Niinhän siinä sitten kävi, että jouduin jättämään palveluksen kesken. Vituttaa niin perkeleesti, varsinkin kun en vieläkään tiedä onko lonkassani rasitusmurtuma vai joku muu rasitusvamma. Molemmat lääkärit, joiden luona tällä viikolla kävin, pitivät ensinnä mainittua todennäköisimpänä vaihtoehtona, mutta uusintaröntgeniin he eivät voineet minua lähettää, koska säteilyä olisi tullut liikaa liian lyhyen ajan sisään. Toipumisajan pituudeksi he ennustivat joka tapauksessa pari-kolme kuukautta. Sinä aikana en saa juosta, nostella raskaita painoja tai harrastaa muuta lonkkaa kuormittavaa liikuntaa. Keskeyttäminen olisi siis oikeastaan ainoa järkevä ratkaisu.

Oloni on tällä hetkellä helvetin tyhjä ja ajatus siviiliarkeen palaamisesta ahdistaa. Kaipa tämä on kuitenkin ihan normaali reaktio näin suuren pettymyksen jälkeen. Luultavasti pidän nyt viikon tai pari lomaa ja annan ajan parantaa haavoja ennen kuin palaan opintojen pariin. Palveluksen jatkamiseen liittyvistä käytännön asioista aion myös ottaa selvää, kunhan ensin saan siviiliasiat järjestykseen.