Palasimme viime sunnuntaina lomilta jo kello 18. Tarkoituksena kai oli, että olisimme ehtineet pakata sekä omat varusteemme että ryhmäkohtaiset tavarat Syndalenin ampumaleiriä varten jo illalla. Niin useimmat linjat tekivätkin. Syystä tai toisesta tulenjohtolinjalle oli kuitenkin linjattu, että pakkaamme automme vasta aamulla. Näin ollen istuimme kolmisen tuntia tuvissa pyörittelemässä peukaloitamme sillä välin kun muut ahkeroivat. Se tuntui järjettömältä – mutta niinhän moni asia intissä onkin.

Pakkaaminen jäi siis seuraavaan aamuun aamupalan ja koulun johtajan harjoitusoppitunnin väliin. Aikaa oli huimat 15 minuuttia – osaksi kiitos päivystäjälle, joka laittoi meidät syömään viimeisinä, vaikka olimme kiireeseen vedoten pyytäneet saada mennä ensimmäisinä. En olisi ikinä uskonut, että onnistumme saamaan kaikki tavarat autoon vartissa, mutta kuin ihmeen kaupalla ehdimme aikamääreeseen ja olimme oppitunnilla ajoissa.

Oppitunnin jälkeen pikkulinjat (tulenjohto-, heitin- ja panssarintorjuntalinja) siirtyivät yhdessä kadettikoulun ampumaradalle ampumaan kohdistukset ja lähiammunnat. Aseeni oli melko hyvin kohdillaan ja pääsin nopeasti lähiammuntapaikalle. Siellä ammuimme 30 laukausta noin 10 metrin etäisyydeltä tauluista. Osa laukauksista ammuttiin yksittäislaukauksina, osa kaksoislaukauksina.

Iltapäiväksi pikkulinjoille ei ollut merkitty muuta ohjelmaa kuin siirtyminen Sydaleniin kello 16 alkaen. Jotta emme olisi jääneet täysin toimettomiksi, lähdimme lounaan jälkeen Saharan laidalle harjoittelemaan puolustukseen ryhmittymistä. Koulutus haiskahti kaikin puolin täyteohjelmalta. Ainoa paikalla ollut pikkulinjojen apukouluttaja ryhmitti kaikki pikkulinjojen noin 60 taistelijaa taistelijapareittain asemiin. Sen jälkeen hän kiersi vuorotellen jokaisen taistelijaparin ja antoi heille ryhmänjohtajan puolustukseen ryhmittymiskäskyn. Aikaa tähän meni melkein tunti. Moni taisi ottaa torkut tuliasemassaan. Seuraavaksi sama homma tehtiin linjoittain oppilasjohtajien toimiessa ryhmänjohtajina. Loput koulutukseen varatusta ajasta vietimme taukoa.

Bussit lähtivät koulun pihasta aikataulun mukaisesti kello 16. Koska ne ajoivat pahimpaan ruuhka-aikaan Helsingin keskustan läpi, olimme perillä Syndalenissa vasta kello 18 jälkeen. Siellä alkoi lähes välittömästi ajoneuvojen purkaminen ja telttojen pystytys. Minut oli laitettu taas sissiteltassa nukkuvaan ryhmään, eikä meidän telttamme pystyttäminen oikein ottanut onnistuakseen. Maastosta ei meinannut millään löytyä kulmakepeiksi sopivia riittävän pitkiä keppejä ja löytämäni keskisalkokin lyhennettiin vahingossa liian lyhyeksi. Kun tuli aika lähteä päivälliselle, puolijoukkueteltoissa nukkuvat ryhmät olivat jo valmiita, mutta meillä ei ollut edes kaikki kulmat pystyssä. Se koetteli hermoja. Päivällisen jälkeen saimme pitkän taistelun jälkeen teltan edes jotenkuten pystyyn. Hirveältä se kuitenkin näytti, eikä se olisi varmasti kestänyt sadetta hetkeäkään.

Tiistaina pikkulinjoilla oli vuorossa ryhmän puolustusammunta. Herätys oli jo kello 4.30 ja lähdimme heti aamupalan jälkeen marssimaan kohti ampuma-aluetta. Siellä meille oli järjestetty aamupäiväksi ammuntaan valmistelevaa rastikoulutusta. Harjoittelimme rasteilla mm. aseenkäsittelyä (savuheitteen käyttö, lippaanvaihto, häiriönpoisto, KES:n ampuma- ja kuljetuskuntoon laitto), käskynantoa, puolustukseen ryhmittymistä ja tulitoimintaa (tulenavaus, tulen keskittäminen). Yhdellä rastilla vedettiin iltapäivän ammunta kuivaharjoitteluna läpi.

Lounaan jälkeen ensimmäiset ryhmät lähtivät ampumaan. Muilla rastikoulutus jatkui. Iltapäivän rastien aiheena oli koordinaattien lukeminen kartasta ja etäisyyksien mittaaminen laseretäisyysmittarin avulla (tuttua kauraa meille tulenjohtolinjalaisille), toiminta kohdattaessa miinoite sekä epäsuoran tulen maalien koordinaattien lukeminen maalikorteista. Sain kuin sainkin kaikki rastit käytyä, vaikka lounaan jälkeen minulle oli iskenyt todella huono olo. Kun tuli minun ryhmäni vuoro lähteä ampumaan, en kuitenkaan jaksanut enää sinnitellä vaan pyysin lupaa istua hetkeksi lepäämään. Olin kuulemma aivan kalpea ja huuleni olivat valkoiset, joten lääkintämies tuli tarkistamaan vointini. Kuumettahan minulla oli. Makasin loppuiltapäivän paareilla umpijäässä (paksusta villahuovasta huolimatta) ja odotin ammuntojen päättymistä, jotta pääsisin JSP:lle (joukkosidontapaikalle). Siellä minulle annettiin Buranan lisäksi yksi päivä VUP:ia (vapautus ulkopalveluksesta) ja yksi päivä VMTL:ää (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta).

Keskiviikkona seurasin sivusta ryhmän hyökkäysammuntaa ja sen ohessa järjestettyä rastikoulutusta. Rasteilla käytiin läpi muun muassa ammunnan varomääräykset sekä hyökkäyksen kulku. Lisäksi lääkintämies piti rastin lääkintähuollon organisaatiosta ja haavoittuneen evakuoinnista taistelukentälle. Joillekin ryhmille ehdittiin opettaa lisäksi painesiteen käyttö.

Torstaina kaikilla linjoilla oli vuorossa koulutushaarakohtaiset ammunnat. Tulenjohtolinjan osalta se tarkoitti, että pääsimme ensimmäistä kertaa toimimaan oikeasti tulenjohtopartion jäseninä ja näkemään, kun heitinlinjan kahdella kevyellä heittimellä ampumat kranaatit tippuvat maahan. Ammuntoja varten linjamme jaettiin kahtia. Puolet linjasta toimi aamupäivän ajan neljänä tulenjohtopartiona, sillä välin kun muut harjoittelivat havaintojen tekemistä iskemistä laseretäisyysmittarin ja käsisuuntakehän avulla. Lounaan jälkeen osat vaihtuivat. Vaihto ei kuitenkaan sujunut ihan niin kuin olisi pitänyt. Ammuntojen alkaminen venyi ja venyi ja ihmettelimme miksi. Lopulta toinen kouluttajistamme poistui tulenjohtopaikalta ja meille tultiin kertomaan, että heitinpuolella oli sattunut onnettomuus. Yksi aamupäivällä ammutuista kranaateista oli lentänyt vain noin kahdeksan metrin päähän heittimestä ja jäänyt laukeamattomana siihen. Meitä kuitenkin rauhoiteltiin, että kranaatti ei ollut virittynyt eikä se voisi räjähtää, joten kenellekään ei ollut hengenvaaraa.

Odottelimme ammuntojen mahdollista jatkumista pari tuntia. Kolmen aikoihin meille tultiin kertomaan, että joutuisimme keskeyttämään ammunnat siltä päivältä. Olimme juuri saaneet kaluston pakattua autoon, kun tuli uusi tieto, että ammunnat jatkuisivat ehkä sittenkin. Odottelimme siis vähän lisää. Lopulta neljän aikoihin kouluttajamme palasi ja antoi luvan jatkaa ammuntoja.

Kun palasimme leirintäalueelle, koulumme johtaja piti koko koululle lyhyen puhuttelun, jossa hän kävi läpi iltapäivän tapahtumat ja niiden syyt. Hän korosti, että todellista vaaratilannetta ei ollut missään vaiheessa ollut. Puhuttelussaan hän kertoi myös aikaisemmin samana päivänä Isosaaressa sattuneesta onnettomuudesta, jossa kolme varusmiestä oli saanut kranaatista sirpaleita.

Perjantai-aamuna meillä oli lyhyt kertausoppitunti leirillä opituista tulenjohtoasioista. Sen jälkeen harjoittelimme käskynantoa vaihteeksi ilman muistiinpanoja ja teimme linjamme kaksi viikkokoetta. Bussit takaisin Santahaminaan lähtivät lounaan jälkeen eli puoliltapäivin. Perillä huolsimme ensin kaluston ja itsemme. Lomille pääsimme kuudelta. Myös minä pääsin lomille, vaikka minulta oli jäänyt leirillä molemmat kovapanosammunnat väliin. Kouluttajamme oli kuitenkin sitä mieltä, että olin päässyt opetustavoitteeseen myös sivusta seuraamalla, eikä minun näin ollen tarvinnut jäädä lauantaiksi rästimään.

Kaiken kaikkiaan Syndalen oli erittäin suklainen leiri. Koska kyseessä oli ampumaleiri, pääsimme joka ilta ajoissa nukkumaan ja saimme nukkua yömme rauhassa ilman hälytyksiä tai muita ”turhia” herätyksiä. Iltaisin meillä oli vapaa-aikaa, jolloin oli mahdollisuus käydä saunassa tai leirintäalueella sijaitsevassa sotilaskodissa. Sotilaskodin lisäksi luksusta olivat valaistut ulkovessat ja pakinpesutila ruokailupaikan yhteydessä.  

Leirin tunnelmaa varjosti sattuneen heitinonnettomuuden lisäksi sairastumiseni. Ei ollut erityisen kiva roikkua puolikuntoisena mukana. Perjantaina luulin olevani jo kunnossa, mutta tämä viikonloppu on mennyt lähes kokonaan sängynpohjalla kuumeessa. Jos vointini ei huomisaamuun mennessä parane, minun on kai pakko mennä veksiin. Ei ole ihan normaalia olla viikko kuumeessa ilman mitään järkevää syytä. Harmittaa vaan, että sairastuin juuri nyt. Tiistaina alkaa ryhmänjohtajan tutkinto, eikä siitä olisi varaa olla hetkeäkään poissa. Toisaalta, jos lähden sairaana sellaiseen fyysiseen ja henkiseen rääkkiin, päädyn todennäköisesti sairaalaan.