Varusnaisen elämää 2019-09-27T13:53:32+03:00 Blog Integration Feed Generator https://intti.vuodatus.net/ intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Ohi on!]]> Viimeinen palvelusviikkoni kului aikalailla samoissa merkeissä kuin mikä tahansa muu viikko. Palasin lomilta maanantai-iltana. Tiistaina oli edessä lähtö maastoon PH2:lle. Lähtö tapahtui kuitenkin vasta etulounaan jälkeen, joten aamupäivällä ehdin suorittaa lihaskuntotestin. Se meni paremmin kuin odotin. Tulokset olivat samaa luokkaa kuin p-kaudella. Punnerruksista ja selkälihaksista tuli kiitettävä, vatsoista ja vauhdittomasta pituudesta hyvä ja leuoista huono. Ihan rapakuntoon en siis ole johtajakaudella joutunut, vaikka jotain tässä on kuitenkin alettava tehdä sen ehkäisemiseksi.

PH2 ei alkanut kovin lupaavasti. Vielä kasarmilta lähdettäessä ilma oli kaunis, eikä polkupyörämarssille tullut mieleenkään laittaa sadeasua päälle. Kuitenkin, mitä lähemmäs pääsimme harjoitusaluetta, sitä enemmän taivaalta alkoi tihkuttaa vettä. Loppumatkasta sitä tuli kaatamalla rakeiden kera. Suurin osa johtueestamme ehti pahimman sateen alta pois ja sai sadevaatteet puettua ajoissa päälle. Minä toimin marssin jälkipään valvojana, joten kastuin aivan läpimäräksi – kuten kastuivat myös minun edelläni pyöräilleet muutamat muusta johtueesta jälkeen jääneet taistelijat. Sadeasu ei enää paljon auttanut, siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsimme perille. Onneksi kesä kuitenkin kuivasi muutamassa tunnissa sen, minkä oli kastellut, eikä loppuleirin aikana enää satanut.  

Harjoituksen ensimmäinen päivä kului pääasiassa puolustukseen ryhmittymistä kertaillessa. Illalla käytiin hyökkäykseen liittyen läpi jonopisteluettelon ja tulivalistelun laatiminen. Lisäksi harjoiteltiin, miten tulenjohtoryhmä toimii, kun hyökkäyksessä kohdataan vihollinen sekä minkälaisen vuoropuhelun tulenjohtaja ja joukkueenjohtaja siinä tilanteessa käyvät.

Toinen päivä oli varattu kokonaan hyökkäysharjoittelulle. Lähdimme liikkeelle heti aamupalan jälkeen. Aamupäivällä harjoiteltiin perusasioita, eli maalin paikantamista, tulikomennon muodostamista ja viestittämistä sekä tulen korjaamista. Lounas syötiin ryhmitysalueella. Sen jälkeen hyökkäys jatkui. Iltapäivällä opeteltiin kranaatinheitinjoukkueen lyhytkantamenetelmän käyttö, kerrattiin tulensiirron tekeminen ja harjoiteltiin tarkistusammuntojen suorittaminen. Lisäksi laadittiin muutama tulivalmistelu hyökkäykseen liittyen. Iltapäivän hyökkäys päättyi takaisin ryhmitysalueelle. Siellä ryhmityttiin puolustukseen ja paikannettiin alkutorjunta, ennen kuin oli viimein päivällisen aika. Päivällisen jälkeen upseerioppilaat pääsivät vielä ks-mittaamaan. Tehtäviä oli kaksi, joista jälkimmäisen sulkupiste oli sotilaskotiautolla.

Harjoituksen viimeinen päivä alkoi leirin purkamisella. Aamupalan jälkeen toteutettiin harjoituksen sovellettu vaihe. Upseerioppilaat harjoittelivat pienoiskoossa jääkärijoukkueen perustaistelumenetelmiä ja tulenjohtoryhmän toimenpiteitä niiden aikana. Aluksi harjoittelu tapahtui kuivaharjoitteluna, myöhemmin paukkupatruunoiden ja savuheitteiden kera. Sovelletun vaiheen jälkeen syötiin lounas ja palattiin kasarmille, missä loppupäivä oli varattu huoltoon.

Perjantaina

koitti minun kotiutumispäiväni. Päivässä ei ollut sellaista juhlan tuntua, jota ehkä olisi voinut odottaa. Aamu alkoi varsin arkisesti tväl-materiaalin ja varusteiden luovutuksella sillä välin, kun muut upseerikokelaat olivat valvomassa aselajiopin koulutyötä. Sen jälkeen oli vuorossa odottelua. Varuskuntasairaalassa oli onnistuttu hukkaamaan kotiuttamistarkastukseni tiedot, eikä palvelustodistustani saatu sen takia tulostettua. Ongelma saatiin kuitenkin onneksi melko nopeasti ratkaistua, eikä lähtöni sen takia juuri viivästynyt. Lounaan jälkeen nautimme kouluttajien huoneessa munkkikahvit, joiden päätteeksi sain käteeni sotilaspassin ja muutaman muistoesineen. Sitten olinkin vapaa lähtemään. Houkutus puhallella portilla seisseelle sotilaspoliisille nollia oli suuri, mutta onnistuin vastustamaan kiusauksen. Hän tuskin olisi ymmärtänyt, mistä on kyse.

Kotiutumisviikonloppuni on sujunut varsin rauhallisissa merkeissä. Virallisestihan tänään on vasta se päivä, jonka päätteeksi siirryn reserviin. Tai siirtyisin, ellen aloittaisi heti huomenna sopimussotilaana Haminassa. Hetkeäkään en siis ehdi oikeasti nauttia reservin auringosta. Sopimukseni kestää alkuun 4.7. asti, mutta jos hyvin käy, jatkoa saattaa seurata. Palvelusarvoni on kersantti, sillä kotiutumiseni tuli kaikille sen verran yllätyksenä, ettei minua ole ehditty ylentää vänrikiksi. Hieman jännittää siirtyä yhtäkkiä kesken kurssin varusmiehestä henkilökuntaan, mutta enköhän minä sopeudu. Upseerioppilaille uusi asemani saattaa tulla melkoisena yllätyksenä. Harva heistä kai tietää, että olen jäämässä sopimussotilaaksi. Tornareita on  toki heidän keskuudessaan liikkunut, mutta niitähän liikkuu aina.

Blogini ylläpitoa en aio enää sopparikaudella jatkaa – ainakaan nykyisessä laajuudessaan. Kenties joitain satunnaisia kirjoituksia palveluksen jälkeisistä tunnelmista tänne vielä ilmestyy. Kiitokset siis tässä vaiheessa kaikille lukijoille ja etenkin kommentteja kirjoittaneille. On ollut todella mukava huomata, että tarinani on kiinnostanut niin monia.  

]]> 2008-05-25T23:51:00+03:00 2019-09-27T13:51:25+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/05/ohi-on intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Viimeisiä viedään]]> Aamut sen kuin hupenevat – sitä nopeammin mitä vähemmän niitä on jäljellä. Viime viikolla sain hoidettua ison osan kotiuttamiseen liittyvistä asioista. Keskiviikkona kävin lääkärintarkastuksessa, tein johtajaprofiilin ja täytin varusmiesten loppukyselyn. Perjantaina juoksin cooperin. Vielä pitäisi suorittaa lihaskuntotesti, käydä valokuvauksessa ja palauttaa varusteet. Sitten se onkin siinä. 

Matkaa cooperissa taittui tällä kertaa 2320 metriä. Todella surkea tulos, mutta en voi syyttää siitä kuin itseäni. Vaikka olen jokaisen cooperin-testin jälkeen vannonut alkavani liikkua enemmän, todellisuudessa kaikenlainen liikunta (niin pakollinen kuin vapaaehtoinen) on vain vähentynyt palveluksen edetessä. Ehkä nyt, kun kotiudun, onnistun taas löytämään sen liikuntakipinän, mikä minulla ennen inttiä oli.

Viikko-ohjelman mukaista palvelusta minulla ei viime viikolla juuri ollut. Torstaina upseerioppilailla oli kolmas pommausharjoitus. Upseerikokelaat eivät kuitenkaan osallistuneet siihen, vaan me suuntasimme heti aamusta Valkjärven maastoon pitämään täydennyskurssi 5/232:n johtamisharjoituksen rasteja. Minut oli määrätty 1. rastille yhdessä patterimme kahden tiedustelutulenjohtokokelaan kanssa. Kurssilaisia kävi rastillamme hyvin epäsäännölliseen tahtiin, joten rastisuoritusten välissä ehdimme hyvin grillailla makkaraa nuotiolla ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Nautin tosin rastin pitämisestäkin. Oli hauska näytellä case-tehtäväämme ja seurata kuinka erilaisiin ratkaisuihin kurssilaiset päätyivät ongelmaa ratkoessaan.

Lomat ovat kuluneet tällä kertaa vielä nopeammin kuin yleensä – jos se vaan suinkaan on mahdollista. Kohta on jo aika pakata siviilivaatteet lomakassiin ja suunnata viimeistä kertaa varusmiehenä kohti Haminaa. Edessä on vielä pari yötä metsässä PH2:n merkeissä, ennen kuin perjantaina kotiudun. Virallisesti minusta tosin tulee reservin upseerikokelas vasta sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi. Vähän on haikea mieli, vaikka ei kai sitä ole vieläkään ihan tajunnut, kuinka lähellä loppu oikeasti on.]]> 2008-05-19T16:53:00+03:00 2019-09-27T13:51:28+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/05/viimeisia-viedaan intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Yllättäviä käänteitä]]> Viimeinen viikko ennen upseerioppilaiden saapumista sujui aikalailla samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Nautimme myöhäisistä herätyksistä, kiireettömistä päivistä, pitkistä ruokatauoista ja vielä pidemmästä vapaa-ajasta iltaisin. Lopullinen tieto patterin vahvuudesta nimilistoineen tuli vasta torstaina – kurssin alkua edeltävänä päivänä. Silloin pääsimme laittamaan tuvat kuntoon upseerioppilaita varten. Tarkastimme kaappivarustukset, järjestelimme punkat ja asettelimme jokaista varten valmiiksi odottamaan muistiinpanovälineitä ja kurssin läpiviennin. Enää patteri ei tuntunutkaan niin tyhjältä. Tunnelma oli odottava.

Uusien upseerioppilaiden vastaanotto oli tällä kertaa tulenjohtopatterin vastuulla. Ensimmäiset bussit saapuivat tykistökasarmin kentälle perjantaina 18.4. puoli kuuden aikoihin aamulla. Sen jälkeen busseja ajoi paikalle tasaiseen tahtiin aina annettuun takarajaan asti. Patterimme kokelasvanhimpana minun tehtäväni oli huolehtia, että koko kurssi saatiin ajoissa järjestettyä kahdeksaan riviin kurssin johtajan puhuttelua varten. Niinpä tasan kello 5.45 pääsin huutamaan nuo legendaariset sanat, joilla kurssi toisensa jälkeen on alkanut: ”Kurssi! Kahdeksaan riviin – järjesty!”. Huutoni kantautui kaiken hälinän keskellä epäilemättä vain kaikkein lähimpänä seisoneiden korviin, mutta kun he alkoivat ojentautua, muut seurasivat ketjussa perässä.

Ensimmäinen viikonloppu kului opetettaessa uusia upseerioppilaita talon tavoille. Se osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Patterin säännöt ja toimintatavat olivat meille upseerikokelaille ehkä liiankin itsestään selviä. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, kuinka monella eri tavalla asiat on voitu opettaa eri perusyksiköissä. Kesti hetken tajuta, että monet asiat täytyy oikeasti vääntää rautakangesta, jotta ne sujuisivat heti ensimmäisellä kerralla oikein. En kuitenkaan usko, että upseerioppilaat huomasivat, kuinka hukassa tunsimme välillä olevamme. Olivathan he paljon enemmän hukassa kuin me.

Lisäjännitystä ensimmäiseen viikonloppuun toi Niinisalosta upseerioppilaiden mukana kantautunut vatsatauti. Taistelijoita jouduttiin evakuoimaan varuskuntasairaalaan tasaiseen tahtiin heti kurssin alkuhetkistä lähtien. Useimmat sairastuneet pääsivät onneksi palaamaan riviin jo viikonlopun jälkeen. Ihan täysin vatsatautia ei kuitenkaan ole vieläkään nujerrettu, vaan uusia sairastuneita tuli vielä viime viikollakin. 

Kurssin ensimmäinen viikon upseerioppilaat viettivät pääosin oppitunneilla luokka Vimpelissä ja Maneesissa. Upseerikokelaiden osalta se tarkoitti mukavan kevyttä laskua takaisin armeijan arkeen. Alkuviikosta päivät kuluivat kokelastuvassa rötvätessä – ja tuli siinä muutama koulutuskorttikin laadittua. Torstaina minä pääsin pitämään johtueellemme oppitunnin käsisuuntakehän korjauksien määrittämisestä sekä koko patterille oppitunnin johtamissuorituksen arviointilomakkeiden täyttämisestä. Perjantaina olin johtueemme kouluttajan pitämissä sulkeisissa esimerkkiosastona näyttämässä mallisuorituksen eteen- ja olalleviennistä. Aseotteet eivät koskaan ole olleet vahvuuteni, joten suoritus jännitti etukäteen. Ahkera harjoittelu kuitenkin palkittiin ja suoritus sujui ilman sen suurempia kommelluksia.

Kurssin toisella viikolla me upseerikokelaat pääsimme näkemään jo vähän enemmän elämää kokelastuvan ulkopuolella. Tiistaina pidin oppitunnin tulenjohtotason käyttökuntoon laitosta ja tasoon tehtävistä merkinnöistä. Keskiviikkona, eli vappuaattona, oli ensimmäinen pommaus-harjoitus. Vietimme päivän Suurenahonpeltojen laidalla. Siellä opetimme upseerioppilaille muun muassa vahvennetun jääkärijoukkueen etenemismuotoja ja tulenjohtoryhmän asemaanmenon. Sää oli mitä mainioin. T-paidassakin meinasi tulla kuuma, kun aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Voin vain kuvitella, kuinka hikiset oltavat upseerioppilailla on täytynyt taisteluvarustuksessaan olla. Toinen pommaus-harjoitus oli perjantaina. Silloin kerrattiin edellisen harjoituksen asioita ja harjoiteltiin uutena asiana tulenjohtopaikan ja maalien paikantamista sekä tasolla että sanomalaitteen 9-ohjelman avulla.

Lauantaina pidimme upseerioppilaille suunnistusharjoituksen. Sen tarkoituksena oli ensinäkin opettaa upseerioppilaille nousujohteisesti suunnistuksen perustaitoja ja toiseksi näyttää heille, millaisina alokkaiden ensimmäiset suunnistusharjoitukset kannattaa toteuttaa. Harjoitusta varten virittelin aamupäivän aikana Tarmolan metsiin pari rullaa sinistä kreppinauhaa, jonka varrelle asetin kolme rastia. Upseerioppilaiden tuli kulkea kreppinauhaa pitkin ja paikantaa rastit kartalta. Minun rastini oli kolmesta rastista helpoin. Toisella rastilla upseerioppilaiden piti löytää rastit lähtöpaikalla annetun suunnan ja etäisyyden avulla. Kolmas rasti oli pistesuunnistusrasti, jossa oli kolmella eri tasolla kullakin kolme rastia (eli yhteensä yhdeksän rastia). Lähimpien rastien löytämisestä sai pisteen, toiseksi lähimpien löytämisestä kaksi pistettä ja kauimmaisten löytämisestä kolme pistettä.  

Kurssin toinen viikko oli varmasti henkisesti raskas upseerioppilaille. Uutta asiaa tuli paljon eikä vapaa-aikaa juuri ollut. Tiistai-ilta kului pommaukseen valmistauduttaessa. Torstai-, perjantai- ja lauantai-ilta olivat puolestaan varattu viesti- ja kalustokoulutusta varten. Silloin upseerioppilaat pitivät toisilleen rasteja sanomalaitteesta, partiosanomalaitteesta, LV 217 M ja LV 241 radioista, keskusosakeskuksesta sekä käsisuuntakehämittauksen (ks-mittauksen) tasotyöstä. 

Viime viikolla, eli kurssin kolmannella viikolla, upseerioppilaat pääsivät viimein viettämään ensimmäiset yönsä Haminan metsissä perusharjoitus 1:n (PH1) merkeissä. Matkaan kohti Honkaniemenkankaan soramonttuja lähdettiin tiistai-aamuna. Matkaa polkupyörän selässä kertyi kymmenisen kilometriä. Perillä harjoiteltiin loppupäivä tulenjohtoryhmän puolustukseen ryhmittymistä sekä tulenjohtopaikan ja maalien paikantamista tulenjohtoaliupseerin johdolla. Illalla pidin nopeat koulutukset paukku- ja valohälyttimen asentamisesta sekä lähivartiomiehen ja vartio-au:n toiminnasta. Lisäksi johtueemme toinen upseerikokelas opetti WildBig -valonvahvistimen käytön. Nukkumaan päästiin ensimmäisenä iltana ”vasta” kello 23 aikoihin.

Toinen

päivä maastossa kului edelleen tulenjohtoryhmän puolustukseen ryhmittymiseen liittyviä temppuja harjoitellessa. Uutena asiana tulivat tulenjohtajan I tarkastus- ja käskykierroksen toimenpiteet, puhelinlinjan rakentaminen komppanian komentopaikalle, pitkälanka-antennin rakentaminen, ryhmien pesäkkeiden mittaaminen ja yhteydenotot naapureihin. Illalla upseerioppilailla oli mahdollisuus käydä sotilaskotiautolla.

Torstaina oli jäljellä enää harjoituksen sovellettu vaihe. Minä toimin ”pommipartiona”, eli kuittasin tulenjohtoryhmien lähettämät tulikomennot ja lähetin heille ”ampuu” ja ”ampunut” ilmoituksia. Tulenjohtueemme toinen upseerikokelas hyökkäsi yhdessä ylimääräisten viestimiesten kanssa tulenjohtoryhmiämme vastaan. Tulenjohtoryhmät puolustautuivat paukkupatruunoin ja ampumalla kuvitteellista epäsuoraa tulta.

Sovelletun vaiheen jälkeen oli vuorossa leirin purku. Kouluttajamme teki johtueellemme samanlaisen tarjouksen kuin aikanaan meidän kurssillamme. Mikäli upseerioppilaat saisivat kaiken kaluston laskentavalmiiksi 50 minuutissa tai alle, he saisivat pyöräillä kasarmille pelkässä taisteluvarustuksessa. Jos aikaa menisi yli 50 mutta alle 60 minuuttia, he pyöräilisivät tulenjohtovarustuksessa. Mikäli 60 minuuttia ylittyisi, he pyöräilisivät tulenjohtovarustuksessa reput kiinnitettynä pyörän tarakalle. Upseerioppilaat ottivat tarjouksen vastaan ja sykkivät kiitettävästi 49 minuutin ajan ansaiten parhaan ”palkinnon”.

Kaiken kaikkiaan PH1 sujui oikein hyvin, vaikka edellisen viikon kauniit ilmat olivat enää muisto vain. Minun osaltani tunnelmaa kuitenkin varjosti kylmyyden ja sateiden lisäksi epätietoisuus palvelukseni jäljellä olevasta kestosta. Olin saanut maanantaina, ennen harjoitukseen lähtöä, kuulla patterimme päälliköltä, ettei Santahaminassa allekirjoittamani palvelussitoumus ehkä sittenkään ole ihan lainmukainen. Oikeusupseeri oli selvitellyt asiaa ja näytti siltä, että minut jouduttaisiin kotiuttamaan jo 25.5., kun 362 palvelusvuorokautta tulee minulla täyteen. Lopullinen vahvistus asiaan tuli keskiviikko-iltapäivänä, kun päällikkö vieraili ryhmityksessä kertomassa huonot uutiset. Yhtäkkiä kymppini mahtuivatkin yhden käden sijaan yhteen sormeen. Huonojen uutisten ohessa tuli onneksi myös erittäin hyviä uutisia. Niistä kuitenkin enemmän vasta sitten, kun asiat varmistuvat...]]> 2008-05-13T14:22:00+03:00 2019-09-27T13:51:30+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/05/yllattavia-kaanteita intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Jäähyväiset Santahaminalle]]> ”Aliupseerikoulussa hälytys!” kuului koulun keskusradiosta viime viikon tiistai-aamuna kello 04.50. Ryhmänjohtajan tutkinto oli alkanut. Kuulutus aiheutti melkoista hämmennystä oppilaiden keskuudessa. Osa oppilaista luuli hälytystä palohälytykseksi ja alkoi valua peittoihin käärittynä ulos, osa pyöri ympäriinsä ja ihmetteli mistä oikein on kyse. Oli kuitenkin niitäkin, jotka nohevina tajusivat heti alkaa pakkaamaan taistelu- ja kenttävarustusta. Paitsi oppilaiden keskuudessa, aiheutti hälytys hämmennystä myös apukouluttajissa. Meitä ei ollut varoitettu siitä etukäteen, joten osa epäili, että päivystäjälle tullut puhelu saattaisi olla samalla viikolla kotiutuvien kaartinjääkäreiden TJ- tai aprillipila. 

Tutkinnon ensimmäinen päivä oli varattu koulun yhteiselle ryhmätaitokilpailulle, jossa oppilaat marssivat linjoittain muodostetuissa ryhmissä Sipoon Östersundomista Santahaminaan ja suorittivat perillä rasteja. Marssin lähdön valvonta oli tulenjohtolinjan vastuulla, joten minä siirryin ensimmäisen kyydin mukana lähtöpaikalle. Sen löytäminen osoittautui hieman ongelmalliseksi. Karttaan oli merkitty eri lähtöpaikka, kuin mitä minulle oli kerrottu. Syntyi siis epäselvyys siitä, pitäisikö lähdön tapahtua karttaan merkitystä paikasta vai saamieni ohjeiden mukaan pari kilometriä kauempana sijaitsevan koulukeskuksen pihasta, niin kuin meidän kurssillamme. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen onnistuin vihdoin saamaan puhelimitse yhteyden kilpailun valvojaan, joka vahvisti lähtöpaikaksi koulukeskuksen pihan. Pidentynyt marssimatka luonnollisesti aiheutti närää monissa oppilaissa ja jouduin aikamoisen palauteryöpyn kohteeksi.

Kun viimeinen ryhmä oli saatu liikkeelle, palasin takaisin saarelle odottamaan seuraava tehtävää. Se tuli noin tunnin odottelun jälkeen. Siirryimme yhdessä tulenjohtolinjan toisen apukouluttajan kanssa esteradan kupeeseen pitämään käsikranaatin tarkkuusheittorastia. Kesti kuitenkin pari tuntia, ennen kuin ensimmäinen ryhmä saapui. Sen jälkeen ryhmiä valui rastillemme melko tasaiseen tahtiin. Pimeän tultua heittäminen vaikeutui huomattavasti, sillä maaleja enää nähnyt kovin hyvin. Tuloksiin se ei kuitenkaan tuntunut pahemmin vaikuttavan. 3-4 osumaa 10 kranaatilla oli aikalailla keskivertotulos ja taidettiinpa päivän paras tulos, 6 osumaa, tehdä vasta pimeällä. Viimeinen ryhmä, joka oli sattumoisin tulenjohtolinjalta, poistui rastiltamme vasta hieman jälkeen puolenyön ja saapui maaliin kello 02.01. Tulenjohtolinja ei muutenkaan menestynyt tällä kertaa ihan toivotulla tavalla, vaan ryhmätaitokilpailun voitto meni p-kokeiden rästijöistä muodostetulle sekaryhmälle.

Koska ryhmätaitokilpailu venyi tuntikausia odotettua pidemmäksi, kouluttajamme päätti jättää pois ohjelmasta telttapaikan ja -kaluston etsimisen tasolaskun avulla, johon meidän kurssimme sai aikanaan kulutettua kolmisen tuntia. Myös yön tasotehtävärasti siirtyi seuraavalle illalle. Oppilaat pääsivät siis suoraan maalista pystyttämään telttoja Hevoshaan kentälle. Unta he ehtivät tutkinnon ensimmäisenä yönä saada ehkä kolme tuntia. ”Ajoon!” -komento tuli puoli seitsemältä.

Keskiviikkona suoritettiin tutkinnon linjakohtaiset rastit. Ne olivat samat kuin meidän kurssillamme. Suoritusaikaa tosin oli tällä kertaa rajoitettu 30 minuuttiin per rasti, mikä tehosti väsyneiden oppilaiden toimintaa huomattavasti. Rastien jälkeen oli vuorossa kirjallinen koe sekä edellisenä yönä väliin jääneet tasotehtävät. Kun ne oli saatu tehtyä joskus kello 20 maissa, oppilaat pääsivät pystyttämään telttoja ja me apukouluttajat puolestaan saimme luvan mennä pariksi tunniksi sisään kasarmille nukkumaan. ”Ajoon!” -komento tuli oppilaiden yllätykseksi kello 21.30 – juuri kun teltat alkoivat olla valmiina. Sen jälkeen heillä oli tunti aikaa purkaa teltat ja valmistautua linjamme partiotaitokilpailuun, joka alkoi yömarssilla Vuosaaresta Santahaminaan.

Ensimmäinen kolmihenkinen partio lähti Vuosaaresta liikkeelle puoliltaöin, viimeinen noin tuntia myöhemmin. Vielä ensimmäiselle tarkastuspisteelle partiot tulivat lähtöjärjestyksessä, mutta sen jälkeen eroja alkoi syntyä. Toisella tarkastuspisteellä partioiden välillä oli jo selkeitä eroja ja maaliin viimeinen partio tuli yli kaksi tuntia ensimmäisen jälkeen. Siinä vaiheessa kello oli hieman yli kuusi aamulla. Seitsemältä alkoi kilpailun rastiosuus, jolla partioiden väliset erot kasvoivat entisestään. Nopein partio kiersi rastit alle kahdessa tunnissa, hitaimmalla meni yli viisi tuntia. Kalustohuolto aloitettiin heti, kun ensimmäiset partiot olivat maalissa, joten oppilaat pääsivät suorittamaan asehuollon ja henkilökohtaisen huollon melkein heti, kun viimeinen partio oli ylittänyt maaliviivan.

Perjantai kului minun osaltani varusteita palauttaessa ja muita Haminaan siirtoon liittyviä asioita hoitaessa. Kahden aikoihin kävin koulun johtajan loppuhaastattelussa ja sain luvan lähteä lomille. Olin kuitenkin jo aiemmin ehtinyt luvata linjamme kouluttajalle, että pitäisin iltapäivän palauttavan liikuntakoulutuksen. Osittain sen takia ja osittain siksi, että olin sopinut lähteväni heti lomatarkastuksen jälkeen muiden apukouluttajien kanssa ottamaan pari sotilaallista lähtöni kunniaksi, päätin jäädä saarelle pyörimään vielä melkein kuuteen asti.

Maanantaina palasin hieman haikein mielin Haminaan. Bussi oli perillä linja-autoasemalla jo hieman ennen kymmentä, joten jäi pari tuntia aikaa orientoitua paluuseen ja käydä sotilaskodissa kahvilla. Ihan niin kauaa emme siellä kuitenkaan patterimme muiden kouluttajakokelaiden kanssa viihtyneet, vaan ilmoittauduimme yksikössämme hyvissä ajoin ennen kello 12 takarajaa. Maanantai-päivä kului oikeastaan kokonaan Haminassa oloon totutteluun, oman kaapin järjestelyyn, varusteiden vaihtamiseen parempiin ja lomasuunnitelman tekoon.

Tiistai ja keskiviikko menivät pääasiassa tulenjohtopäällikkökurssin merkeissä. Tiistaina käytiin läpi teoriapuolta tuliyksiköiden käytöstä sekä tulenjohtopäällikön tehtävistä ja hänen laatimansa suunnitelman sisällöstä. Keskiviikkona laadimme itse tulenjohtopäällikön suunnitelman annetun lähtökohtatilanteen pohjalta ja valmistelimme puolustuksen tulisuunnitelman komppaniamme alueelle. Lisäksi keskiviikkona käytiin läpi teoriaa hyökkäyksen erityispiirteistä tulenjohtopäällikön kannalta ja kerrattiin tulivalmistelun suunnittelu.

Sekä tiistai- että keskiviikko-iltapäivän päätteeksi oli varattu aikaa liikunnalle. Tiistaina kävimme Haminan uimahallissa uimassa. Keskiviikkona meidän oli tarkoitus tutustua esteradan esteiden oikeisiin suoritustapoihin. Koska aikaisemmin päivällä oli satanut vettä ja räntää (ah, Haminan sää) ja esteet olivat märkiä, se kuitenkin peruuntui. Saimme sen sijaan itse valita miten liikumme. Tunsin oloni hieman flunssaiseksi, joten päädyin lähtemään ihan vaan rauhalliselle kävelylenkille Vilniemen suuntaan.

Torstai-aamu alkoi patterin päällikön pitämällä lyhyellä ”oppitunnilla” patterin valvojan tehtävistä. Sen jälkeen koko loppupäivä oli varattu viikon mittaan suunnittelemamme liikunnan koulutyön rastien kokeilemiseen. Aikaa siihen meni kuitenkin alle tunti, joten kello ei ollut kymmentäkään, kun olimme jo valmiita. Seuraavat nelisen tuntia kuluivat siis lomille lähtöä valmisteltaessa ja odoteltaessa. 

]]> 2008-04-13T18:23:00+03:00 2019-09-27T13:51:33+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/04/jaahyvaiset-santahaminalle intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Sata salamaa iskee tulta... ja kokelas gonahtaa?!]]> Viime viikko vietettiin Syndalenissa ampumaleirillä. Leiri ei ollut meille apukouluttajille läheskään niin suklainen kuin olimme odottaneet. Päivät olivat pitkiä ja iltaisin jouduimme valvomaan myöhään pitämässä oppilaille koulutusta ja valmistelemassa seuraavan päivän ammuntoja. Sauna- ja sotilaskotimahdollisuus oli kuitenkin tulopäivää lukuun ottamatta joka ilta ja sitä hyödynnettiin ahkerasti. Säätkin onneksi suosivat keskiviikkoa lukuun ottamatta. Silloin oli kylmää ja kurjaa ja satoi useita kymmeniä senttejä lunta.

Palasimme pääsiäislomalta maanantaina poikkeuksellisesti jo kello 18 pakkaamaan varusteita ja kalustoa valmiiksi leirille lähtöä varten. Toisin kuin viime kurssilla, tällä kertaa myös tulenjohtolinja pakkasi autonsa jo illalla, joten aikaisessa paluussa oli jopa jotain järkeä. Herätys oli tiistai-aamuna 05.20 (johtajilla 05.05) etuaamupalan ja esivastaanoton takia. Sen jälkeen pyöriteltiin taas peukaloita, kunnes leirin varo-oppitunti alkoi kello 07.30.

Aamupäivällä pikkulinjojen oppilaat ampuivat kohdistusammunnat kadettikoulun ampumaradalla. Iltapäivällä heillä oli ohjelmassa lähiammunnat. Ne kuitenkin jouduttiin perumaan ammunnan johtajan sairastumisen vuoksi. Iltapäivä kului siis mitä ilmeisimmin lähtöä odotellessa kenties jonkinnäköisen täyteohjelman merkeissä. Pikkulinjojen apukouluttajien puolestaan oli tarkoitus lähteä matkaan heti aamusta. Koska kukaan meistä ei ollut tajunnut käydä aamupalan yhteydessä hakemassa meille lounaspusseja mukaan, söimme kuitenkin lounaan vielä saarella. Se oli oikeastaan parempi niin, sillä perillä Syndalenissa seuraavan päivän ammuntojen valmisteluun meni vain pari tuntia. Sen jälkeen istuimme toiset pari tuntia leirintäalueella nuotion ääressä odottelemassa oppilaiden saapumista. Odottelu olisi voinut käydä todella pitkäksi, jos olisimme lähteneet liikkeelle alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Oppilaat saapuivat kuuden aikoihin. Sen jälkeen oli vuorossa päivällinen ja majoittuminen. Kun teltat oli viimein saatu pystyyn ja polttopuut hakattua, muut apukouluttajat sekä krh- ja pst-linjojen oppilaat painuivat nukkumaan. Tulenjohtolinja jäi kuitenkin vielä hieromaan naamiointia vimosen päälle kuntoon sekä tekemään iltatehtäviä minun johdollani. Meni puolisentoista tuntia, ennen kuin viimeinen linjamme oppilaista oli saanut kaikki viisi tehtävää ratkaistua oikein. Pääsin siis nukkumaan vasta puolenyön jälkeen. Kahdelta yöllä linjamme toinen apukouluttaja herätti pysyväisviikkokokeen rästijät tekemään uusintakoetta. Minä sain onneksi nukkua yöni rauhassa. 

Ammunnat alkoivat keskiviikkona ryhmän puolustusammunnalla. Aamupäivä kului kuitenkin vielä kuivaharjoitteluun. Lisäksi muut apukouluttajat pitivät oheiskoulutusta puolustukseen ryhmittymisestä sekä asekäsittelystä. Koska minulle ei ollut mitään varsinaista tehtävää, toimin apukouluttajana kuivaharjoittelussa. Lisäksi autoin kuljettajaamme tulenkuvauskenttien viimeistelyssä eli TNT-palojen kiinnittämisessä. Iltapäivällä pidin rastia toiminnasta kohdattaessa miinoite. Rastin kestoksi oli määrätty puolitoista tuntia, vaikka niin yksinkertaisen asian opettamiseen olisi varmasti riittänyt puolet siitä. Pidin saman rastin kolme kertaa, joten voitte arvata, että lopussa ei jaksanut enää ihan hirveästi kiinnostaa.

Ammuntojen päätyttyä oppilaat palasivat ryhmitykseen. Me apukouluttajat puolestaan lähdimme valmistelemaan seuraavan päivän ammuntoja. Pääsimme takaisin leirintäalueelle vasta hieman ennen kahdeksaa illalla. Siellä ehdimme käydä nopeasti sotilaskodissa, ennen kuin oli aika aloittaa iltatehtävien teettäminen ja tulenkuvauskenttien rakentaminen. Iltatehtävät sujuivat tällä kertaa poikkeuksellisen nopeasti, joten tulenjohtolinjan oppilaatkin pääsivät nukkumaan hyvissä ajoin. Tulenkuvauskenttien rakentaminen sen sijaan oli odotettua hitaampaa ja kesti miltei puoleenyöhön. Siinä oli pinna kireällä itse kullakin, kun niitä kylmissämme näpersimme – eikä vähiten siksi, että puuhastelu esti tehokkaasti TJ 100 juhlintamme.

Torstaina pikkulinjojen oppilaat ampuivat ryhmän hyökkäysammunnan. Päivä kuitenkin alkoi taas kuivaharjoittelulla ja oheiskoulutuksella. Minä pidin aamupäivän ajan hyökkäysharjoittelurastia, jossa käytiin läpi hyökkäyksen eri vaiheet ja toteutettiin kahden ryhmän hyökkäys pienoiskoossa. Ensimmäinen pitämistäni rasteistani meni aikalailla päin helvettiä. Yritin edetä joukkueen johtajana joukon mukana metsän suojassa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. En nähnyt toista ryhmää ollenkaan ja liikkuminen oli todella hidasta ja hankalaa, koska lunta oli paikoittain polviin asti. Tavoitteeksi suunnittelemani ojakin tuli vastaan ennen kuin ryhmät olivat edes kohdanneet vihollista murtokohdassa. Onneksi oli aikaa toteuttaa vielä toinen hyökkäys takaisin tulosuuntaan. Tällä kertaa etenin itse tieuralla ja ryhmät molemmin puolin tieuraa supistetuin välein. Se toimi hyvin, joten jatkoin samalla tavalla myös muiden osastojen kanssa.

Oheiskoulutus jatkui iltapäivällä. En ollut saanut minkäänlaista valmistautumistehtävää sitä varten. Ammuntojen johtaja vaan tuli lounastauon alussa sanomaan, että voisin pitää saman rastin uudelleen samoille osastoille tai opettaa heille jotain muuta aiheeseen liittyvää, esimerkiksi asekäsittelyä. Päätin saman tien, etten jaksaisi enää ainakaan samaa rastia. Uuden aiheen keksiminen oli kuitenkin yllättävän vaikea. Vielä siinä vaiheessa, kun otin lounaan jälkeen ensimmäisen osaston haltuuni, en tiennyt tarkalleen, minkälaisen rastin heille pitäisin. Hetken miettimisen jälkeen päädyin opettamaan turvallista asekäsittelyä taisteluammunnoissa. Lisäksi harjoitutin yksittäisen taistelijan etenemismuotoja, tavoitteena olla dippaamatta aseen piippu lumeen. Rasti toimi mielestäni ihan hyvin siihen nähden, kuinka vähän aikaa sen suunnitteluun oli käytetty.

Torstai-ilta oli ensimmäinen ilta, kun apukouluttajillakin oli vähän enemmän vapaa-aikaa. Ehdimme käydä rauhassa saunassa ja sodessa ennen kuin oli aika aloittaa iltatehtävien tekeminen. Minä pidin tulenjohtolinjalle yhdeksästä eteenpäin tunnin mittaisen tulikomentolyhenneharjoituksen, jonka jälkeen olin vapaa menemään nukkumaan. Linjamme toinen apukouluttaja jatkoi siitä viestiotteen laadituttamisella, johon osallistui myös krh-linja. 

Perjantaina oli kranaatinheitin- ja tulenjohtolinjoilla oli ohjelmassa heitinammunnat. Niiden toteutuminen oli vielä edellisenä päivänä vaakalaudalla, kun ei tiedetty, pääseekö linjamme kouluttaja paikalle. Ilman häntä, ammuntoja ei olisi voinut järjestää. Torstai-iltana kuitenkin varmistui, että ammunnat ammutaan. Perjantai aamupäivä kului kouluttajamme saapumista odotellessa kuivaharjoittelun ja oheiskoulutuksen merkeissä.

Lounaan jälkeen minä ja linjamme toinen apukouluttaja saimme tehtäväksi lähteä pystyttämään maalipusseja maalialueelle Tvärminneträsketiin, joka on 600 metriä leveä suo.  Se oli yksi inttiaikani paskimmista nakeista, mutta toisaalta sellainen reissu, jolle jo heti jälkeenpäin osasi nauraa. Suon vedenpinta oli poikkeuksellisen korkealla ja vettä oli pahimmillaan vyötäröön asti. Vesi oli tietenkin vielä jäässä, mutta jää niin heikkoa, ettei se ei kestänyt kävelyä ja konttauskin onnistui vain paikoittain. Eteneminen oli siis todella raskasta ja hidasta, koska jää piti polkea rikki mennessä. Muutaman kerran tuli kastauduttua oikein kunnolla, kun kompastuttiin tai jää petti kontatessa alta. Myös ainoana yhteydenpitovälineenämme ollut lähiradio pääsi pariin otteeseen kunnolla kosketuksiin veden kanssa, eikä sen jälkeen tahtonut enää toimia kunnolla. Se ei ainakaan lisännyt turvallisuuden tunnetta tai uskoa tehtävän onnistumismahdollisuuksiin.

Suon puolivälissä olimme jo täysin kypsiä heittämään hanskat tiskiin ja palaamaan takaisin kuivalle maalle. Jostain kuitenkin löytyi motivaatio jatkaa vastarannalle asti. Kun vihdoin pääsimme sinne, olimme molemmat aivan jäässä, emmekä edes tunteneet jalkojamme kunnolla. Pystytimme maalit mahdollisimman nopeasti ja lähdimme palaamaan samaa reittiä, mitä olimme tulleet. Samalla nostimme uudelleen pystyyn tulomatkalla suon keskelle pystyttämämme maalit, jotka olivat kaatuneet tuulessa. Toinen niistä kaatui uudelleen, jo ennen kuin olimme takaisin kuivalla maalla, toinen pysyi onneksi pystyssä koko ammuntojen ajan.

Perillä tulenjohtopaikalla pääsimme heti vaihtamaan kuivat vaatteet päälle lämpimässä autossa. Kummallakaan meistä ei kuitenkaan ollut vaihtojalkineita mukana, sillä emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, että vettä olisi niin paljon, että kumisaappaat kastuisivat sisältäkin. Hetken sinnittelimme sillä, mitä meillä oli, kunnes tuli käsky palata leirintäalueelle hakemaan nahkavarsikenkämme teltasta. Oli mahtava tunne, kun sai vihdoin kuivat sukat ja kengät jalkaansa.

Ammunnat aloitettiin miltei heti, kun me apukouluttajat olimme päässeet pois maalialueelta. Oppilaat pääsivät siis aluksi toimimaan itse tulenjohtajina. Se sujui heiltä yllättävän hyvin. Pian tulenjohtovastuu siirtyi toiselle apukouluttajalle sillä välin, kun minä pidin tulenjohtopaikalle pääsyä odottavalle osastolle oheiskoulutusta piirumittakaavan laatimisesta ja sivuhavaintojen tekemisestä. Loppuiltapäivästä me apukouluttajat vaihdoimme paikkoja keskenämme. Siinä vaiheessa alkoi jo olla kiire päästä kranaateista eroon, joten sen sijaan, että oltaisi ammuttu kerta kenttään, korjaus ja vaikutus, niin kuin normaalisti, ammuttiin viisi kertaa kenttään, korjaus ja vaikutus. Käytössä oli kuitenkin vain yksi kevyt kranaatinheitin, joten ammunnat eivät olleet kovinkaan vaikuttavan näköiset. Oppilaat eivät pettymyksekseen myöskään päässeet näkemään yhtään latvaräjähdystä, vaikka taimmaiset maalit olivat miltei kiinni metsänreunassa. Viimeisen tulenjohtopartion kanssa pääsin ammuttamaan poikkeuksellisesti seitsemän kertaa, korjaus ja vaikutus (normaalisti viisi kertaa on maksimi). Ensimmäiset iskemät osuivat nätisti yhteen nippuun, mutta 230 piirua oikealle maalista. Korjaus meni kuitenkin täysin nappiin ja viimeiset seitsemän kertaa osuivat kuin ämpäriin juuri mihin piti. Se oli upea loppuhuipennus ammunnoille.

Lauantaina tulenjohtolinjalla oli jäljellä enää leirin purku sekä oppitunti. Me apukouluttajat lähdimme takaisin Santahaminaan heti oppitunnin jälkeen kalustokuorma-autolla. Oppilaat tulivat pari tuntia myöhemmin perässä linja-autolla. Perillä alkoi välitön kalustohuolto, joka tällä kertaa sujui nopeasti ja kaikin puolin mallikkaasti. Sen jälkeen oli asetarkastukset, päivällinen ja lopulta siivouspalvelu ja TKS-tarkastukset. Vaikka linjamme toimikin koko iltapäivän tehokkaasti, olimme silti jostain syystä taas viimeisiä, jotka olivat valmiita.

Tällä viikolla oppilailla on edessään AUK:n rankin koetus eli ensimmäinen ryhmänjohtajan tutkinto, jonka läpäistyään he ansaitsevat oikeuden käyttää koulutushaaramerkkiä. Jännityksellä odotan miten linjamme oppilaat pärjäävät. Vaikka muut linjat usein vähän naureskelevatkin tulenjohtolinjalle, joukkueemme on jo ainakin kolmella viime kurssilla voittanut koulun ryhmätaitokilpailun. Saa nähdä jatkuuko voittoputki. Toivottavasti.

]]> 2008-03-31T11:59:00+03:00 2019-09-27T13:51:36+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/03/sata-salamaa-iskee-tulta-ja-kokelas-gonahtaa intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Aliupseerikoulu – asento! Taakse – poistu!]]> Johtamistaidon viikko alkoi lipunnostolla ja aamuhartaudella, niin kuin kasarmiviikot AUK:ssa yleensä alkavat. Sitten oli vuorossa linjanjohtajan pitämät sulkeiset, joissa käytiin läpi toiminta sulkeisissa yleisesti sekä kerrattiin opetusavorivistöön siirtyminen. Tarkoituksena oli antaa oppilaille eväitä seuraavana aamuna pidettäviin ensimmäisiin oppilassulkeisiin. Loppuaamupäivä kului oppilaiden osalta auditoriossa yleisen sotilaskoulutuksen oppitunneilla. Aiheina olivat yleinen palvelusohjesääntö, simputuksen ehkäiseminen sekä turvallisuuspolitiikan perusteet. Myös apukouluttajat käskettiin mukaan tunneille, vaikka aiheet olivat kaikille varmasti tuttuja. Minä kuitenkin vältyin osallistumasta, sillä minut määrättiin oppituntien ajaksi päivystäjäksi (!), jotta oikea päivystäjä pääsisi seuraamaan opetusta. Olihan se vähän nöyrää kokelaana (ja apuvalvojana) istua AUK:n päivystäjän pöydän takana, mutta loppujen lopuksi päivystysnakki oli varmasti mielekkäämpi kuin auditoriossa nuokkuminen. Aamupäivä kului rattoisasti kateissa olleen oppilaan olinpaikkaa selvitellessä ja siihen liittyen varuskuntasairaalan päivystäjiä piinatessa.

Lounaan jälkeen linjallamme oli vuorossa lihaskuntoharjoittelua yhdessä kranaatinheitinlinjan kanssa. Harjoittelu toteutettiin eräänlaisena kuntopiirinä, johon kuului punnerruksia, vatsoja ja hyppyjä. Linjamme johtaja piti koulutuksen, joten apukouluttajat osallistuivat siinä missä oppilaatkin. Harjoitus oli ihan mukava ja paaaljon kevyempi kuin edellisen kurssin apukouluttajien meille pitämät vastaavat harjoitukset. Loppuiltapäivä oli apukouluttajilla käytännössä vapaa, sillä meitä ei tarvittu yksikköupseerin oppitunnilla. Telttojen ja telttapohjien pakkaaminen kuivumasta takaisin kalustokaappiin onnistui sekin oppilailta ilman sen kummempaa valvontaa. 

Tiistaina oppilaat pääsivät harjoittelemaan sulkeisten pitämistä toisilleen. Aiheet olivat yksinkertaisia (asento, lepo, käännökset, askelsiirtymiset sekä ojennus ja ojentautuminen), jotta oppilaat voisivat monivaiheisten suoritteiden sijaan keskittyä olennaiseen eli esiintymiseen joukon edessä ja kouluttamiseen. Siitä huolimatta harjoitus ei sujunut kovin hyvin. Aivan perusasioissakin oli vielä paljon parantamisen varaa. Osittain se johtui varmasti siitä, että kyseessä oli ensimmäiset oppilassulkeiset. Osittain lienee kuitenkin ollut kyse siitä, että moni oppilaista oli jättänyt valmistautumistehtävän eli Sulkeisohjesääntöön tutustumisen väliin.

Sulkeisten jälkeen oppilaat siirtyivät auditorioon johtamistaidon oppitunneille. Me apukouluttajat puolestaan järjestyimme tykkihallin pikkuluokkaan, missä meillä alkoi koulutustaidon jatkokurssi 2. Aamupäivä kului taisteluammuntoja suunnitellessa ja niihin liittyen varoalueita piirrellessä ja ampumakäskyä laatiessa. Iltapäivällä siirryimme Neljäntienristeyksen lähimaastoon, missä meille opetettiin tulenkuvauskentän rakentaminen. Oheiskoulutuksena käytiin läpi lähiradion ja VIRVEn käyttö. Lopulta pääsimme itse rakentamaan 25 TNT-palasta ja 2 kg:n savusta minuutin ajan räjähtelevän kentän. Kenttämme sijoittui sopivasti joidenkin kaartinjääkäreiden hyökkäysreitin varrelle, joten he saivat vähän "epäsuoraa tulta" lisämausteeksi harjoitukseensa.

Loppuiltapäivä meni maastojuoksukokeen merkeissä. Ennen kuin oppilaiden oppitunnit päättyivät, me apukouluttajat kävimme juoksemassa vajaan 3 km:n reitin läpi koulun apulaisjohtajan johdolla, jotta mekin saisimme vähän liikuntaa. Lenkin jälkeen oli vuorossa toimitsijana toimimista ja paljon odottelua. Ensin odottelimme, että oppilaat järjestyisivät ulos alkupuhutteluun, sitten odottelimme lämmittelykierroksen ja ohjatun venyttelyn päättymistä, sitten oman linjamme lähtövuoroa (linjat lähtivät 5 minuutin porrastuksella, tulenjohto luonnollisesti koko koulun viimeisenä) ja lopuksi vielä, että viimeisetkin taistelijat pääsivät maaliin. Kaikki tämä odottelu tapahtui tietenkin mukavasti räntäsateessa. Ei ollut kurssiverkkareissa kylmä, ehei.

Keskiviikko-aamuna oli taas liikuntakoulutusta. Tällä kertaa peruskuntoharjoitus ja lihashuolto, eli suomeksi sanottuna lenkki ja ohjattu venyttely. Jaoimme linjamme lenkkiä varten kahteen osastoon, cooperissa yli ja alle 2800 juosseisiin. Kuten arvata saattaa, minä johdin jälkimmäistä osastoa. Lenkki sujui mukavan verkkaiseen tahtiin, sillä juoksimme hitaimman mukaan – joka tässä tapauksessa en edes ollut minä. Lenkin jälkeen toinen linjamme apukouluttajista veti nopean lihaskunto-osuuden sekä venyttelyt. Minä kiirehdin kalustokaapinhoitajien kanssa kasarmille laittamaan radio LV 217 M:n akkuja lataukseen iltapäivän rastiani varten.

Oppilaat viettivät loppuaamupäivän jälleen johtamistaidon oppitunneilla, mikä tarkoitti meille apukouluttajille huikeaa kolmen tunnin vapaa-aikaa. Luksusta. Iltapäivällä opetin linjallemme miten radio LV 217 M laitetaan käyttökuntoon ja miten radioasema perustetaan. Rasti meni ihan hyvin, joskin oli todella vaikea pitää kaikkien mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Radioita oli vain neljä ja oppilaita 22, joten kaikille ei millään keksinyt joka hetki tekemistä. Lopulta, kun turha pulina ei enää millään ottanut loppuakseen, oli "pakko" ottaa käyttöön meidän apukouluttajien aikanaan käyttämä keino ja laittaa oppilaat juoksemaan Saharan keskelle pystytetylle IT-monumentille selvittämään, mitä siinä lukee. En pidä turhasta juoksuttamisesta, mutta täytyy myöntää, että sen jälkeen oppilaat jaksoivat jotenkin kummasti keskittyä huomattavasti paremmin.

Torstai-aamu alkoi oppilailla auditoriossa, missä he tekivät koulun toisen viikkokokeen. Sillä välin me apukouluttajat pidimme tykkihallin pikkuluokassa tiimipalaverin, joka venyi ja venyi niin kuin tiimipalavereilla on tapana. Kokous päättyi vasta lähemmäs kymmentä yli yhdeksän. Viisi minuuttia myöhemmin pikkulinjojen apukouluttajien olisi pitänyt olla saaren toisella puolella MpKK:lla, missä oppilailla oli uinti- ja hengenpelastuskoulutusta sekä jalkapalloa. Lienee sanomattakin selvää, että ilman autoa sinne oli mahdoton ehtiä ajoissa. Koulutusta pitänyt luutnantti ei ymmärrettävästi ilahtunut myöhästymisestämme. Vielä enemmän häntä ärsytti se, ettei meillä ollut uimavarustusta mukana. Olimme ymmärtäneet, että tehtävämme on valvoa uintikoulutusta, ei suinkaan osallistua itse. Selitykset eivät tietenkään tulleet kuuloonkaan, vaan saimme tylyn käskyn palata AUK:lle vaihtamaan ulkoliikuntavarustus päälle. Aikaa olla takaisin samassa paikassa oikeassa varustuksessa annettiin 20 minuuttia. Jälleen kerran aikamääre, johon oli mahdoton ehtiä. Aikamääreestä myöhästyminen ei kuitenkaan tuntunut enää haittaavan luutnanttia, vaan hänelle riitti, että oli saanut meidät juoksemaan ja kiroamaan hänet hiljaa mielessämme. Loppuaamupäivän pelasimme neljän apukouluttajan porukalla jalkapalloa sillä välin, kun oppilaat harjoittelivat kentän toisessa päädyssä. Lisäksi harjoittelimme vetoja. Mikäli pallo ei osunut maalin alueelle, joutui suorittamaan 20 punnerrusta.

Iltapäivällä oli linjakohtaista koulutusta, mikä tulenjohtolinjan osalta tarkoitti tulenjohdon kertausoppituntia. Oppitunnin aluksi tehtiin linjamme kaksi viikkokoetta, joita me apukouluttajat sitten tunnin aikana korjailimme luokan takaosassa. Kokeet eivät taaskaan menneet kovin vahvasti. Vaihtuva viikkokoe oli todella vaikea ja v-mäinen, joten sen ymmärrän. Minun on kuitenkin vaikea käsittää, miten vielä tässä vaiheessa kurssia 17/22 oppilasta voi reputtaa pysyväisviikkokokeen.

Oppituntien jälkeen oli jäljellä enää siivouspalvelu ja TKS-tarkastukset ennen lomille lähtöä. Ne sujuivat pääosin hyvin. Ainoastaan AKE-linja jääti tapansa mukaisesti. Onneksi valvojan suorittama aseiden laskentakin venyi, niin syy lomille lähdön viivästymisestä ei vyörynyt apuvalvojan (minun), oppilaspäällikön tai AKE-linjan oppilasjohtajien niskaan. Koulu pääsi tulenjohtolinjan rästijöitä lukuun ottamatta lähtemään neljän päivän pääsiäislomalle (JL+VLV+VLV+JL) vain reilun vartin myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Rästijät jäivät minun kanssani koulun pihalle tekemään edellisen viikon pysyväisviikkokokeen uudelleen. Siihen ei kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti, joten ehdin vielä samaan bussiin kuin muu koulu.

]]> 2008-03-24T14:30:00+02:00 2019-09-27T13:51:38+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/03/aliupseerikoulu-asento-taakse-poistu intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Kiikalassa linnutkin lentävät väärin päin]]> ...tai sitten eivät. Oli nimittäin niin suklainen Kiikala tällä kurssilla. Turha paikasta toiseen juokseminen oli jätetty pois ja aika käytettiin muutenkin järkevämmin. Siinä missä me esimerkiksi ehdimme hädin tuskin hotkaista ruokamme rastien välissä, tällä kertaa oppilailla oli jopa aikaa viettää kunnon taukoa ruokailujen yhteydessä. Säätkin olivat torstaita lukuun ottamatta mitä mainioimmat ja aurinko paistoi useamman kerran. Silti tuntui, että monet oppilaista olivat loppuviikosta aika hajalla.

Maanantai-aamuna herätys oli poikkeuksellisesti jo 05.20 (apukouluttajilla 05.05). Koko koululle oli varattu muonituskeskuksesta etuaamupala, jotta itsensä sairaaksi tuntevat ehtisivät koulun auditoriossa järjestetylle esivastaanotolle. Päivän ohjelma alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta puoli kahdeksalta järjestetyllä leirioppitunnilla. Sen jälkeen linjallamme alkoi kalustaminen. Aikaa oli annettu puoli tuntia oppitunnin päättymisestä, mutta meni lähes tunti ennen kuin kuorma-auto oli saatu pakatuksi. Loppuaamupäivä kului lähtöä odotellessa. Vain puolisentoista tuntia, ennen tilausbussien saapumista AUK:n pihaan, toinen linjamme apukouluttajista ilmoitti minulle lähtevänsä varuskuntasairaalaan. Joutuisin siis pitämään vielä samana päivänä hänen sanomalaiterastinsa. Onneksi hänellä oli antaa minulle varsin hyvä koulutuskortti, johon ehdin tutustua bussimatkalla. Kyseinen apukouluttaja ei lopulta tullut Kiikalaan ollenkaan, vaan jäi kasarmille parantelemaan oloaan.

Saavuimme Kiikalan lennonjohtotornille hieman yhden jälkeen. Siitä matka jatkui kävellen kohti linjamme ryhmitysaluetta, joka sijaitsi lentokentän pohjoispäädyssä samassa paikassa viime kurssilla. Ryhmitysalueella alkoi välittömästi valmistautuminen iltapäivän rastikoulutukseen. Rastit kestivät kumpikin pari tuntia, jonka jälkeen tapahtui vaihto. Minun sanomalaiterastini meni valmistautumisajan puutteesta huolimatta loppujen lopuksi todella hyvin. Osaksi tilanteen pelasti varmasti se, että olin pitänyt RUK:ssa aikanaan hyvin samankaltaisen rastin. Päivällisen jälkeen pystytettiin teltat ja tehtiin jokailtaiset tasotehtävät, jonka jälkeen oppilaat pääsivätkin jo nukkumaan.

Tiistai ja keskiviikko kuluivat suurimmaksi osaksi tulenjohtokoulutuksen parissa. Tiistaina jatkettiin radio LV241:n ja sanomalaitteen käytön harjoittelua, käytiin läpi viestijärjestelmään liittyvää teoriaa, opeteltiin viestiotteen laatiminen ja tutustuttiin tulikomentolyhenteisiin. Ilta oli varattu suunnistukselle. Reitti, jonka oppilaat kiersivät, oli sama kuin edellisellä kurssilla. Tosin aikoinaan eniten vaikeuksia tuottanut rasti oli päätetty jättää pois. Sillä välin kun oppilaat suunnistivat, me apukouluttajat odottelimme maalissa. Miehet pääsivät siellä saunaan, mutta minä jouduin tyytymään ulkona istuskeluun. Vasta kun molemmat suunnistamassa olleet naisoppilaat olivat saapuneet maaliin, pääsimme lähtemään takaisin lennonjohtotornille, missä meidän käyttöömme oli varattu henkilökunnan sauna. Tiistai-iltana ei poikkeuksellisesti tehty iltatehtäviä, mutta nukkumaanmeno venyi silti yli yhteen yöllä.

Puoli kolmelta kävin herättämässä pysyväisviikkokokeen reputtaneet uusintaa varten. Tarkoitus oli, että homma oltaisi saatu hoidettua kymmenessä minuutissa. Toisin kuitenkin kävi. Kaksi sankaria myöhästyi antamastani viiden minuutin aikamääreestä lähes 20 minuuttia. Toinen oli nukahtanut uudelleen herätyksen jälkeen, toinen ei missään vaiheessa ollut herännyt. Vaikka myöhästyminen ärsytti minua, oppilaita otti varmasti vielä enemmän päähän, kun he joutuivat odottamaan hiljaa levossa seisten. Aina välillä muodosta alkoi kuulua turhautunutta jupinaa ja kiroilua.

Keskiviikkona linja jaettiin kahteen osastoon. Toinen osasto vietti aamupäivän tulenjohtopaikalla, missä oppilaat harjoittelivat tulenjohtopartiona toimimista. Toinen osasto oli minun kanssani ryhmitysalueella, missä pidin heille rastin pitkälanka-antennin rakentamisesta. Lounaan yhteydessä tapahtui osastojen vaihto. Päivä oli ainakin minulle erittäin pitkästyttävä. Pitkälanka-antennin rakentaminen on hyvin yksinkertaista, joten kunkin rastin opetusvaihe kesti korkeintaan puoli tuntia. Loput kaksi tuntia rasteista seurasin sivusta, kun oppilaat rakensivat ja purkivat ja rakensivat ja... antenneja. Lisäksi kiertelin tarkastamassa valmiita suorituksia ja korjaamassa virheitä. Tosin loppuvaiheessa sekään ei oikein jaksanut enää kiinnostaa.

Päivällisen jälkeen oppilailla oli kolme ja puoli tuntia aikaa pystyttää teltat, käydä sotilaskotiautolla ja rötvätä. Niin pitkä vapaa-aika ei olisi tullut kuuloonkaan edellisellä kurssilla. Silloin kaikki eivät edes ehtineet sotilaskotiautolle, koska aikaa oli varattu niin vähän. Vapaa-ajan jälkeen ohjelmassa oli käskynantoharjoittelua sekä rasti vartiomiehen toiminnasta. Lisäksi ennen nukkumaanmenoa tehtiin taas viisi tasotyöskentelytehtävää. Yöllä koko linja herätettiin kolmen aikoihin laatimaan viestiote. Minä jouduin tietenkin valvomaan siihen asti, että viimeinenkin oli saanut omansa palautettua. Pääsin takaisin nukkumaan vasta 04.15 aikoihin.

Torstaina siirryttiin leirin toiseen vaiheeseen, eli jääkäritoiminnan harjoitteluun. Aamupäivällä harjoiteltiin hyökkäystä pienoiskoossa, iltapäivällä käytiin läpi puolustukseen ryhmittyminen. Kun teoriapuoli oli paketissa, linja jaettiin kolmeen ryhmään ja alkoi harjoituksen sovellettu vaihe. Ryhmänjohtajaksi valitut ryhmittivät ryhmänsä puolustukseen ja siinä ohessa harjoituttivat heillä muun muassa varamiinoitteen rakentamisen ja vaihtoasemiin siirtymisen. Minä seurasin sivusta ja valvoin toimintaa, sillä kouluttajat viettivät illan harjoituksen kehittämispalaverissa ja henkilökunnan liikuntakoulutuksessa. Kymmenen aikoihin, kun kouluttajat lopulta palasivat, tuli minun aikani livahtaa kuljettajamme kanssa vähin äänin pois paikalta. Vietimme leirin viimeisen yön kranaatinheitinlinjan johtoteltassa, sillä kuuluimme maaliosastoon. Saimme tehtävää varten mukaamme 270 patruunaa sekä kaksi savuheitettä.

Kello 02.30 minun piti aiheuttaa linjamme tukikohdassa hälytys. Toimin yksin, sillä kuljettajien oli saatava kuuden tunnin yöunet. Lähestyin vartiopaikkaa tietä pitkin kaikkea muuta kuin huomaamattomasti. Tarkoitus oli, että vartiomiehet olisivat nähneet minut helposti ja saaneet tilaisuuden avata tuli. Toinen vartiomiehistä onnistui kuitenkin paljastamaan vartiopaikan sijainnin (jonka toki muutenkin tiesin) lataamalla aseensa vartiopaikalla. Sen kuultuani päätin itse ampua – niin kuin kuka tahansa vihollinen olisi tehnyt. Ammuin muutamia laukauksia parista eri paikasta, jonka jälkeen irtauduin takaisin nukkumaan ja jätin oppilaat miehittämään asemia ja ihmettelemään mitä oli tapahtunut.

Varsinainen hyökkäys alkoi 05.50. Hiivimme tulenjohtolinjan ja kranaatinheitinlinjan kuljettajien kanssa hämärän turvin mahdollisimman lähelle linjamme tukikohdan vartiopaikkaa. Siellä puimme pusikon suojassa päällemme lumipuvun takit. Niiden tarkoituksena oli paitsi erottaa meidät selkeästi muista alueella liikuskelevista henkilöistä viholliseksi myös helpottaa meidän havaitsemista lähes lumettomassa maastossa. Kun h-hetki koitti, juoksimme tien yli 1. ryhmän pesäkkeen edessä olleeseen taimikkoon. Vartiomiehet tietenkin huomasivat meidät heti – niin kuin oli tarkoituskin – minkä jälkeen alkoi laukausten vaihto. Sitä kesti vain pari minuuttia, ennen kuin irtauduimme "lähtöasemme" odottamaan, että linjamme saisi asemansa miehitettyä. Kymmenen minuuttia myöhemmin hyökkäsimme jälleen samaan kohtaan, missä taistelimme viitisen minuuttia ennen kuin irtauduimme heittämäni savuheitteen turvin.

Seuraava hyökkäys tapahtui 06.20 2. ja 3. ryhmää vastaan. Se sujui ongelmitta. Sen sijaan kun hyökkäsimme 06.40 3. ryhmän kylkeen, mikään ei mennyt niin kuin piti. Lähestyimme metsän suunnasta pystyssä, mutta kukaan ei huomannut meitä. Pääsimme aivan 3. ryhmän pesäkkeeseen kiinni, ilman että laukaustakaan ammuttiin. Yritimme heilumalla ja pomppimalla herättää huomiota. Ei mitään reaktiota. Otin lippaan irti aseestani ja latasin raivokkaasti viisi kertaa. Ei edelleenkään mitään. Lopulta päätin itse avata tulen. Kuljettajat seurasivat esimerkkiäni. Silti kesti hetken ja vaati kouluttajan "kehotuksen", ennen kuin kukaan tajusi alkaa ampua takaisin. Kun meitä lopulta alettiin ampua, oli jo aika irtautua. Viimeinen hyökkäys kohdistui 07.00 puolustajan selustaan, missä 1. ja 2. ryhmillä oli vaihtoasemat. Koska en ollut saanut tilaisuutta tiedustella hyökkäysreittiä etukäteen, olin hieman epävarma löytäisinkö suojassa perille. Koukkauksemme meni hieman pitkäksi ja jouduimme tarpomaan muutaman kesämökin pihamaan läpi. Löysimme kuitenkin melko nopeasti oikean tieuran ja saimme hyökkäyksen käyntiin vain pari minuuttia annetusta aikataulusta myöhässä. Taistelimme niin kauan, kunnes jokaisella meistä oli patruunat loppu, jonka jälkeen irtauduimme jälleen savun turvin viettämään lyhyttä taukoa ja riisumaan lumipuvun takit. Kaiken kaikkiaan maaliosastossa toiminen oli ehdottomasti Kiikalan parasta antia. Minulla oli oikeasti todella hauskaa kuljettajien kanssa, vaikka en KuljK:ssa vietettyjen viikkojen jälkeen olisi välttämättä uskonut, että niinkin voisi käydä.

P

uolustusvaiheen jälkeen linjamme lähti hyökkäämään Pst-linjaa vastaan. Välissä oli noin kolme varttia aikaa huoltaa ja syödä aamupala. Minä olisin ihan mielelläni vaihtanut aamun aikana litimäräksi kastuneet vaatteet kuiviin, mutta jouduin lähtemään kuljettajan kanssa hakemaan autoa ja tavaroitamme kranaatinheitinlinjan ryhmityksestä sekä täyttämään linjamme vesikanistereita. Lopulta minulle jäi siis vain viitisen minuuttia aikaa hotkaista ruokani, ennen kuin lähdimme siirtymään lähtöasemaan. Itse hyökkäys meni minulta täysin ohi, sillä pidin huolta vemppaosastosta, joka liikkui muun joukon vanavedessä ja lopulta vietti murtokohdan läheisyydessä taukoa sen aikaa, kun muut taistelivat.

Kun taistelut oli taisteltu ja loppupalaute annettu, linjamme palasi ryhmitykseensä täyttämään poterot, purkamaan teltat ja kuormaamaan auton. Kaikki tapahtui kerrankin tehokkaasti ja aikaa meni alle tunti. Sillä välin kun oppilaat ahkeroivat, minä ehdin vihdoin laittaa kuivaa vaatetta päälle ja pakata reppuni. Lounas syötiin vielä lennonjohtotornilla, ennen kuin paluukuljetukset lähtivät kohti Santahaminaa. Oppilaat palasivat saarelle bussilla. Minä lähdin hieman ennen heitä kalustokuorma-auton kyydissä, sillä sopimusvänrikkimme arveli, että olisin ainoa, joka pysyisi koko matkan hereillä ja pystyisi pitämään kuskille seuraa. Todennäköisesti totta, mutta aikamoisen työn ja tuskan takana valvominen minullakin oli. Silmät meinasivat varsinkin loppumatkasta painua väkisin kiinni.

Perillä Santahaminassa alkoi kalustohuolto. Siitä oli tehokkuu kaukana. Oppilaat hieroivat kalustoa tuntitolkulla ja onnistuivat vielä saamaan lisäaikaa minun antamaani aikamääreeseen. Kun kalusto oli vihdoin saatu takaisin kalustokaappiin, pidettiin asetarkastukset sekä linjamme kaksi viikkokoetta. Kokeet eivät menneet kovin vahvasti. Kolme oppilasta reputti pysyväisviikkokokeen pelkästään sen takia, että unohtivat kirjoittaa nimensä paperiin. Näin siitä huolimatta, että muistutimme asiasta kaksi kertaa kokeen aikana ja varoitimme, että hylkääminen olisi automaattinen seuraus nimen kirjoittamatta jättämisestä. 

Koska meidän linjamme kalustohuolto oli venynyt niin kohtuuttoman pitkäksi, tulenjohtolinja oli lopulta se linja, jota koko koulu joutui odottamaan. Siinä oli itse kullakin pinna kireällä, kun vielä viitisen minuuttia ennen lomapuhuttelun alkua joillakin oppilailla oli kaapin särmääminen kesken ja palveluspuku päällä. Lopulta kaikki kuitenkin onneksi saatiin ajoissa ulos kolmiriviin ja koulu pääsi hieman puoli kahdeksan jälkeen lähtemään ansaitulle viikonloppuvapaalle. ]]> 2008-03-16T17:59:00+02:00 2019-09-27T13:51:41+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/03/kiikalassa-linnutkin-lentavat-vaarin-pain intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Mihin ne aamut katoavat?]]> Taas on kolme viikkoa kulunut kuin siivillä. Tiedustelu-upseerikurssikin tuli ja meni, vaikka aluksi tuntui, ettei se lopu koskaan. Huonosta ennakko-asenteestani huolimatta viihdyin kurssilla lopulta hyvin. Siellä oli yllättävän paljon tuttuja tulenjohtopatterista ja toiselleen ennestään tuntemattomistakin kurssilaisista muodostui esikuntatyöskentelyn kautta nopeasti tiivis porukka. Opin kurssilla mm. miten laaditaan arvio vihollisen toiminnasta (AVT) ja tiedustelusuunnitelma, miten tiedustelujoukkue toimii, miten pataljoonan esikunta perustetaan ja miten siellä työskennellään, miten tehdään tilanneselostus sekä miten sotavankien alkukuulustelu suoritetaan. Lisäbonuksena sain kurssin suorittamisesta yhden kuntoisuusloman.

Kurssin alkupuolisko oli hyvin teoriapainotteista. Istuimme päivät pitkät oppitunneilla, jossa kävimme läpi vihollisen organisaatioita ja taktiikkaa sekä tiedustelu-upseerin tehtäviin liittyvää teoriaa. Siinä ohessa valmistauduimme puolustuksen sotapeliin laatimalla AVT:t ja tiedustelusuunnitelmat sekä suorittamalla maastontiedustelun Haminan lähiseudulla (ajelimme ympäriinsä Defedereillä ja ihmettelimme peltoja ja metsiä).

Ensimmäiset pari päivää kurssilla olivat kaikkein vaikeimpia. Opetus oli intensiivistä ja eteni hyvin nopealla tahdilla. Minä tunsin olevani kurssilaisten enemmistön muodostaneisiin tiedustelijoihin ja tiedustelu-tulenjohtajiin verrattuna täysin pihalla kaikesta. Ensimmäistä AVT:täni laatiessani minun teki jo mieli heittää pyyhe kehään. En uskonut, että pystyisin ikinä laatimaan järkevää arviota vihollisen hyökkäyksen etenemisestä pelkän annetun lähtökohtatilanteen avulla. Piirsin epätoivoisesti nuolia karttaan ja toivoin, etten joutuisi esittelemään omaa tuherrustani esikunnallemme. Ensimmäisen purkutilaisuuden jälkeen asenteeni kuitenkin muuttui. AVT:ni oli yllättävän samankaltainen kuin muiden ja se alkoi yhtäkkiä vaikuttaa ihan järkevältä.

Kurssin parasta antia olivat puolustuksen ja hyökkäyksen sotapelit, joilla testattiin osaamistamme. Niistä ensinnä mainittu pelattiin kurssin ensimmäisen viikon päätteeksi lauantaina. Perustimme peliä varten esikunnat 1. K:n ja SissiK:n tupiin. Vietimme niissä koko päivän seurasimme sanomalaitteen, puhelimen ja radion kautta tulleita tietoja vihollisen hyökkäyksen etenemisestä sekä pyrimme arvioimaan, mitä vihollinen tekee seuraavaksi. Päivä oli yksi inttiaikani hauskimmista.

Hyökkäyksen sotapeli oli hyvin samankaltainen kuin puolustuksen sotapeli. Suurimpana erona oli, että pelasimme sen maastossa. Lähdimme tiistaina lounaan jälkeen paseille Valkjärvelle, missä perustimme esikunnat parakkeihin (m/90 organisaatioon kuuluneet perustivat omat esikuntansa paseihin). Vietimme Valkjärvellä kaksi yötä sotapeliä pelaten. Maastoharjoitus oli täysin erilainen kuin yksikään maastoharjoitus, johon olen aikaisemmin osallistunut – eikä vähiten siksi, että vietimme suurimman osan ajasta mukavasti sisätiloissa.

Tiedustelu-upseerikurssi päättyi perjantaina – samana päivänä kuin AUK alkoi. Palasin Santahaminaan iltapäivällä ja siirsin tavarani kuljetuskomppaniasta AUK:n kasarmille. Tarkoitus oli, että olisi päässyt miltei saman tien lomille, mutta erinäisistä syistä lähtöni venyi ja venyi. Lopulta pääsinkin lähtemään ansaitulle viikonloppuvapaalle vasta päivällisen jälkeen.

Maanantai-aamuna palasin jälleen riviin ja aloitin tehtävässäni AUK:n apukouluttajana. Päivä vietettiin suureksi osaksi oppitunneilla, joilla käytiin läpi tuliyksiköt, tulimuodot, maalit sekä paikantamislevyn käyttö. Viimeisenä mainittua harjoiteltiin myös käytännössä Saharassa. Lisäksi oppilaat pääsivät pulttikivelle määrittämään käsisuuntakehilleen yhteiskorjauksen (YK), jonka avulla laskettiin myöhemmin luokassa ominaiskorjaus (OK). Illalla ennen vapaa-ajan alkua pidettiin vielä karttamerkkikoe.

Tiistai alkoi edellisen päivän asioiden kertauksella. Oppilaat harjoittelivat Saharassa ja sen lähimaastossa käsisuuntakehän käyttöä sekä itsensä paikantamista paikantamislevyn avulla. Sen jälkeen heillä oli vuorossa siivousoppitunti ja meillä johtajilla tiimipalaveri. Iltapäivällä opetin linjallemme miten tulenjohtotaso valmistellaan. Loppupäivä kului heille tasotyöskentelyharjoitusten parissa. Itse pääsin onneksi loppuiltapäivästä livistämään oppitunneilta tekemään seuraavaksi päiväksi rastikortteja.

Keskiviikkona oli majoitusharjoitus, eli tuttavallisemmin majohajo. Päivä alkoi varusvarastolla, missä koko koulu kävi kuittaamassa itselleen luotisuojaliivit – sopivasta hajotuksen maksimoimiseksi. Varsinainen koulutus alkoi linjallamme maastossa nautitun etulounaan jälkeen kahdella rastilla. Minä opetin yhdelle osastolle varamiinoitteen rakentamista samalla kuin linjamme sopimusvänrikki piti toiselle osastolle koulutusta tunnustelijataistelijaparina toimimisesta.

Päivän koulutus päättyi lyhyeen marssiharjoitukseen, joka toteutettiin yhdessä kranaatinheitinlinjan kanssa. Kiersimme minun johdollani vajaan kolmen kilometrin lenkin Likolammen ympäri. Tarkoituksena oli harjoitella toimintaa marssilla ja erityisesti marssitauolla. Reitti oli sama kuin meidän kurssillamme. Marssi oli kuitenkin tällä kertaa paljon kevyempi, sillä varustuksena oli taisteluvarustus, kun taas me marssimme aikanamme kenttävarustuksessa. 

Marssin jälkeen alkoi majoittautuminen. Oppilailla oli 45 minuuttia aikaa kantaa majoituskalusto linjakaapista AUK:n takana sijaitsevalle Hevoshaan kentälle, pystyttää teltat ja syödä iltapala. Aika ei kuitenkaan riittänyt, vaan tarvittiin 10 minuuttia lisäaikaa, että edes teltat oli saatu kuntoon. Vaikka suoritus oli heikko, sitä ei kuitenkaan uusittu. Hieman puolenyön jälkeen me apukouluttajat valtasimme itsellemme komentoteltaksi ensimmäisen teltan, johon oli saatu kamiinaan tuli ja painuimme nukkumaan. Siinä vaiheessa oppilaat vasta hakivat itselleen polttopuita halkovarastolta, joten heidän yöunensa jäivät mitä ilmeisimmin paljon lyhyemmiksi.

Torstaina linjamme osallistui sotaveteraanikeräykseen. Minä jouduin kuitenkin jäämään saarelle pitämään rästikoulutusta kahdelle kurssin alkupäivinä sairaana olleelle oppilaalle. Aluksi olin tietenkin pettynyt, etten päässyt muiden mukana kaupungille, mutta loppujen lopuksi päivästä tuli ihan mukava. Oppilaat olivat aidosti kiinnostuneita asioista ja halusivat oppia, joten heitä oli ilo opettaa.

Perjantai alkoi linjamme kahdella viikkokokeella. Niistä ensimmäinen meni useimmilla hyvin. Mututuntumalta sanoisin, että 9/10 pistettä taisi olla yleisin tulos. Pysyväisviikkokoe sen sijaan ei mennyt kovin vahvasti. Vain 8/22 pääsi siitä läpi. Loput linjamme 14 taistelijaa saavat siis kokea Kiikalassa ei-niin-mukavan herätyksen keskellä yötä, kun on uusinnan aika.

Kokeiden jälkeen aamupäivä jatkui laseretäisyysmittarin (LEM) käytön harjoittelulla. Alkuun kävimme suorittamassa Saharassa perusmittauksia, jonka jälkeen siirryttiin luokkaan opiskelemaan LEM:n yleisiä ominaisuuksia sekä laitteen käyttöön liittyviä varomääräyksiä. Iltapäivällä tutustuttiin piiru- ja metrimittakaavan laatimiseen sekä harjoiteltiin havaintojen tekemistä meidän apukouluttajien heittämien merkkisavuheitteiden avulla. Päivällisen jälkeen olikin sitten jo TKS-tarkastusten ja lomille lähdön aika.

Huomenna lähdemme viideksi päiväksi Kiikalaan koulutushaaraleiri 1:lle (KHL1). Viikko-ohjelman perusteella leiristä näyttäisi tulevan hyvin samanlainen, kuin meidän kurssimme KHL1 oli. Luvassa on siis pitkiä päiviä ja vielä pidempiä öitä Kiikalan lentokentän synkkääkin synkemmässä maastossa. Maltan tuskin odottaa. ]]> 2008-03-09T17:55:00+02:00 2019-09-27T13:51:44+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/03/mihin-ne-aamut-katoavat intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Herra... eiku neiti… eiku rouva kokelas]]> Siitä onkin vierähtänyt jo hetki, kun olen viimeksi tätä päivittänyt. Paljon on edellisen kirjoituksen ehtinyt tapahtua, mutta tästä tulee nyt tällainen pikapäivitys, koska minulla on kiire takaisin saarelle. Toivottavasti seuraavilla lomilla ehdin ja jaksan taas kirjoittaa vähän perusteellisemmin.

Viimeinen viikko RUK:ssa kului todella nopeasti. Maanantai- ja tiistai-aamupäivän vietin muiden tulevien kouluttajakokelaiden kanssa varusvarastolla ottamassa vastaan kurssitovereiden varusteita. Iltapäivät kuluivat enemmän tai vähemmän turhilla oppitunneilla niin luokka Vimpelissä kuin maneesissakin. Oppituntien aiheina oli muun muassa johtajuus, reservinupseeri ja media sekä simputuksen ehkäiseminen. Keskiviikkona oli vuorossa oman patterin kurssipalauteoppitunteja sekä loppuarvostelut. Samana päivänä meille tuleville kouluttajakokelaille luovutettiin kokelastupa ja siirsimme tavaramme sinne odottamaan paluutamme.

Torstaina koitti vihdoin suuri päivä, jolloin kurssi päättyi. Aamu alkoi kuitenkin varsin arkisissa merkeissä kello 04.45 varusvarastolla, missä me tulevat kouluttajakokelaat otimme vastaan kurssitovereidemme viimeiset varusteet. Brunssin jälkeen olikin sitten jo vuorossa todistustenjako ja RUK-ristien luovutus patterimme aulassa. Samassa yhteydessä palkittiin patterimme priimus, sekä muita kurssilla hyvin menestyneitä taistelijoita. Minä sain kurssista tasan 200,00 pistettä, mikä oli pari pistettä yli patterimme keskiarvon. Loppuarvosanaksi tuli hyvä. Hieman ennen puoltapäivää siirryimme maneesiin kurssin päätöstilaisuuteen. Siellä meidät ylennettiin juhlapuheiden saattelemana upseerikokelaiksi. Täytyy myöntää, että oli varsin liikuttava hetki, kun saimme viimein luvan kiinnittää upseerikokelaan arvomerkit lomapukuumme. Päätöstilaisuutta seurasi paraati. Siitä tosin oli juhlatunnelma kaukana, kun luontoäiti päätti muistuttaa, millainen Haminan sää on parhaimmillaan. Jäätävä tuuli puhalsi ja taisipa loppuvaiheessa alkaa tuiskuttaa taivaalta vähän räntääkin. Ennen kuin kokelasbussit lähtivät matkaan kohti kotivaruskuntiamme, luovutimme vielä aseemme ja nautimme herkullisen juhlapäivällisen muonituskeskuksessa.

Saavuimme Santahaminaan noin kello 19.15. Bussi jätti meidät tukikomppanian eteen, mistä jatkoimme matkaa kukin omaan yksikköömme. Minut oli sijoitettu AUK1:n ajaksi AUK:n apukouluttajaksi, mikä tarkoitti, että viettäisin p-kauden muiden apukouluttajien tapaan kuljetuskomppaniassa. Siellä ei ikävä kyllä ollut osattu varautua siihen, että olenkin nainen. Yksikköupseerimme reaktio, kun hän näki minut ensimmäisen kerran, oli varsin järkyttynyt. Onneksi minulle kuitenkin saatiin hyvinkin nopeasti järjestettyä oma tupa ja peseytymistilat.

Ensimmäinen viikonloppu takaisin saarella kului kaikilla kokelailla koulutustaidon jatkokurssi 1:llä. Se alkoi perjantai-iltapäivällä heti tulokahvien ja varustamisen jälkeen. Kurssin aikana kävimme läpi rastikoulutusten pitämiseen ja kouluammuntojen johtamiseen liittyvää teoriaa. Lauantaina kävimme seuraamassa tukikomppanian alokkaiden kouluammuntoja ja sunnuntaina osa meistä pääsi johtamaan samalle joukolle kouluammunnat. Lisäksi suunnittelimme viikonlopun aikana aselajin mukaan jaetuissa ryhmissä aselajiimme liittyvän rastin. Rastit pidettiin sunnuntai-iltapäivänä kurssin päätteeksi. Kurssin jälkeen suurin osa kokelaista lähti pidennetylle iltavapaalle. Me kuljetuskomppanian kokelaat olimme onnekkaampia, sillä meille oli myönnetty henkilökohtainen lomapäivä ja sen perään vielä yövapaa.

Tiistai-aamuna, kun palasin kasarmille, otin yksikköupseerimme kanssa puheeksi tarpeeni pitää p-kauden aikana 40 vuorokautta henkilökohtaista syylomaa. Yllätyksekseni hän ehdottikin sen sijaan palvelussitoumuksen tekemistä. Minulle se tietenkin sopi. Sitähän olen alusta asti halunnut, mutta aikaisemmin kaikki kantahenkilökuntaan kuuluvat ovat tyrmänneet ajatuksen suoralta kädeltä mahdottomana. Yksikköupseerimme ei kuitenkaan nähnyt mitään estettä asialle ja lähetti minut komppanian päällikön juttusille. Hänkin suhtautui palvelussitoumukseen myönteisesti ja otti saman tien yhteyttä sotilaslakimieheen varmistaakseen, että sitoumuksen tekeminen todella onnistuu. Sotilaslakimies vastasi myönteisesti ja viikkoa myöhemmin, kun tietoni olivat vihdoin saapuneet Haminasta, sain allekirjoitettavakseni paperit, joilla sitouduin palvelemaan 40 vuorokautta ylimääräistä siihen asti, kunnes II/07 saapumiserä kotiutuu 4.7.2008.

Alun perin minut oli sijoitettu kuljetuskomppaniassa 2. joukkueeseen, eli alokkaiden kokelaaksi. Koska AUK:n kasarmilla, missä alokkaat viettävät p-kautensa, ei ollut yhtään vapaata tupaa, minut jouduttiin majoittamaan kuljetuskomppanian A-kasarmille vanhojen kuljettajien kanssa. Näin ollen päätettiin myös muuttaa alkuperäisiä suunnitelmia sijoitukseni suhteen. Minusta tulikin vanhojen kuljettajien esimies. Se oli ehkä viimeinen asia mitä olin osannut odottaa, mutta suhtauduin asiaan avoimin mielin. Hyvin pian huomasin, että heidän johtaminen ei todellakaan tulisi olemaan helppoa. Kuri oli heille täysin vieras käsite, eivätkä he – ehkä ihan ymmärrettävästi – suhtautuneet kovin hyvin siihen, että heidän kanssaan samaan aikaan palvelukseen astunut yritti sitä heille opettaa. Alku oli aikamoista tappelua ja välillä tuntui, että heidän käskyttämisensä on yhtä tuloksellista kuin pään hakkaaminen seinään – molemmista tulee vain päänsärky. Hommat ovat kuitenkin lähteneet sujumaan hieman paremmin, sen jälkeen kuin henkilökunta puuttui asiaan. Minusta tosin ei taideta enää hirveästi pitää – lievästi sanottuna – mutta se on kai joskus johtajuuden varjopuoli.

Vaikka olenkin varsinaisesti vanhojen kuljettajien esimies, olen päässyt jonkin verran olemaan tekemisissä myös alokkaiden kanssa. Olin muun muassa mukana heidän alokasleirillään, joka pidettiin pari viikkoa sitten Santahaminassa. Siellä toimin apukouluttajana ja suunnittelin kolme rastikokonaisuutta ryhmänjohtajien ja muiden kokelaiden pidettäväksi. Leiri oli mukavan leppoisa. Päivisin kiertelin ryhmitystä ja neuvoin poteroiden kaivamisessa sekä valvoin rasteja, iltaisin kävin kasarmilla pitämässä vanhoille kuskeille iltavahvuuslaskennan (satuin olemaan apuvalvojana leirin aikana) ja peseytymässä ja öisin nukuin mukavasti komentoteltassa, jonka lämmittämisestä alokkaat luonnollisesti huolehtivat. Leirin päätti marssi3. Kiersimme noin 13 kilometrin lenkin Laajasalossa. Marssi ei sujunut ihan niin kuin olisi pitänyt. Jo heti alkuunsa huomasi, että osa alokkaista on todella rapakunnossa. Välit meinasivat jatkuvasti venyä kohtuuttoman suuriksi. Yhdessä vaiheessa, kun oma ryhmäni oli kärjessä, jouduin jopa ilmoittamaan joukkueenjohtajalle, että ensimmäinen ryhmä jää. Takanani marssivan taistelijan väli minuun oli venynyt noin 50 metriin. Lopulta välit venyivät niin paljon, että takaisin saarelle tultaessa ensimmäinen ryhmä oli kadonnut kokonaan loppujoukon näköpiiristä. Kukaan ei kuitenkaan keskeyttänyt marssia, vaan kaikki selvisivät maaliin.

Niin kuin on varmasti jo käynyt ilmi, johtajakauteni alku on ollut täynnä yllättäviä käänteitä. Ehkä yllättävin niistä sattui viime maanantaina, kun sain kuulla, että lähden huomenna kahdeksi viikoksi takaisin Haminaan tiedustelu-upseerikurssille. Vaikka kurssi sinänsä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, minua ei tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa lähteä. Olen juuri ehtinyt sopeutua uudelleen Santahaminaan ja nyt pitääkin yhtäkkiä lähteä taas vieraiden ihmisten keskelle opettelemaan täysin uusia asioita. Kurssin ohjelmakin vaikuttaa tappavalta. Koulutusta on joka päivä kello 08-20 – myös sunnuntaina. Onneksi pääsen sentään kurssin jälkeen lomille, vaikka silloin onkin AUK:n ensimmäinen viikonloppu, joka on perinteisesti ginesviikonloppu niin uusille aliupseerioppilaille kuin apukouluttajillekin.]]> 2008-02-17T21:49:00+02:00 2019-09-27T13:51:46+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/02/herra-eiku-neiti-eiku-rouva-kokelas intti https://intti.vuodatus.net/ <![CDATA[Ympyrä sulkeutuu]]> Ensimmäinen palveluspäivä joululoman jälkeen oli yksi inttiaikani hajottavimmista. Aamu alkoi ihan hyvin. Kesken oppitunnin minut ja kahdeksan muuta taistelijaa pyydettiin patterin päällikön luokse. Kyse oli apukouluttajahaastatteluista. Minun lisäkseni joukossa oli vain yksi kaartilainen, eikä hän missään nimessä halunnut jäädä Haminaan. Minun mahdollisuuteni näyttivät siis lähtökohtaisesti varsin hyviltä, sillä tulenjohtopatterilla on etuotto-oikeus yhteen kaartilaiseen kokelaaseen. Tiesin kuitenkin, että tj-lukuni saattaisi mutkistaa asioita, ja niinhän se teki. Patterin päällikkö ei suoraan sanonut, että se estäisi valintani, mutta ei hän kovin paljon toivoakaan antanut. Lupasi kuitenkin selvitellä onko ongelmaan mitään järkevää ja toteuttamiskelpoista ratkaisua. Keskustelun jälkeen olin silti lähes varma, ettei minua valita.

Lounaan jälkeen, juuri kun meillä oli alkamassa sodanajan case -rastit, minua jo viikkokausia piinannut säännöllisen epäsäännöllinen ja selittämätön kuumeilu iski jälleen. JoHa:n (johtamisharjoituksen) oletettuun alkamisajankohtaan oli vain hieman yli 12 tuntia, joten en todellakaan olisi halunnut lähteä veksiin. Tupakaverini kuitenkin saivat minut ympäripuhuttua menemään, kun lämpöni alkoi lähennellä 38 astetta.

Veksissä sairaanhoitaja suhtautui oireiluuni heti vakavasti, kun kerroin kuinka monta viikkoa kuumeilua ja yskää oli jatkunut. Hän lähetti minut lääkärin luokse, joka puolestaan tutki keuhkoni sekä poski- ja otsaonteloni. Lisäksi minulta otettiin kaikennäköisiä verikokeita. Mitään poikkeavaa, joka olisi selittänyt oireeni, ei kuitenkaan löytynyt. Sain yhden päivän VMTL:ää ja lähetteen keuhko- ja poskionteloröntgeniin seuraavana aamuna. JoHa jäisi ilman muuta väliin, mikä harmitti suunnattomasti.

Vitutukseni huipentui kuitenkin vasta päivällisen jälkeen, kun pahaa aavistamaton päivystäjä kertoi minulle, että vemppastatukseni ansiosta päivystäisin koko illan. Se oli viimeinen pisara. Päästyäni tupaamme en enää kerta kaikkiaan pystynyt pidättämään kyyneleitä, vaan ensimmäistä kertaa koko tämänkertaisen palveluksen aikana itkin oikein kunnolla. Naurettavaltahan se näin jälkeenpäin ajateltuna kuulostaa, mutta sillä hetkellä tuntui, että koko maailma on minua vastaan ja joudun kokemaan pettymyksiä pettymysten perään.

Yöllä kello 2.45, kun oli ehtinyt nukkua päivystysvuoroni jälkeen reilut pari tuntia, koko patteri herätettiin. JoHa oli alkanut. Meillä oli 20 minuuttia aikaa siirtyä luokka Vimpeliin tekemään johtamisopin kirjallista koetta. Kokeen jälkeen loppuyö meni terveillä harjoitusvalmisteluihin. Minä lähinnä torkuin punkallani pakkastakki peittona.

Aamupalan jälkeen, kun tupakunnista muodostetut ryhmät lähtivät yksi kerrallaan marssimaan täyspakkaukset selässä Haminan itäisiin maisemiin, minä lähdin veksiin. Reissu oli aikalailla turha – tai siltä se ainakin tuntui. Aivan kuten olin aavistellut, röntgenkuvistakaan ei löytynyt selitystä kuumeilulleni. Sain kuitenkin antibioottikuurin kaiken varalta sekä 2 x VP (vapautus palveluksesta) ja 1 x VMTL (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta).

Seuraavat pari päivää vietin lähes kokonaan punkassa nukkumassa. Etenkin lauantaina vointini oli todella huono. Vaikka toki ymmärsin, ettei minusta olisi siinä kunnossa ollut marssimaan 40km matkaa, minua alkoi harmittaa entistä enemmän, kun ryhmät alkoivat lauantaina aamupäivällä palailla patteriin voipuneina mutta onnellisina.

Sunnuntai-aamupäivänä ohjelmassa oli palauttavaa liikuntaa. Siinä oli naurussa pidättelemistä seurata, kun smurffipukuihin sonnustautuneet taistelijat lähtivät neljässä siistissä kolmijonossa sauvakävelemään ylipitkien hiihtosauvojen kanssa. Iltapäivä kului aselajiopin oppitunneilla, mihin minäkin pääsin onneksi osallistumaan. Jatkuva nukkuminen oli jo alkanut tympiä, vaikka en edelleenkään tuntenut oloani terveeksi.

Maanantaina oli varattu Kirkkojärven marssiharjoittelulle sekä kirkkiskohdistuksille. Minulle oli kuitenkin määrätty kontrollikäynti veksissä, joten en lähtenyt mukaan. Lääkäri kuunteli jälleen keuhkojani ja tarkistutti tulehdusarvoni. Kaikki vaikutti olevan edelleen kunnossa, mutta koska minulla oli edelleen kuumetta, hän kirjoitti minulle 3 x VUP (vapautus ulkopalveluksesta) sekä 2 x VMTL. Kirkkojärven marssille minulla ei hänen mukaansa olisi mitään asiaa – jälleen valtava pettymys. Loppupäivä kuluikin sitten taas tuvassa nukkuessa.

Vuosi 2008 alkoi varsin rauhallisissa merkeissä. Ilmoittauduin maanantai-iltana TV- ja lukuvapaalle, jotta voisin lukea seuraavana päivänä pidettävään taktiikan kokeeseen. Istuin aulassa pänttäämässä lähes puoleenyöhön. Ainoastaan ulkona paukkuvat raketit muistuttivat, että oli uuden vuoden aatto. Vuoden vaihtuessa seisoin tupakaverini kanssa tupamme ikkunan ääressä ja seurasin Haminan kaupungin järjestämää ilotulitusta, joka näkyi kauniisti RUK:n päärakennuksen takaa. Vaikka en juhlimaan päässytkään – tai ehkä juuri siksi – uusi vuosi 2008 jää varmasti ikuisesti mieleen.

Tiistaina saimme pyhän kunniaksi nukkua tavallista myöhempään. Herätys tosin tuli jo seitsemältä, eikä vasta kahdeksalta niin kuin yleensä pyhinä. Syynä tähän oli sulkeiset, jotka oli jostain kumman syystä päätetty järjestää ennen brunssia. Minä en vapautustaistelijana tietenkään voinut osallistua niihin, joten torkuin punkan päällä vielä puoli yhdeksään. Brunssin jälkeen pidettiin taktiikan kolmas ja samalla viimeinen koulutyö. Se meni poikkeuksellisen hyvin ja sain arvosanaksi 9-. Iltapäivä oli varattu kokonaan maastojuoksukokeelle. Minun osaltani se tarkoitti epätoivoista yritystä lukea seuraavan päivän aselajiopin koulutyöhön sekä lopulta lisää nukkumista.

Keskiviikko oli ensimmäinen päivä joululoman jälkeen, kun olin koko päivän mukana palveluksessa. Onneksi ohjelma tarjosi sopivan pehmeän laskun takaisin armeijan arkeen. Aamun käynnisti aselajiopin koe. Sain siitä yllätyksekseni myös 9-, vaikka koepaperini korjannut upseerikokelas myöhemmin kuittailikin, että olin laatinut tulivalmistelun, jossa ammuin tykistöllä murtokohtaan H-hetkellä. Käytännössä lamautin vihollisen lisäksi omat joukkoni. Hups. Mikä lie väsymyksen aiheuttama ajatushäiriö on ollut kyseessä (kyllä viikon nukkumisen jälkeenkin voi väsyttää!). Iltapäivällä olivat vuorossa rauhanajan case -rastit. Ainakin niillä rasteilla, missä minä kävin, näyttelijät eläytyivät koko sydämestään, joten rasteja oli todella hauska suorittaa. Rastien jälkeen meille jäi tuntitolkulla aikaa rötvätä ennen päivällistä.

Torstaina oli Kirkkojärven marssi. Kaikki VMTL-taistelijat oli nakitettu toimitsijatehtäviin. Suurin osa patterimme VMTL-taistelijoista päätti kuitenkin juuri sinä aamuna lähteä veksiin hakemaan ”kovempia” vapautuksia (VUP, VPO, VP), jottei heidän tarvitsisi osallistua. Kertonee jotakin meidän patterin moraalisesta selkärangasta, kun kirkkispäivänä on 31 VMTL-taistelijaa ja neljää lukuun ottamatta kaikki lähtevät veksiin movettamaan.

Minun tehtäväni kirkkisessä oli toimia lähdön valvojan apulaisena. Käytännössä seisoin kolmisen tuntia lähtöalueella jäätymässä ja kirjaamassa ylös joukkueiden vahvuuksia sekä valvomassa tehtäväkartan kopioimista. Kun viimeinen joukkue oli lähetetty matkaan, pääsimme taistelijaparini kanssa Maneesin kisatoimistoon lämmittelemään ja odottamaan uutta tehtävää. Lopulta saimme kuitenkin luvan poistua sieltä yksikköön, sillä lisätyövoimaa ei enää tarvittu.

Torstai-ilta kului pitkälti ompelupuuhissa. Koulutushaaramerkkien ompelu kurssijuhlaa varten m/83 juhlapuvun hihaan tuntui tuottavan suurelle osalle patterimme miespuolisista taistelijoista vaikeuksia ja toiset eivät edes jaksaneet yrittää. Minä ja eräs tupakaverini päätimme käyttää tilaisuutta hyödyksemme. Tarjouduimme ompelemaan merkkejä pientä korvausta vastaan. Tienasin illan aikana noin 30 euroa sekä suklaata ja kahvilippuja. Bisnekseni alkoi kukoistaa erityisesti, kun käytin illan apupäivystysvuoroni hyödyksi perustamalla toimipisteen päivystäjän pöydän ääreen. Onneksi upseerikokelailla oli enää yksi aamu palvelusta jäljellä, joten heitä ei kiinnostanut kielletty puuhasteluni päivystysvuoron aikana. Ainoa kommentti, minkä heiltä sain oli, että minun pitäisi pyytää korkeampaa hintaa.

Perjantaina oli oppilaskuntapäivä. Työosastoihin nakitetut järjestelivät silloin kurssijuhlaa ja muilla oli mahdollisuus osallistua eri liikuntalajeihin, kuten jalkapalloon, ultimateen ja sotilaspainiin. Lisäksi järjestettiin verenluovutus. Minä vältyin järjestelytehtäviltä, sillä minut oli jo aikaisemmin valittu bussi- ja hotelliesimieheksi kurssijuhlan ajaksi. VMTL-statukseni takia kaikki liikuntalajit tikanheittoa ja pingistä lukuun ottamatta olivat poissuljettuja enkä sairasteluni ja antibioottikuurini takia voinut luovuttaa verta. Jotakin oli silti tehtävä, joten päätin olla hyödyksi tarjoutumalla avustamaan verenluovutuksessa. Loppupäivän rötväsin – niin kuin tekivät lähes kaikki nakkihommilta välttyneet.

Perjantai oli erityinen päivä paitsi tavallista vapaamman ohjelman myös upseerikokelaiden kotiutumisen takia. Meidän patterissamme TJ 0 -juhlinta oli varsin hillittyä. Upseerikokelaat tyytyivät kuuntelemaan omassa tuvassaan päivän teemaan sopivaa musiikkia. Kun heidän aikansa lähteä tuli, he liukenivat paikalta lähes huomaamatta. Upseerikokelaiden poissaolon kuitenkin huomasi viimeistään illalla, kun paikalla ei ollut enää kantahenkilökuntaan kuuluvia. Porukka kulki käytävillä missä varustuksessa sattui ja yleinen tunnelma oli varsin levoton. Perseily pysyi kaikesta huolimatta yllättävän hyvin kurissa eikä tilanne missään vaiheessa uhannut karata käsistä.

Lauantaina koitti vihdoin kauan odotettu kurssijuhlapäivä. Juhlan käynnistävä ruusurynnäkkö oli kymmeneltä, mutta siirryimme päärakennukselle jo ennen kahdeksaa harjoittelemaan sitä varten. Ulkona oli kuutisen astetta pakkasta, ilma tuntui kuitenkin paljon kylmemmältä. Vaikka meillä oli m/83:n päällä pakkastakki, olimme kaikki pian aivan jäässä. Varsinkin varpaat jäätyivät puolikengissä, joita ei todellakaan ole tarkoitettu talvikeleille. Harjoitukset menivät kylmyyden aiheuttaman kollektiivisen motivaation puutteen takia aivan päin helvettiä, mutta itse rynnäkkö sujui siihen nähden lopulta ihan hyvin.

Ruusurynnäkön jälkeen siirryimme aveceinemme tykistökasarmin kentälle, mistä hotellibussit lähtivät. Tulenjohtopatteri majoittui yhdessä tuliasemapatterin kanssa Kouvolan Vaakunaan. Sinne ajoi Haminasta noin kolme varttia. Hotellilla oli reilut kolme tuntia aikaa lepäillä ja valmistautua juhlaan, ennen kuin bussit lähtivät takaisin Haminaan juhlapaikalle.

Haminassa meillä oli ensimmäisenä päivällinen muonituskeskuksessa. Ei ehkä kuulosta kovin juhlalliselta, kurssijuhlajaosto oli todella panostanut viihtyvyyteemme. Muonituskeskus oli koristeltu ja pöydät katettu kauniisti. Myös ruoka – paistia ja kermaperunoita – oli hyvää. Ainoa miinus tuli pitkästä odotusajasta ennen kuin pääsimme ruokailemaan. Istuimme bussissa lähes kolme varttia odottamassa, että paikkoja vapautuu ja pöytiä saadaan katetuksi.

Päivällisen jälkeen meille jäi tunti aikaa ennen virallisen juhlaosuuden alkamista maneesissa. Koska avecini oli hieman kipeä, kävimme juomassa kahvit sodessa. Kun pääsimme maneesiin, se oli aivan täynnä. Tiivistämällä sinne kuitenkin saatiin paikkoja lähes kaikille. Puheita pitivät niin koulun johtaja kuin oppilaskunnan kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja kummikurssimme kurssi 131:n oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi tilaisuudessa esiintyi oppilaskunnan kuoro.

Loppuillaksi kurssijuhlajaosto oli järjestänyt monipuolisesti erilaista ohjelmaa. Maneesin aulassa oli perinteiset tanssiaiset, alakerrassa yökerho, pihalle pystytetyssä valtavassa juhlateltassa esiintyivät muun muassa oppilaskunnan bändi sekä Boston Promenade, 2. K:n luokassa oli karaokea ja 1. K:n TV-tuvassa hengellinen kahvila. Ilta huipentui maneesissa järjestettyyn speksiin, johon jokainen yksikkö oli valmistellut omaa yksikköään kuvaavan esityksen. Speksi oli kokonaisuudessaan aivan loistava. Nauroimme tupakaverini kanssa paikoin aivan kippurassa. Speksin jälkeen järjestettiin juhlapuheiden saattelemana komea ilotulitus, jonka jälkeen bussikuljetukset lähtivät kohti hotelleja. Siellä monet painuivat suoraan nukkumaan – mikä oli minulle hotelliesimiehenä suuri helpotus – mutta joillakin juhliminen jatkui hotellihuoneissa, hotellin yökerhossa tai Kouvolan yössä.

Bussit takaisin Haminaan lähtivät aamulla yhdentoista aikoihin. Minä jouduin valitettavasti palaamaan Kouvolasta ilman aveciani, sillä hänen vointinsa oli yön aikana huonontunut ja hän päätti – ihan ymmärrettävästi – palata kotiin suoraan Kouvolasta. Haminassa meillä oli vapaa-aikaa kello 16.30 asti, jolloin avec-kuljetukset lähtivät kohti avecien kotipaikkakuntia. Minä olin varannut minulle ja avecilleni lounaan Hamina Hovista, mutta sain onneksi myytyä liput tupakaverilleni. Olisi tuntunut typerältä maksaa niin suuri summa yksin ruokailusta, joten menin pizzalle.

Kurssijuhlan purku tapahtui sunnuntai-iltana avecien lähdettyä. Siihen osallistui miltei koko kurssi. Suurin työ oli juhlateltan purkamisessa. Vastuu siitä lankesi 1. ja 2. K:lle sekä niille pioneerikomppanian ja ilmatorjuntapatterin taistelijoille, jotka olivat olleet pystyttämässä telttaa. Myöhemmin meidän patteristamme pyydettiin lisätyövoimaa.

Maanantai-aamun herätys taisi olla jokaiselle poikkeuksellisen ikävä. Päivän ohjelma oli kuitenkin onneksi mukavan kevyt. Aamu alkoi kurssin viimeisillä sulkeisilla – suksisulkeisilla aiheesta asento ja lepo sekä ojennus ja ojentautuminen. Niiden jälkeen koko loppuaamupäivä oli varattu kokovarustarkastukselle. Meidän tuvallamme meni siihen alle tunti, joten ehdimme lounaaseen asti nukkua pois viikonlopun aikana kertyneitä univelkoja. Iltapäivällä oli liikuntakoulutusta. Vielä edellisenä iltana olimme naureskelleet, että viikko-ohjelmaan merkittyä hiihtoharjoitusta tuskin voitaisiin toteuttaa, koska maa oli mustana. Luontoäiti oli kuitenkin päättänyt ihastuttaa tai vihastuttaa meitä (miten kukin sen ottaa) kunnon lumisateella. Suurin osa patterista lähti siis hiihtämään. Minä onneksi vältyin esittelemästä hiihtotaidottomuuttani, sillä lähdin 15 muun taistelijan kanssa suorittamaan maastojuoksun rästikoulutyötä. Se ei mennyt kovin vahvasti, mutta reilusti läpi kuitenkin. En edes ollut viimeisenä maalissa.

Tiistai vietettiin miltei kokonaan luokka Vimpelissä erilaisilla oppitunneilla. Niistä ensimmäinen oli patterin päällikön pitämä. Hän aloitti käymällä läpi ajankohtaisia asioita. Yksi uutisista ilahdutti minua suuresti. RUK:n johtajan viimeisimmässä käskyssä minua ja kuutta muuta upseerioppilasta oli esitetty tulenjohtopatterin kouluttajakokelaiksi kurssille 232. Paikkani oli siis varma, kunhan Kaartin Jääkärirykmentti ei enää pistäisi kapuloita rattaisiin ja suostuisi myöntämään minulle 40 vuorokautta HSL:ää (henkilökohtaista syylomaa), jotta saisin kotiutumispäiväni siirrettyä heinäkuun neljänteen.

Aamupäivän oppitunnit käsittelivät työtä Puolustusvoimissa yleisellä tasolla sekä rauhanturvatoimintaa. Iltapäivällä oli vuorossa koulutöiden palautuksia sekä pari oppituntia tulenkäytöstä asutuskeskustaistelussa. Niistä ensimmäinen keskittyi puolustukseen ja jälkimmäinen hyökkäykseen.

 

Keskiviikkona oli koulutustaidon toinen harjoitus. Siihen oli varattu koko päivä. Aiheita oli kolme: asutuskeskustaistelu, jääkärijoukkueen aseet sekä tiedustelutulenjohtotoiminta. Jokaiseen aiheeseen kuului kolme rastia. Minä aloitin asutuskeskustaistelurasteilla. Ne olivat minulle kaupunkijääkärinä kaikkein mieluisimpia. Harjoittelimme symmetristä ampuma-asentoa ja taktista lippaanvaihtoa, seinän vieressä etenemistä ja kulman suoraa haltuunottoa sekä huoneeseen sisään menoa. Rastit olivat muuten hyvin toteutettuja, mutta ”maalaisvaruskunnista” peräisin olevien rastinpitäjien käsitys symmetrisestä ampuma-asennosta ei oikein vakuuttanut minua. Se oli kummallinen sekoitus ampuma-asennosta seisten sekä oikeasta symmetrisestä ampuma-asennosta.

Jääkärijoukkueen aserasteilla käytiin läpi kevyt ja raskas kertasinko sekä kevyt konekivääri. Ensinnä mainittua lukuun ottamatta kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia. Tiedustelutulenjohtorasteilla opetettiin tiedustelujoukkueen kokoonpano ja toiminta, sissirinkan pakkaaminen sekä trangian käyttö.

Torstaina valmistauduimme seuraavana päivänä alkavaan ampumaleiriin. Aamulla meillä oli yksikköupseerin pitämä oppitunti leirijärjestelyistä sekä patterin päällikön varomääräysoppitunti. Niiden jälkeen johtueiden kouluttajat pitivät kukin omalle joukolleen oppitunnin, jossa tarkastettiin johtajakansiot. Iltapäivällä minulla oli JoHa:n aselajiopin rästikoe. Se tuntui menevän aikalailla päin helvettiä, mutta sain kuitenkin arvosanaksi siedettävät 7½. Loppuiltapäivä käytettiin kalustamiseen – tai siis kaapinhoitajat ja heidän nakkiosastonsa kalustivat sillä välin kun me muut pakkailimme reppujamme.

Kaiken kaikkiaan upseerikokelaiden kotiutumisen jälkeinen kasarmiviikko oli mukavan rento. Muutos patterin sisäkurissa oli ilmeinen jo kotiutumispäivän iltana. Kurssijuhlan jälkeen kurin löystyminen näkyi vielä selvemmin. Enää ei jäpitetty minuuteilla eikä uusittu ulos järjestymistä ennen ruokailua. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan tienneet missä hyväksyttävän perseilyn raja kulkee. Maanantai-iltana kurssijuhlan jälkeen yksikön valvojana toiminut oppilaspäällikkö löysi eräästä tuvasta avatun kuohuviinipullon sekä hiprakassa olevia taistelijoita. Sen seurauksena menetimme pidennetyt iltavapaat, jotka patterin päällikkö oli meille luvannut jo kurssin alussa sillä ehdolla, että käyttäydymme hyvin koko kurssin ajan. Minua asia ei niin paljon harmittanut, mutta monet olivat varmasti todella pettyneitä.

Perjantai-aamuna, aamupalan jälkeen, lähdimme pasikyydillä matkaan kohti Pahkajärveä. Ensimmäinen päivä oli varattu kokonaan leirimme pystyttämiseen ja tulevien ammuntojen valmisteluun. Minulle kuitenkin napsahti heti alkuunsa leirityönakki ja vietin koko päivän keittokatoksella aputyövoimana. Se oli oikeastaan ihan mukava tehtävä – vältyinpähän räntäsateessa olemiselta ja telttojen pystyttämiseltä. Päivän aikana pilkoin polttopuita kenttäkeittimiin, pyyhin pari kertaa ruokailukatoksen pöydät, tiskasin pari ruokapönttöä ja autoin ruokakuorman purkamisessa sekä mehun valmistamisessa. Tehtävien välissä ehti hyvin keittää kahvit ja seurata sotilaskeittäjien työtä.

Ammunnat alkoivat lauantaina. Niitä varten patterimme jaettiin useisiin pienempiin osastoihin. Minä toimin lauantaina hyökkäysharjoituksessa viestimies 2:na. Hyökkäsimme kranaatinheitinjoukkueen tukemana ja harjoittelimme lyhytkantamenetelmän käyttöä. Iltapäivällä kokeilimme myös koordinaattimenetelmää. Vaikka kyseessä oli hyökkäysharjoitus, etenimme varsin verkkaiseen tahtiin. Päivän aikana siirryimme kahdesti tietä pitkin kävellen uudelle tulenjohtopaikalle. Minä en viestimiehenä tehnyt koko päivänä oikeastaan yhtään mitään, sillä viestiyhteyksien rakentamisesta ja viestipäivystyksestä oli vastuussa kranaatinheitinjoukkueen viestimies. Välillä sain jopa taistella pysyäkseni hereillä, sen verran tylsää minulla oli. Päivä oli onneksi lyhyt ja palasimme leiriin jo hieman kahden jälkeen.

Sunnuntaina oli minun vuoroni toimia ensimmäistä kertaa tulenjohtajana. Pääsin johtamaan tykistötulta puolustusharjoituksessa. Lähdimme ampumapaikalle pian aamupalan jälkeen. Siellä ensimmäinen tehtäväni oli johtaa tulenjohtopaikan perustaminen ja paikantaminen yhdessä toisen tulenjohtoryhmän tulenjohtajan kanssa. Aikaa siihen oli vajaa tunti. Sen jälkeen siirryimme kehysharjoitteluun eli ”kuivaharjoitteluun”. Ammuntojen oli tarkoitus alkaa kello 11, mutta sankan sumun takia niiden toteutuminen oli pitkään hyvin epävarmaa. Aamupäivällä maalialueesta näkyi sumun läpi parhaimmillaankin vain etureuna. Lounasaikaan alkoi onneksi sataa ja näkyvyys parani vähitellen. Lopulta ammunnat saatiin aloitettua kello 13. Toinen tulenjohtoryhmä ampui ensin. Minun vuoroni tuli, kun ilta alkoi jo hämärtyä. Ammuin tulensiirtona kaksi kertaa, korjasin ja ammuin vaikutuksena kolme kertaa. Kaikki meni niin kuin pitikin. Tuli totteli ja jälkimmäiset kerrat osuivat hyvin maaliin.

Maanantaiksi minut oli määrätty koulutusosastoon. Ihmettelin aamulla meille määrättyä varustusta – m/91 ja ase – mutta pian selvisi, että osasto koostui sellaisista taistelijoista, joilla oli rästissä jokin koulutyö. Suorittaisimme rästit päivän aikana. Päivän käynnisti liikunnan rästikoulutyö, joka toteutettiin maantiejuoksuna. Ne, joilla ei ollut liikuntasuoritusta rästissä, toimivat toimitsijoina eli kellottivat juoksijoiden aikoja. Kenelläkään ei tietenkään ollut leirillä mukana liikuntavarustusta, joten parin kilometrin lenkki juostiin vapaassa mutta sotilaallisessa varustuksessa. Käytännössä se tarkoitti m/91:stä ja pakkassaappaita. Muutamilta löytyi sentään repusta nahkavarsikengät, jotka soveltuivat hieman paremmin juoksujalkineiksi. Maantiejuoksun jälkeen lähdimme tutustumaan sään luotaamiseen sääasemalla. Siellä sääaliupseerit ja -miehet kertoivat meille tehtävistään ja pääsimme seuraamaan, kun he lähettivät sääpallon matkaan. Sitten olikin jo lounaan aika.  

Iltapäivällä minä ja eräs toinen taistelija, jolta JoHa oli jäänyt väliin, suoritimme johtamistaidon käytännön koulutyön. Se oli hieman sovellettu versio alkuperäisestä, sillä meillä ei ollut ketään näyttelemässä case -tehtäviä vaan vastasimme kahteen kysymykseen kirjallisesti ja yhden näyttelimme yksin. Koe meni kohtalaisesti. Sain siitä 7½, mikä on ihan hyvä siihen nähden, etten voinut saada JoHan marssiosuudesta pisteitä. Niitä oli ollut jaossa enintään 10.

Kun koe oli ohi, liityimme muiden koulutusosaston taistelijoiden joukkoon täyttämään halkovajoja. Puuta tuotiin iltapäivän aikana yhteensä seitsemän traktorikauhallista, joten tekemistä riitti. Porukalla työ sujui kuitenkin yllättävän nopeasti ja kun kaikki oli valmista, saimme yksikköupseeriltamme luvan lähteä käymään leirintäalueen sotilaskodissa omakustanteisilla munkkikahveilla.

Tiistaina pääsin jälleen toimimaan tulenjohtajana. Ammunta oli hyvin samankaltainen kuin sunnuntain ammunta. Tällä kertaa ympärillämme oli kuitenkin panssarintorjuntajoukkue ja jääkärijoukkue, joten pauketta riitti. Tulenjohtopaikka ja maalit olivat myös valmiiksi paikannettuja, joten tulenjohtajan täytyi vain osata muodostaa joukkueenjohtajan vaatimusten mukainen tulikomento sekä valvoa tulenjohtoaliupseerin ja -miehen tekemien havaintojen oikeellisuutta. Ammunnat jatkuivat iltaan asti ja jokaisen vaiheen jälkeen vaihdoimme tulenjohtajaa. Päivän viimeinen ammunta, joka toteutettiin pimeän tultua oli varsinainen spektaakkeli. Näytti upealta, kun valaisuraketit ja tykistön ampumat valokranaatit valaisivat taivasta ja etumaastossa viuhuivat rynnäkkökiväärien ja ilmatorjuntakonekiväärin valojuovapatruunat. Kokonaisuuden kruunasi sinkoaseiden pauke ja komeat räjähdykset maalitauluissa sekä takamaastossa jyrissyt epäsuora tuli.

Keskiviikoksi minut määrättiin jälleen koulutusosastoon. Harjoittelimme aamupäivällä ensimmäiset pari tuntia kevyen kranaatinheittimen ampumakuntoon laittoa sekä suuntaamista. Sen jälkeen muodostimme tulenjohtoryhmän ja kranaatinheitinjoukkueen ja lähdimme harjoittelemaan lyhytkantamenetelmän käyttöä. Minä toimin viestiryhmän johtajana, joten en päässyt kovinkaan paljon touhuamaan heittimien kanssa. Osa porukasta kuitenkin tuntui lounaaseen mennessä hallitsevan aseen käytön kohtalaisen hyvin. Iltapäivällä täytimme jälleen halkovajoja. Tällä kertaa puita oli paljon vähemmän, joten olimme valmiina reilussa puolessa tunnissa. Palkkioksi pääsimme jälleen käymään sotilaskodissa. Illalla järjestettiin koko kurssille näytösammunta. Se oli hyvin samankaltainen kuin ammunta, johon olin edellisenä päivänä osallistunut. Hienompaa näytösammunnassa oli ainoastaan torjunta, joka ammuttiin tällä kertaa ”täytenä”. Käytössä oli kuitenkin vain kahdeksan tykkiä (kahdeksantoista sijaan) ja kolme raskasta kranaatinheitintä, joten torjunta jäi edelleen todella vajaaksi.

Torstai-aamuna herätys oli kello 04.30. Meillä oli tunti aikaa purkaa telttamme ja pakata ne kuorma-auton kyytiin ennen aamupalaa. Aamupalan jälkeen leirin purkaminen ja siistiminen jatkui. Yhdeksältä leirinhoitaja kävi tarkastamassa alueen. Sen jälkeen istuimme lounaaseen asti nuotioiden ääressä odottelemassa. Bussit kohti Haminaa lähtivät hieman puolenpäivän jälkeen. Perillä meidän oli tarkoitus huoltaa leirikalusto. Kaapinhoitajat, jotka olivat lähteneet Pahkajärveltä jo aikaisemmin aamulla, olivat kuitenkin saaneet lähes kaiken valmiiksi, joten kalustohuoltoon kului alle puoli tuntia. Loppupäivä oli pyhitetty henkilökohtaiselle huollolle.

Perjantai tuntui kaikin puolin turhalta päivältä. Lomillelähtö oli jo niin lähellä, ettei ketään jaksanut enää kiinnostaa mikään. Kaikki tuntuivat laskevan tunteja ja minuutteja triplagineksen päättymiseen. Aamupäivä oli varattu johtuekaappien valmisteluun luovutusta varten. Kaapinhoitajat olivat kuitenkin ahkeroineet edellisenä iltana ja kaapit olivat heti aamusta valmiita luovutettaviksi. Aamu kului siis asehuollon ja asetarkastusten merkeissä. Iltapäivällä ohjelmassa oli varusteiden pakkaamista. Koska me tulevat kouluttajakokelaat emme palauta varusteitamme, suoritimme pakkaamisen sijaan kokovarustarkastuksen. Lopulta tuli aika siivota patteri ja vaihtaa lomavaatteet päälle. Lomabussit lähtivät tykistökasarmin edestä tuttuun tapaan kello 18.00. Voin kertoa, että en ole pitkään aikaan tuntenut oloani niin vapaaksi, kuin sillä hetkellä, kun bussi ajoi varuskunnan portista ulos.

Nyt kun RU-kurssia on jäljellä enää neljä aamua, olo on hieman haikea. Vaikka aamuja kurssin päättymiseen on alusta asti tullut laskettua ahkerasti, Haminassa vietetty aika on loppujen lopuksi ollut miltei intin parasta aikaa (p-kausi KrhK:ssa vie vielä niukasti voiton). Ensi torstaina meidät ylennetään upseerikokelaiksi ja palaamme kukin omaan perusyksikköömme paimentamaan uusia alokkaita. Tuleva johtajakausi jännittää. Muistan omat p-kauden kokelaani ja sen, kuinka itsevarmoilta he kaikki vaikuttivat. Nyt kuitenkin tajuan kuinka hukassa heidänkin on täytynyt alussa olla. Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu hyvin. Onneksi meillä on Santahaminassa iso joukko alikersantteja auttamassa meidät alkuun. Monia heistä onkin ehtinyt tulla jo ikävä.]]> 2008-01-20T19:18:00+02:00 2019-09-27T13:51:49+03:00 https://intti.vuodatus.net/lue/2008/01/ympyra-sulkeutuu intti https://intti.vuodatus.net/