Viikkoni oppilasjohtajana alkoi tiistai-aamuna yllättävällä käänteellä. Vain hetki ennen kuin oppilaspäällikön piti huutaa minuutit aamupalalle siirtymiseen, oppilaspäällikkö ilmoitti lähtevänsä varuskuntasairaalaan ja nimeävänsä minut hänen sijaisekseen. En tietenkään ollut ollenkaan varautunut yllättävään vastuun moninkertaistumiseen, eikä minulla kunnon käsitystä siitä, mitä kaikkea oppilaspäällikön tehtäviin oikein kuuluu, mutta ei auttanut kuin suostua ja ryhtyä toimeen.

Aamupalalle siirtyminen ei sujunut täysin kommelluksitta. Muonavahvuusilmoitus jäi yksikön päivystäjälle, joka oli vakuuttanut minulle, että sen toimittaminen muonituskeskukseen on hänen tehtävänsä. No, eihän se ollut, joten minun oli lähetettävä taistelija hakemaan se. Sitä ennen emme voineet mennä syömään. Onneksi ulos järjestyminen oli sujunut nopeasti eikä sitä ollut tarvinnut uusia, joten emme loppujen lopuksi edes myöhästyneet ruokailuajastamme.

Aamupäivän palveluksena oli upseerikokelaiden pitämät sulkeiset sekä johtamisopin oppitunti, aiheena syväjohtamisen malli. Iltapäivällä meille oli järjestetty esteratakoulutus, jotta oppisimme esteiden oikeat suoritustekniikat ennen esteradan koulutyötä. Koska nyt on talvi, käytännössä mitään esteistä ei voinut suorittaa oikealla tavalla, vaan tilalle oli keksitty uusia sovelluksia. Nuo sovellukset olivat moninkertaisesti helpompia ja kevyempiä kuin oikeat suoritustavat. Lähinnä ylitimme ja alitimme esteiden rakenteita ja pyörimme niiden ympäri.

Oppilaspäällikön sijaisuuteni päättyi iltapäivällä, kun selvisi, että oikea oppilaspäällikkö joutuu jäämään vuodeosastolle. Yksikköupseeri määräsi hänen tilalleen seuraavana vuorossa olleen taistelijan ja minä alenin takaisin oppilasjohtajaksi. Roolien vaihtuminen oli helpotus, vaikka aikani oppilaspäällikkönä olikin sujunut kohtalaisen hyvin. Tietenkin pientä sähläämistä oli tapahtunut, eikä käskyttämiseni aina ollut niin jämäkkää ja itsevarmaa kuin se olisi voinut olla, mutta sain silti joukon aina oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja vieläpä oikeassa varustuksessa – ja sehän on tärkeintä.

Keskiviikko lähti käyntiin taktiikan ensimmäisellä kokeella. Olin valmistautunut kokeeseen todella huonosti ja kun näin koekysymykset, meinasin vaipua epätoivoon. Kokeessa kysyttiin paljon nippelitietoa ja asioita, jotka joko osaa ulkoa tai ei osaa. Onneksi suurin osa kysymyksistä oli monivalintakysymyksiä eikä vääristä vastauksista sakotettu. Vastasin ACDCABBA -periaatteella niihin lukuisiin kysymyksiin, joiden oikeasta vastauksesta minulla ei ollut hajuakaan. Palauttaessani paperini olin lähes varma, että tulos on Victor Mike, Uniform Mike – vituiksi meni, uusiksi meni. Toisin kuitenkin kävi. Myöhemmin iltapäivällä ilmoitustaululle ilmestyi tuloslista, jossa nimeni perässä komeili arvosana 7,5. En meinannut uskoa sitä todeksi.

Kokeen jälkeen loppuaamupäivä kului aselajiopin oppitunnilla, jossa käsiteltiin tulensiirtoa. Iltapäivällä pääsimme harjoittelemaan asiaa käytännössä simulaattoriharjoituksessa. Sen jälkeen siirryimme Haminan liikuntahallille, missä meille pidettiin ensin lihaskuntoharjoitus kuntopiirin muodossa ja sen jälkeen kolmen vartin venyttely.

Torstaina oli kolmas ja samalla kurssin viimeinen Pommaus -harjoitus. Tällä kertaa aikaa kalustamiseen oli varattu huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmilla kerroilla, vain puolisen tuntia. Pääsimme siis liikkeelle jo puoli yhdeksän aikoihin. Minut oli määrätty 4. tulenjohtoryhmän viestimies 1:ksi ja olin henkisesti valmistautunut kuolemaan kantamusteni kanssa meno- tai viimeistään paluumatkalla. Ihmeen kaupalla kuitenkin selvisin hengissä harjoituspaikalle, vaikka (tai ehkä juuri siksi, että) etenemiseni ei kovin vauhdikasta ollutkaan.

Paikan päällä ryhmityimme puolustukseen eli perustimme tulenjohtopaikan sekä paikansimme ja määritimme etumaastosta maalin tulensiirron perustaksi. Viestimies 1:llä ei ollut siinä vaiheessa mitään tekemistä, joten pääsin nauttimaan ansaitusta lepotauosta ilman radioreppua ja sanomalaitetta (ne olivat suoja-asemassa). Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä heti kun maali oli saatu määritettyä, lähdimme "hyökkäämään". Kävelimme pariin eri paikkaan, mistä määritetty maali edelleen näkyi ja harjoittelimme tulensiirtoa sekä lähialueen tulitusta.

Lopulta oli lounaan aika. Suureksi helpotuksekseni kouluttajamme ilmoitti, että vaihtaisimme lounastauon aikana tehtäviä. Minusta tuli tulenjohtaja. Lounaan jälkeen jatkoimme hyökkäysharjoittelua. Etenimme kouluttajamme perässä ja pysähdyimme välillä lamauttamaan etumaastoon ilmestyneitä vihollisryhmiä. Harjoitus ei mennyt minun osaltani kovin vahvasti. Ajatukseni olivat jossain aivan muualla ja jäädyin muutaman kerran oikein kunnolla. Onneksi tulenjohtajan ja tulenjohto-au:n tehtävät eivät ole Pommaus -harjoituksissa arvosteltavia johtamissuorituksia. Palautelomakkeet suorituksestani eivät varmasti olisi olleet mukavaa luettavaa.

Päivän päätteeksi vaihdoimme pettymyksekseni tehtäviä vielä kerran. Minä jouduin viestimies 2:ksi, jonka kantamukset keloineen ovat myös melko painavat ja epämukavat, varsinkin pyöräillessä. Uusissa kokoonpanoissa lamautimme vielä yhden vihollisen ryhmityksen ennen kuin aloitimme paluumarssin kasarmille.

Perjantai-aamuna pidettiin ensimmäiset oppilasjohtoiset sulkeiset. Niiden aiheena oli harjoitteluavoneliö ja harjoitteluavorivistö. Oli mielenkiintoista huomata, miten vaikeaa yksinkertaisenkin asian kouluttaminen voi olla. Pienet mutta tärkeät yksityiskohdat jäävät helposti opettamatta. Eihän siitä tietenkään nyt ollut haittaa, kun opetettavat asiat olivat kaikille entuudestaan tuttuja, mutta alokasjoukolla olisi voinut joissain kohdissa mennä sormi suuhun. Jännityksellä odotan, miten tulevat oppilasjohtoiset sulkeiset sujuvat, kun aiheet muuttuvat monimutkaisemmiksi. Erityisen innolla odotan sulkeisia polkupyörällä poistumisesta ja järjestymisestä. Siinä on kaikki katastrofin ainekset valmiina.

Seuraavat nelisen tuntia kuluivat aselajiopin parissa. Ennen lounasta yksikön päällikkö piti oppitunnin tarkistusammunnoista, eli pääasiassa YL:sta (Yankee Lima, yksitähysteinen tarkistusammunta leikkausmenetelmällä) ja PT:sta (Papa Tango, pikatarkistus). Lounaan jälkeen harjoittelimme opetettuja asioita käytännössä tulenkäytön simulaattorissa.

Iltapäivän päätteeksi lähdimme jälleen liikuntahallille. Siellä upseerikokelaat pitivät meille koordinaatio- ja taitoharjoituksen. Se oli virkistävän erilaista liikuntakoulutusta. Pääsimme tekemään kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ja vaikka mitä muuta hauskaa. Hauskaa oli myös seurata, aikuisia miehiä tekemässä kyseisiä temppuja. Harjoitus kyllä osoitti sen, minkä jo tiesinkin. Koordinaationi ei todellakaan ole sieltä parhaimmasta päästä. Se ei silti latistanut tunnelmaa, vaan harjoituksesta jäi hyvä mieli loppupäiväksi.

Päivälliselle järjestymisen yhteydessä oli jälleen jokaviikkoinen oppilasesimiesten vaihtotilaisuus, jossa hieman haikein mielin luovutin oppilasjohtajan tehtävät seuraajalleni. Vaikka aluksi stressasin, miten selviytyisin vertaisteni johtamisesta, loppuviikkoa kohden aloin viihtyä tehtävässä hyvin. Toisaalta oli tietenkin helpotus päästä ylimääräisestä vastuusta. Ja jos ei mitään muuta, ainakin oppilasjohtajuuteni päättyminen mahdollisti jälleen iltavapaille lähtemisen (oppilasesimiehet eivät saa poistua yksiköstä vapaa-ajalla, elleivät saa itselleen sijaista). Kävimmekin samana iltana tupakavereiden kanssa tuopillisella ja pizzalla.

Lauantai-aamun ohjelmaan oli merkitty suojelukoulutusta. Ehdin jo säikähtää, että joutuisimme kaivamaan suojanaamarit kaapin perukoilta. Koulutus paljastui kuitenkin oppitunniksi kemiallisista ja biologisista taisteluaineista. Oppitunnin jälkeen lähdimme läheiselle urheilukentälle juoksemaan Cooperin -testin. Testi osoitti epäilykseni oikeiksi, kuntoni on romahtanut p-kauden jälkeen. Kipitin säälittävät 2300 metriä, eli 150 metriä vähemmän kuin heinäkuussa. Toki kenttä oli aivan jäässä ja eteneminen muistutti välillä enemmän luistelua kuin juoksemista, mutta tuskinpa olisin paremmissa olosuhteissakaan päässyt p-kauden tulokseeni, saati sen yli. Jokainen siis vetäkööt omat johtopäätöksensä siitä, onko PV tavoitteessaan Suomen suurimpana kuntokouluna. Harmittaa tuo surkea tulos sen verran, että täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa juosta edes vähän vapaa-ajalla, ennen kuin olen aivan rapakunnossa.

Cooperin jälkeen palasimme kasarmille vaihtamaan nopeasti vaatteet, jonka jälkeen lähdimme masi-kyydillä ampumaradalle ampumaan ammunnan koulutyön, eli RK7 -ammunnan. Kuten arvata saattaa, sekin meni minun osaltani penkin alle. En ole ikinä ollut hyvä ampumaan, eikä tämä kerta ollut mikään poikkeus. Tulokseni oli sieltä huonoimmasta päästä, mutta huonoin en onneksi ollut. Ammunnan koulutyön jälkeen ne, jotka eivät olleet aikaisemmin ampuneet ATT:stä kiitettävää, saivat uuden mahdollisuuden tavoitella kuntoisuuslomaa ja kultaista ampumamerkkiä sillä välin, kun muut viettivät taukoa. Oli täysin utopistinen ajatus, että olisin nytkään saanut tauluun 11-12 osumaa, mutta pakkohan minun oli yrittää. Tulos oli tyrmäävät 5 osumaa. Säälittävää. Onneksi tulenjohtajan ei pahemmin tarvitse osata ampua, vaan jääkärit ja tulenjohtoryhmän muut jäsenet hoitavat käsiasetaistelun ja tulenjohtaja keskittyy epäsuoran tulen johtamiseen.

Sunnuntaina vietimme koko päivän oppitunneilla. Aamupäivä kului taktiikan parissa. Yksikön päällikkö luennoi meille moottorimarsseista sekä komppanian ja joukkueen hyökkäyksestä. Iltapäivällä vuorossa oli aselajioppia, aiheena hyökkäyksen tulisuunnitelmat ja tulenkäyttö sekä perustaistelumenetelmät hyökkäyksessä.

Maanantai-aamu alkoi oppilasjohtoisilla sulkeisilla. Niiden aiheena oli lakkiotteet ja rukousasento sekä aseotteista ase oikealle ylös. Sulkeisten jälkeen oli aselajiopin ja taktiikan koulutöiden palautus. Omia koepapereitamme emme tosin vielä saaneet takaisin, vaan tunnilla käytiin ainoastaan läpi oikeat vastaukset. Lopuksi ennen lounasta yksikön päällikkö piti lyhyen harjoitusoppitunnin seuraavana päivänä alkavasta PH2 -harjoituksesta.

Lounaan jälkeen siirryimme ulos käskynantoharjoitukseen. Kävimme läpi hyvän käskyn ominaisuudet, jonka jälkeen pääsimme antamaan toisillemme erilaisia käskyjä eri tavoin. Ensimmäinen tehtävä oli antaa taistelijaparille mahdollisimman lyhyt käsky viedä karttalaukka aidan kulmalle. Seuraavaksi taistelijapari piti mahdollisimman vähin sanoin ohjata lyhtypylväs kiertäen, silmät kiinni takaisin aloituspaikalle. Lopuksi annoimme muutaman kerran tulenjohtajan käskyn ryhmän pesäkkeen takana ja harjoittelimme samalla katsekontaktia oikeaa tapaa osoittaa suuntia. Loppuiltapäivä kului PH2:n kalustamiseen sekä muihin leirivalmisteluihin.

Tiistai-aamu eteni pitkälti Pommaus -harjoituksista ja PH1:ltä tutun kaavan mukaan. Aamupalan ja pikaisen siivouksen jälkeen siirryimme ulos valmistautumaan kalustotarkastuksiin. Kun kalusto oli saatu laskettua ja pakattua kuorma-auton lavalle, tulenjohtajiksi määrätyt lähtivät autokyydillä harjoituspaikalle suorittamaan maastontiedustelua. Me muut kuuntelimme ensin pari marssikäskyä, jonka jälkeen lähdimme pyöräilemään kohti määränpäätä. Minä olin pommipartion pommimies, jonka kalustoon kuuluu radio ja sanomalaite, aivan kuten viestimies 1:lläkin. En kuitenkaan onneksi joutunut pyöräilemään ne kannossa, vaan pommipartion kalusto kulki auton lavalla, niin kuin PH1:llä mentäessäkin. Pyöräilyvauhti oli sopivan rauhallinen ja pelkässä taisteluvarustuksessa oli kevyt polkea. Sääkin oli mitä mainioin – pientä pakkasta ja kirkas taivas. Ensimmäistä kertaa minä jopa nautin polkupyörämarssista.

Perillä Honkaniemenkankaalla ryhmityimme puolustukseen. Pommipartiolla ei ollut siinä vaiheessa mitään tekemistä, joten seurasimme 1. tulenjohtoryhmän toimintaa ja arvioimme sen tulenjohtajan ja tulenjohto-au:n johtamissuorituksia. Lounaan jälkeen tulenjohtajat suorittivat uuden maastontiedustelun ja siirryimme varsinaiselle ryhmitysalueellemme, missä ryhmityimme uudelleen puolustukseen. Sillä välin, kun muut perustivat tulenjohtopaikkojaan, pommipartio pystytti 1. ryhmän komentotelttaa yhdessä 1. ryhmän tulenjohtajan ja viestimies 1:n kanssa. Päivällisen jälkeen siirryimme käsittelemään harjoituksen varsinaista aihetta, eli tulenkäyttöä hyökkäyksessä. Harjoittelimme hyökkäyksen saattosuunnitelman ja tulisuunnitelman laatimista. Kello oli vasta puoli kahdeksan, kun pääsimme aloittamaan tukikohtapalvelun.

Hyökkäysharjoittelu alkoi todenteolla heti keskiviikko-aamuna aamureippailun ja aamupalan jälkeen. Puimme tulenjohtoryhmän varustuksen päälle ja lähdimme Pommaus 3:sta tuttuun tapaan etenemään kouluttajamme perässä pysähtyen välillä lamauttamaan vihollisryhmiä. Tutun tulensiirron ja lähialueen tulituksen lisäksi harjoittelimme uutena asiana kranaatinheittimistön lyhytkantamenetelmän käyttöä. Minä olin edelleen pommipartiossa, joten etenin radioreppuni ja sanomalaitteeni kanssa hyökkäyksen perässä ja kuittasin tulenjohtoryhmien lähettämiä tulikomentoviestejä sekä lähetin heille sopivissa kohdissa TUVAL (tulivalmis) ja AMP (ampuu) -ilmoituksia. Aivan täyttä nollailua aamupäivä ei kuitenkaan minunkaan osaltani ollut, vaan ennen lounastaukoa vaihdoimme hetkeksi tehtäviä ja minä pääsin tulenjohtajana johtamaan 5. tulenjohtoryhmän tulta. Iltapäivän harjoittelu eteni samaan tapaan kuin aamupäivän harjoittelu.

Pimeän

tultua saavuimme takaisin ryhmitysalueellemme. Siellä ryhmityimme jälleen puolustukseen ja paikansimme etumaastosta alkutorjunnan. Päivä ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan päivällisen jälkeen saimme tehtäväksi harjoitella ks-mittausta, eli selvittää 3-4 hengen ryhmissä ennalta määrättyjen pisteiden koordinaatit mittavaijerin, käsisuuntakehän ja tason avulla. Mittauksiin meni useampi tunti ja lähes jokaisella oli alusta asti hermot kireällä. Pitkä päivä painoi ja olisimme halunneet päästä lepäämään. Kello oli hieman yli yhdeksän, kun vihdoin pääsimme telttoihin. Senkin jälkeen minun piti vielä tarkistaa 1. tulenjohtoryhmän kalusto ja laatia yön kipinävuorolista, sillä minusta oli tehtävien vaihdossa tullut tulenjohto-au.

Torstai-aamuna oli varattu harjoituksen sovelletulle vaiheelle. Kävimme nopeasti läpi teoriaa hyökkäyksen perustaistelumenetelmistä, jonka jälkeen toteutimme muutaman lyhyen hyökkäyksen paukkupatruunoiden ja savujen kanssa. Ensimmäisessä hyökkäyksessä olin toimivan tulenjohtoryhmän tulenjohto-au, eli en maalien paikantamisen ohessa ehtinyt juurikaan ampua. Seuraavissa vedoissa toimin jääkäriryhmän, pommipartion ja kärkiryhmän jäsenenä.

Hyökkäysharjoituksen päätyttyä palasimme ryhmitysalueellemme purkamaan tulenjohtopaikkamme ja telttamme. Aikaa oli tällä kertaa vain 45 minuuttia. Jos ehtisimme siihen, saisimme jälleen suorittaa paluumarssin pelkässä taisteluvarustuksessa. Jos purkamiseen menisi yli 60 minuuttia, joutuisimme pyöräilemään tulenjohtovarustuksessa reput tarakalla. En suhtautunut kovin luottavaisin mielin mahdollisuuksiimme onnistua. Aikamääreisiin ehtiminen oli jostain syystä tuottanut johtueellemme vaikeuksia koko leirin ajan. Onneksi olin väärässä ja aikaa jäi taas muutama minuutti yli.

Perjantai-aamun käynnisti sotilaspastorin oppitunti kaatuneiden huollosta. Se oli miltei sanatarkasti sama oppitunti, joka meille oli AUK:ssa pidetty. Seuraavaksi ohjelmaan oli merkitty sosiaalikuraattorin tunti. Se oli kuitenkin jouduttu perumaan, joten saimme mahdollisuuden käydä pyykinvaihdossa. Lopuksi ennen lounasta yksikön päällikkö piti meille nopean ohjeistuksen vertaispalautteiden täyttämisestä. Iltapäivällä oli esteradan koulutyö. Lähtö tapahtui taistelijapareittain aakkosjärjestyksessä minuutin porrastuksella ja oman suorituksen jälkeen sai palata yksikköön suorittamaan henkilökohtaista huoltoa ja siivoamaan. Kerrankin kaikille – jopa meille aakkosten loppupäässä oleville – jäi runsaasti aikaa valmistautua lomille lähtöön.