Jos YTH2 oli suklainen leiri, YTH3 oli sitä potenssiin kymmenen – ainakin minun osaltani. Maanantai-iltapäivänä kouluttajamme ilmoitti minulle, että viettäisin viikon viestikomppanian mukana ns. kehystäjänä. Tehtäväni olisi päivystää taistelijaparin kanssa sanomalaitteen äärellä, kuitata kaikki saapuvat tulikomennot sekä vastata niihin ”TUVAL” (tulivalmis), ”AMP” (ampuu) ja ”AMPU” (ampunut) -ilmoituksilla. Myöhemmin patterimme päällikkö antoi tarkemmat ohjeet. Päivystys tapahtuisi päivittäin 05-23 välillä. Viestien kuittaamisen ja niihin vastaamisen lisäksi kirjaisimme jokaisen saapuneen tulikomennon ylös sekä seuraisimme kuinka paljon kunkin tuliyksikön tulta on minäkin päivänä käytetty. 

Kehystäjän nakki oli juuri niin hyvä nakki, kuin miltä se kuulostaa. Vietin koko viikon lämmitetyssä viestikontissa. Pari yötä jopa nukuin siellä. Tulikomentoja tuli suurimman osan ajasta harvakseltaan, joten päivystämisen ohessa ehti aivan hyvin lukemaan kirjaa (olin onneksi tajunnut varautua tylsiin hetkiin) ja juttelemaan toisen kehystäjän sekä viestikomppanian viestipäivystäjän kanssa. Taisteluihin me kehystäjät emme osallistuneet, mutta kun joukkomme siirtyi paikasta toiseen, toinen meistä auttoi siinä missä pystyi, sillä välin kun toinen jatkoi päivystystä. Vaikka kehystäjän tehtävä oli melko yksitoikkoinen, aika ei kuitenkaan käynyt harjoituksessa pitkäksi. Päinvastoin, YTH3 tuntui menevän paljon nopeammin kuin aikaisemmat YTH:t. Ainoat asiat, mihin viikon aikana hajosin, olivat Radio Aallon soittolistat (Radio Aallon piti soida kontissa 24/7 siltä varalta, että sieltä olisi tullut ilmavalvontaselostetta), sanomalaite ja erityisesti sen merkkiääni sekä yhteyskokeilut ja niiden kuittaaminen.

Ehkä parasta kehystäjän tehtävässä oli se, ettei tarvinnut pelätä joutuvansa vajaamiehitetyn tulenjohtoryhmän kantojuhdaksi. YTH3:n poikkeuksellisen suuren vemppamäärän takia se nimittäin koitui valitettavan monen kohtaloksi. Jo maanantaina ennen lähtöä patterissamme oli 27 vapautustaistelijaa, eli lähes kolmasosa patterimme 85:stä taistelijasta oli sairaana tai ainakin ”sairaana”. Oli varsin tragikoomisen näköistä, kun syömään mentäessä vapautustaistelijoiden kolmirivi oli reilusti suurempi kuin yksikään johtueista. Patterin päällikköä tilanne ei kuitenkaan ymmärrettävästi naurattanut. En ole koskaan nähnyt häntä yhtä vihaisena. Osasihan hänkin epäillä, että suuri(n) osa porukasta vain movettaa – etenkin, kun muiden komppanioiden/pattereiden vemppamäärät olivat huomattavasti pienempiä.

Perjantai-iltapäivänä, kun palasimme kasarmille, minua odotti iloinen yllätys. Kolme ihmistä tuli viiden minuutin sisään kertomaan minulle, että minun pitäisi mennä luutnanttimme juttusille. Asia liittyi kuulemma apukouluttajavalintoihin. Olin todella innoissani. Jo kurssin ensimmäisiltä viikoilta asti olen haaveillut siitä, että saisin jäädä Haminaan. En olisi kuitenkaan uskonut, että minua edes harkitaan tehtävään. Kurssimenestykseni on ainakin minun tietääkseni ollut lähinnä keskitasoa tai korkeintaan hieman sen yläpuolella. Siksi ehdin jo hetken ajatella, että kyseessä oli väärinkäsitys, kun luutnantti ensimmäisenä palautti minulle YTH2:n johtamissuorituksen arviointilomakkeet. Onneksi hätäilin. Kun arviointilomakkeet olivat käsissäni, hän mainitsi, että olisi toinenkin asia ja kysyi olisinko kiinnostunut tulemaan apukouluttajaksi seuraavalle kurssille. Vastasin, että tulisin todella mielelläni. Ongelmana on ainoastaan muita aikaisempi kotiutumispäiväni. Minun pitäisi ottaa jossakin välissä johtajakauttani 40 vuorokautta HSL:ää (henkilökohtaista syylomaa), jotta saisin kotiutumispäiväni siirrettyä ja pystyisin olemaan Haminassa siihen asti kuin muutkin kurssin 232 apukouluttajat. Sitoumuksella palveleminen kun ei ilmeisesti onnistu.

Minun lisäkseni halukkuutta apukouluttajaksi on kysytty kahdelta muulta Santahaminasta tulleelta. He aikovat molemmat kieltäytyä. On kuitenkin vielä neljäs santislainen, keneltä mitä suurimmalla todennäköisyydellä kysytään. Paikka ei siis ole vielä minun. Patterin päällikkö kuulemma haastattelee kaikki ehdokkaat lomien jälkeen ja tekee sitten päätöksensä. Jännityksellä odotan kuinka minun käy. Harmittaahan se, jos tehtävä jää saamatta – varsinkin, jos homma kaatuu aamuihini – mutta toisaalta, on suuri kunnia, että minulta ylipäätänsä edes kysyttiin halukkuutta.  

Lauantai oli kaikin puolin turha päivä. Aamupäivällä katsoimme Tuntemattoman sotilaan. Koska kyse on RUK:sta, elokuva ei kuitenkaan ollut pelkkää viihdettä, vaan siihen liittyi opetustarkoitus. Tehtävämme oli seurata erityisesti Lammion, Koskelan, Hietasen ja Lehdon johtamiskäyttäytymistä ja pohtia heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Tarkoituksena oli antaa meille eväät joululoman jälkeen tehtävää ryhmätyötä varten. Iltapäivällä, joululounaan jälkeen, siirryimme maneesiin, missä sotilaskoti tarjosi meille kahvit. Sitten oli vuorossa Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuus. Loppuiltapäivän siivosimme ja valmistauduimme lomille lähtöön.

Seuraavaa blogipäivitystä saatte odotella hetken jos toisenkin. Edessä on nimittäin triplagines. Loppuviikko kuluu pääasiassa kaksipäiväisen johtamisharjoituksen eli JoHa:n merkeissä. Ensi viikolla on vuorossa perinteinen Kirkkojärven marssi. Viikonloppuna pääsemme hetkeksi rentoutumaan ja nauttimaan kurssijuhlasta. Sitten on muutama kasarmipäivä, jonka jälkeen alkaa kurssin viimeinen rypistys eli seitsemänpäiväinen Pahkajärven ampumaleiri. Mikäli puheet pitävät paikkansa, sen pitäisi kuitenkin olla aika makkaranpaistoleiri, niin kuin ampumaleirit yleensä ovat. Kun seuraavan kerran hyppäämme lomabussin kyytiin, kurssi onkin käytännössä jo ohi. Huikeata.