Maanantai oli vielä tavallinen kasarmipäivä, jonka käynnisti sulkeiset. Niiden aiheena oli aseen selkään vienti sekä poistuminen ja järjestyminen. Loppuaamupäivän vietimme oppitunnilla. Iltapäivällä meillä oli taktiikan toinen koulutyö. Olin valmistautunut siihen paremmin kuin edelliseen ja se näkyi myös arvosanassa. Kokeen jälkeen meidät jaettiin YTH1:stä varten tulenjohtoryhmiin ja aloitimme kalustamisen.

Tiistai-aamuna oli jälleen kova kiire, niin kuin maastoon lähdettäessä aina on. Siirryimme heti aamupalan jälkeen ulos järjestämään kalustoa tarkastusta varten. Kalustoa ei onneksi ollut niin paljon kuin yleensä, sillä komentoryhmää lukuun ottamatta, kenellekään ei tullut majoituskalustoa mukaan. Kalustotarkastukset alkoivat kello 7.45 ja jo puoli tuntia myöhemmin olimme päärakennuksen takana nelirivissä 2. K:n eli kirveskomppanian kanssa. Sieltä siirryimme 2. K:n luokkaan, jossa meille pidettiin harjoitusoppitunti. Matka kohti tukikohtaamme alkoi muonituskeskuksessa nautitun aikaisen lounaan jälkeen. Moottorimarssi Vallajärvelle ei kuitenkaan sujunut aivan ongelmitta. Noin viisi kilometriä ennen määränpäätä, edessämme ajanut pasi suistui tieltä ja jumittui ojaan tukkien samalla ajouran. Kesti aikansa ennen kuin se saatiin hinattua sieltä ylös ja matka jatkui.

Kun lopulta pääsimme perille tukikohtaamme Valla2, ryhmityimme joukkueenjohtajan johdolla puolustukseen. Ensimmäinen yritys ei mennyt aivan nappiin. Joukkueenjohtaja antoi käskynsä joukkueen johtamispaikalla, kun se olisi pitänyt antaa tukikohdan takana. Lisäksi hänellä oli niin kiire seuraavaan tehtävään, että unohti kokonaan antaa tulenjohtajalle puheenvuoron. Muun muassa näistä syistä puolustukseen ryhmittyminen otettiin uusiksi. Seuraava veto sujuikin on huomattavasti paremmin. Kun kaikki ryhmät olivat ryhmittyneet pesäkkeisiinsä, alkoi joukkueenjohtajan ja tulenjohtajan ensimmäinen tarkastus- ja käskynantokierros. Siihen meni oikeastaan koko loppuiltapäivä. Sen ohessa ne, jotka ehtivät pystyttivät ryhmien telttoja ja kantoivat sinne reppuja. Päivällinen saapui lopulta piinaavan pitkän odotuksen jälkeen puoli yhdeksältä illalla. 

Päivällisen jälkeen suurin osa jääkäreistä vetäytyi telttojen lämpöön lepäämään. Meillä tulenjohtajilla ilta jatkui vielä pitkään puhelinyhteyden rakentamisen merkeissä. Molemmista tulenjohtoryhmistä lähti parilla jääkärillä vahvennettu ryhmä vetämään parikaapelia noin kilometrin päässä sijaitsevalta komppanian komentopaikalta tukikohtaamme. Minä jäin tekemään kaapelia varten alitusta tukikohtamme läpi kulkevaan tiehen (ylitystä ei voinut tehdä, sillä johdintankomme olivat menneet väärälle joukkueelle). Avukseni sain muutaman jääkärin. Tehtävä tuntui alkuun mahdottomalta. Hakkasimme umpijäistä tietä vimmatusti kenttälapioillamme, mutta siitä irtosi vain jäähilettä ja pieniä hiekanmurusia. Mitä pidempään kaivoimme, sitä enemmän meitä alkoi naurattaa tilanteen toivottomuus. Lopussa, kun olimme kaivaneet melkein kolme tuntia, olimme kaikki aivan hysteerisiä. Tiessä kuitenkin oli kuin olikin jonkinlainen ura, johon kaapeli saatiin peitettyä. Tuon alituksen kaivaminen jää varmasti mieleeni yhtenä intin vittumaisimmista tehtävistä. Toisaalta harvoin minulla on ollut yhtä hauskaa kuin noiden kolmen tunnin aikana. Kurssin nimi – Routa – alkoi urakan aikana ainakin tuntua harvinaisen osuvalta.

Keskiviikko-aamu alkoi lyhyellä esittelyllä jääkärijoukkueen ja tulenjohtoryhmän kokokoonpanosta. Sen jälkeen pioneerit tulivat kertomaan meille toiminnastaan. He kävivät läpi pioneerijoukkueen ja -ryhmän kokoonpanot sekä kertoivat erilaisista miinoista ja miinoitteista. Lopuksi lähdimme maastontiedusteluun pienissä ryhmissä, joihin kuului vähintään jääkärijoukkueenjohtaja, pioneerijoukkueenjohtaja sekä tulenjohtaja. Tehtävänämme oli suunnitella mihin kohtaan tukikohtaamme rakennettaisiin telamiinaeste.

Iltapäivällä lähdimme tutustumaan huollon järjestelyihin. Aloitimme komppanian huoltojoukkueesta, missä kiersimme muonitusryhmän. täydennysryhmän ja lääkintäryhmän sekä komppanian komentopaikan. Sen jälkeen meidät kuljetettiin paseilla 10 kilometrin päähän, missä sijaitsi pataljoonan huoltokomppania. Sieltä löytyi huoltopalvelujoukkue, täydennys- ja kuljetusjoukkue, kunnossapitojoukkue sekä lääkintäjoukkue. Käytännössä se oli hyvin samankaltainen paikka kuin huoltojoukkue, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Palasimme tukikohtaamme vasta yhdentoista aikoihin illalla. Reissu oli ihan mielenkiintoinen, joskin kylmyys vähän häiritsi keskittymistä.

Torstaina minusta tuli tulenjohtoryhmämme tulenjohtaja. Päivän teemana oli toinen tarkastus- ja käskynantokierros ja siihen valmistautuminen. Aamupäivä kului minun osaltani pitkälti tulenjohtotasomme ihmettelyyn ja korjailuun. Koordinaattien perusteella kaikki vaikutti olevan kohdallaan, mutta paperille piirrettynä mikään ei tuntunut täsmäävän. Lopulta ei kuitenkaan tarvittu kuin pientä hienosäätöä, jotta tasosta tuli uskottavan näköinen ja oloinen. Iltapäivällä lähdimme itse kierrokselle. Tarkoitus oli, että olisimme saaneet sen valmiiksi ennen pimeän tuloa, mutta jo varhain selvisi, että se on turha toive. Käskyttämiseen meni niin joukkueenjohtajan, tulenjohtajien kuin joukkueen varajohtajankin osalta tuhottoman kauan.  

Päivällisen jälkeen meillä oli mahdollisuus käydä sotilaskotiautolla. Sitten tilanne pamahti toden teolla päälle. Valojen käyttö kiellettiin ja paikasta toiseen piti liikkua taistelijaparin kanssa, jotteivät tiedustelijat pääsisi yllättämään. Myös vartiointia tehostettiin. Tulivartio-, viestipäivystys-, parivartio- ja kiertovartiovuorot pitivät huolen siitä, ettei kenenkään yöunista tulisi pitkät.

Ensimmäinen hälytys tuli kymmenen aikoihin. Vihollisen panssarivaunu ajoi telamiinaesteeseemme ja saimme pari sotavangiksi pari tiedustelijaa. Heidät kuulusteltiin ja toimitettiin sen jälkeen komppanian komentopaikalle. Tilanteen rauhoituttua ehdin nukkua pari tuntia, ennen kuin vuoroni viestipäivystäjänä alkoi. Seuraava hälytys tuli viideltä. Kyykimme asemissa reilun tunnin verran, mutta vihollista ei näkynyt ainakaan johtamispaikan alueella. Kuuden jälkeen pääsimme aamupalalle. Samassa yhteydessä tuli kuitenkin ilmoitus, että vihollisen joukot lähestyvät, joten meidän on purettava teltat ja valmistauduttava siirtymään tarvittaessa. Olimme juuri saaneet tavarat kasaan ja ehtineet hetkeksi levähtää, kun etumaastosta kuului laukauksia ja joukkueenjohtaja käski meidät asemiin. Hälytys osoittautui nopeasti vääräksi. Laukaukset tulivat viereisen joukkueen alueelta. Seurasi parin tunnin odottelu. Päivän valjetessa alkoi jo tuntua, ettei mitään vihollista tulekaan. Sitten yhtäkkiä laukaukset alkoivat jälleen. Tällä kertaa ne tulivat aivan läheltä. Vihollinen oli alle 100 metrin päässä, kun ehdimme asemiin. Taistelua kesti pari tuntia. Vihollinen onnistui saamaan kolmannen ryhmän pesäkkeen haltuunsa, mutta joukkueen sisäisen vastahyökkäyksen avulla se saatiin vallattua takaisin ja vihollinen lopulta torjuttua.  

Puolustustaistelun päätyttyä suurin osa jääkäreistä lähti hyökkäämään 3. joukkuetta vastaan. Sillä välin me tulenjohtajat jäimme tarkastamaan kalustoamme sekä purkamaan kaapelivirityksiämme. Lounas hotkaistiin vielä maastossa, jonka jälkeen moottorimarssi kohti kasarmia alkoi. Loppupäivä kului kalusto-, ase- ja henkilökohtaiseen huoltoon.

Lauantai-aamu alkoi aselajiopin toisella koulutyöllä. Siihen kuului kaksi osiota, kirjallinen koe ja simulaattoriharjoitus. Pelkäsin jälkimmäistä etukäteen, sillä en ole koskaan ollut kovin nopea tai varma tekemään havaintoja tulen käyttäytymisestä. Harjoitus oli kuitenkin helpompi kuin odotin ja se tuntui menevän ihan hyvin. Samoin kirjallisessa osiossa osasin mielestäni vastata ainakin tyydyttävästi kaikkiin kysymyksiin.    

Kokeen jälkeen kokoonnuimme tupiimme vertaisarviointia varten. Kävimme vuorollaan läpi jokaisen vahvuudet ja kehittämisalueet sotilasjohtajana. Minun saamani palaute oli hyvin pitkälti sellaista, jota odotin. Sain kehuja osaamisestani, kypsyydestäni ja sosiaalisista taidoistani. Kehittämisalueekseni kaikki mainitsivat yksimielisesti jämäkkyyden – minun täytyy oppia olemaan alaisiani kohtaan vaativampi ja käskemään heitä rohkeammin.

Iltapäivän ohjelmaan oli merkitty ainoastaan kokovarustustarkastus, joka toteutettiin tuvan esimiehen johdolla. Meidän tuvallamme meni siihen vain tunti, joten loppuiltapäivä jäi vapaaksi. Mieleni teki vain olla ja levätä, mutta pienen painostuksen jälkeen päätin käyttää ajan hyödyksi. Menin tekemään koulutuskorttia ensimmäistä koulutustaidon harjoitusta varten yhdessä muiden samasta aiheesta rastia pitävien kanssa. Saimme kortin lähes valmiiksi ennen päivällistä.

Alkavan viikon pitäisi olla mukavan löysä. Luvassa on muun muassa Kannaksen matka, tutustuminen MpKK:hon sekä omaistenpäivä. Seuraavalla viikolla lähdemmekin sitten jo YTH2:lle, jonka teemana on tulenkäyttö hyökkäyksessä. Se lienee siis fyysisesti rankempi leiri kuin YTH1 oli. Pitäkäähän sormet ja varpaat ristissä, etten joudu olemaan ainakaan kovin pitkään viestimies 1.