Viimeinen työpäiväni ennen palveluksen alkua on nyt takana. Vaikka olen jo ainakin kuukauden ajan laskenut työvuoroja loman alkuun, töistä lähteminen oli tänään loppujen lopuksi yllättävän haikeaa. Erityisen vaikeaksi lähtemisen teki se, että tämä viimeinen työviikko oli niin mukava. Pääsin tekemään erilaisia hommia kuin yleensä ja sain vähän tavallista enemmän vastuuta. Kuluneen viikon aikana tutustuin myös muutamiin työkavereihin paremmin ja täytyy myöntää, että joitakin heistä tulee ikävä. Jos vaan joskus pääsen tarpeeksi aikaisin lomille, aion pitää lupaukseni ja mennä käymään toimistolla lomapuvussa perjantaipullalla.

Tämä loppuaika siviilissä kulunee nopeasti. Todennäköisesti en edes ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisin. Niinhän siinä aina käy, kun odottaa jotain. Ensin aika ei tunnu kuluvan millään ja lopussa se rientää liian kovaa. Kaiken muun tekemisen ohella pitäisi ensi viikolla vielä ehtiä shoppailla joitakin tavaroita mukaan otettaviksi. Tarvitsen ainakin uuden halpisdigitaalikellon vanhan hävinneen tilalle sekä lisää alusvaatteita, sukkia, hiuslenkkejä ja pinnejä. Isomman muistikortin hankkiminen kameraan on myös harkinnassa – ei pelkästään intin takia, mutta olisihan kiva, jos voisi huoletta räpsiä kuvia, vaikka joutuisi olemaan pidempään kiinni. Leireille tosin tuskin uskallan ottaa kameraa mukaan, sen verran arvokas laite se on.

Liikunnan osalta tämä on ollut kevyt viikko. Pidin alkuviikosta peräti kolme peräkkäistä lepopäivää, koska olin töiden jälkeen aivan liian poikki lähteäkseni lenkille. Lepo taisi tehdä hyvää, sillä juoksu rullasi sekä eilen että tänään paremmin kuin aikoihin. Ensi viikollakaan en välttämättä ehdi hirveästi rehkiä. Olen nimittäin näillä näkymin ainakin pari päivää reissussa.