Viime lomat tuli vietettyä pääasiassa sängynpohjalla kuumeen kourissa. Olo ei helpottanut vielä lomien jälkeenkään. Jaksoin sinnitellä vielä maanantai-aamupäivän sulkeisissa ja oppitunneilla. Iltapäivällä oli kuitenkin ohjelmassa liikuntakoulutusta, joten katsoin viisaimmaksi lähteä veksiin hakemaan vähän helpotusta olooni. Oletin saavani pussillisen Buranaa ja ehkä yhden VMTL:n (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) mutta sairaanhoitaja antoikin 2 x VP (vapautus palveluksesta) ja 1 x VUP (vapautus ulkopalveluksesta). Loppupäivä ja seuraava päivä menivät sitten tuvassa nukkuessa. Torstaina, eli itsenäisyyspäivänä, meillä oli aamupäivällä sulkeiset, paraatiharjoitus sekä itsenäisyyspäivän paraati. Niihin en vapautukseni takia voinut osallistua, vaan käytin ajan kokeisiin lukemiseen. Sen sijaan iltapäivän vertaispalautteen ja AUK:n palautekyselyn täyttämisessä olin mukana. Samaten pääsin osallistumaan illalla maneesissa järjestettyyn sotahistorian luentoon, jossa käsiteltiin jatkosodan aikaisia tapahtumia Karjalan Kannaksella. Se oli erityisen mielenkiintoinen luento seuraavan päivän matkaa ajatellen.

Perjantai-aamuna päivystäjä herätti minut ja muut Kannakselle lähtijät klo 4.15. Bussit starttasivat tykistökasarmin kentältä hieman viiden jälkeen ja puolisen tuntia myöhemmin olimme rajalla. Rajamuodollisuudet sujuivat ihme kyllä ilman sen kummempia ongelmia. Siitä huolimatta rajalla venähti useampi tunti. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Viipurin Patterinmäki. Siellä kävimme läpi Viipurin menettämistä edeltäneen taistelun vaiheet sekä ne asiat, jotka lopulta johtivat kaupungin menettämiseen. Viipurista siirryimme Taliin kautta Ihantalaan ja sieltä päivän päätteeksi Äyräpäähän Vuoksen rannalle. Kannanksen matkasta jäi mieleen erityisesti tuo viimeinen pysähdyksemme, sillä mukanamme oli Äyräpäässä taistellut veteraani, joka kertoi varsin elävästi kokemuksistaan. Äyräpäässä laskimme myös seppeleen suomalaisten kenttähautausmaalle pystytetylle muistomerkille. Pimeän tultua aloitimme paluumatkan Haminaan. Rajalla ehdimme pysähtyä hetkeksi tekemään pieniä ostoksia Tax Free -myymälästä.

Lauantaina pääsimme jälleen reissaamaan. Hyppäsimme aamupalan jälkeen busseihin ja suuntasimme kohti Maanpuolustuskorkeakoulua Santahaminassa. Aamupäivä kului siellä maa-, meri- ja ilmavoimien tarjoamien koulutusmahdollisuuksien esittelyyn. Sen jälkeen oli vuorossa lounas ja sotilaskodin tarjoamat munkkikahvit. Iltapäivällä kiertelimme kampusaluetta pienissä ryhmissä kadettien johdolla. Tiloihin tutustumisen ohessa meillä annettiin mahdollisuus viettää aikaa sotilaskodissa sekä nauttia tuopillinen Kadettikellarissa. Päivä oli erittäin mukava ja täytyy myöntää, että se jopa hetkellisesti herätti henkiin vanhat haaveet MpKK:lle pyrkimisestä. Tuskin minusta kuitenkaan koskaan kadettia tulee. Minulla on jo hyvä opiskelupaikka ja ikärajakin tulee pian vastaan. Sen sijaan sivuaineen voisin hyvinkin suorittaa kyseisessä oppilaitoksessa. On kuulemma varsin yleistä, että esimerkiksi johtamisen luennoilla istuu oikeustieteilijöitä.

Sunnuntaina oli omaistenpäivä. Jostain kumman syystä emme saaneet nukkua tavalliseen sunnuntaiseen tapaan kahdeksaan, vaan meidän oli herättävä jo 5.50 niin kuin arkisin. Viikko-ohjelmaan oli merkattu tupa- ja aluepalvelua kello 8.00-10.00, mutta useimmat saivat siivotuksi jo ennen kahdeksaa. Aamu kului siis yleiseen hengailuun ja aikaisen herätyksen kiroamiseen. 10.30 lähdimme siirtymään maneesin taakse, missä tapasimme omaisemme. Kauan emme kuitenkaan ehtineet olla heidän seurassaan, sillä 11.45 alkoi luokka Vimpelissä järjestetty tulenjohtopatterin esittelytilaisuus, johon vain omaiset osallistuivat. Meidän upseerioppilaiden osalta se siis tiesi tunnin verran lisää odottelua. Lopulta olimme vapaat lähtemään omaistemme kanssa minne halusimme. Minä kävin perheeni kanssa syömässä varuskuntakerholla sekä tutustumassa RUK-museoon. Lisäksi tietenkin esittelin heille tupaani ja kaappiani ja vein heidät sodeen kahville. Iltapäivällä, kun omaiseni olivat lähteneet, kävin tupakaverin kanssa kiertämässä Bastionin joulumarkkinat. Sen jälkeen siirryimme lukuisten muiden upseerioppilaiden tapaan Kompassiin muutamalle tuopilliselle. Ilta oli erittäin hauska ja päättyi onneksi hyvin, sillä vaikka monet nauttivat melko runsaasti vettä väkevämpää, kukaan ei palannut patteriin myöhässä eikä käyttäytynyt muutenkaan sopimattomasti. Yhtäkään esitutkintaa ei siis tullut.

Maanantaina koitti paluu arkeen kasarmipäivän merkeissä ja tiistaina lähdimme jälleen metsään. Ensimmäinen päivä siellä kului kokonaan puolustukseen ryhmittymiseen. Jakauduimme aluksi muutaman hengen ryhmiin, joissa suoritimme ensimmäisen maastotiedustelun ja laadimme suunnitelman joukkueen ryhmittämisestä sekä epäsuoran tulen maalien sijoittamisesta. Lounaan jälkeen yhdistimme ryhmien suunnitelmat yhdeksi yhteiseksi kompromissiratkaisuksi, jonka esittelimme kouluttajille. Se ei kuitenkaan kelvannut sellaisenaan, vaan ryhmien paikkoja oli muutettava ja suunnitelmaa muutenkin tarkennettava ennen kuin pääsimme aloittamaan ryhmittymisen. Iltapäivä kului ryhmittymiseen. Minun (tulenjohto-au) osaltani se tarkoitti lähinnä tulenjohtopaikan paikantamista ks-mittauksen avulla sekä tasojen ja maaliluettelojen laatimista. Päivällisen jälkeen meille pidettiin nopea koulutus pimeätoiminnan valmisteluista, jonka jälkeen saimme lähteä pystyttämään telttojamme ja aloittamaan henkilökohtaisen huollon. Meidän telttamme oli pystyssä jo seitsemältä, joten rötväysaikaa jäi runsaasti.

Keskiviikkona saimme nukkua peräti seitsemään, sillä koulutus alkoi vasta kahdeksalta. Se oli luksusta. Aamupäivä kului joukkueenjohtajan ja tulenjohtajan osalta ensimmäisellä tarkastus- ja käskykierroksella. Me muut lähinnä rötväsimme, sillä määrättyihin korjauksiin ryhmityksessä ei mennyt kauan. Lounaan jälkeen minusta tuli tulenjohtaja ja aloitimme valmistautumisen seuraavan päivän viivytystaisteluun. Ensimmäinen tehtävämme oli suunnitella ryhmien irtautumistasat ja irtautumisreitit sekä viivytystaisteluun liittyvät epäsuoran tulen maalit. Se tehtiin kolmessa ryhmässä, joista jokainen vastasi yhdestä tasasta. Loppuiltapäivän spol-ryhmät harjoittelivat irtautumista. Tulenjohtoryhmät puolestaan paikansivat uudet tulenjohtopaikkansa ja maalinsa ja tekivät tarvittavat lisäykset tasoihinsa ja maaliluetteloihinsa. Iltapäivän päätteeksi, koko joukkue harjoitteli viivytystaistelun kerran läpi.

Torstai-aamuna heräsimme kuudelta purkamaan leirimme ja pakkaamaan majoituskalustomme autojen lavalle. Vihollisen hyökkäyksen oli tarkoitus alkaa puoli kymmenen aikoihin, joten ehdimme harjoitella vielä hetken ennen kuin yhdeksältä siirryimme asemiimme. Sitten odotimme ja odotimme… ja odotimme. Lopulta yhdentoista jälkeen alkoi tulla ensimmäisiä havaintoja vihollisesta etumaastossa. Ammuimme sinne epäsuoraa tulta ja onnistuimme kuulemma tuhoamaan vihollisen kärkijoukot. Puolisen tuntia myöhemmin vihollinen oli jo niin lähellä vastaanottopesäkettämme, että komppanian päällikkö antoi käskyn irtautua. Irtautuminen ei mennyt aivan niin kuin olimme suunnitelleet. Vihollinen oli päässyt koukkaamaan sivustaamme ja avasi yllättäen tulen, joten jouduimme muuttamaan irtautumisreittiä. Siinä kaaoksessa minulta pääsi häviämään viestimies1. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta löysivät ensimmäiselle irtautumistasalle.

Ensimmäisellä irtautumistasalla odottelu jatkui, sillä epäsuoran tulen käytöstä vastasi nyt toinen tulenjohtoryhmä. Hekin onnistuivat tuottamaan viholliselle mittavia tappioita ja hyökkäys eteni hitaasti. Kului yli tunti, ennen kuin omat joukkomme irtautuivat edestämme ja tulenjohtovastuu siirtyi jälleen minun ryhmälleni. Joukkueen varajohtajan vaatimuksesta häiritsin vihollista vanhojen asemiemme alueella, mutta onnistuinkin tuhoamaan suurimmaksi osaksi vihollisen pääjoukot, jotka ryhmittyivät siellä hyökkäykseen. Pian sen jälkeen tuli käsky irtautua. Emme kuitenkaan päässeet kovin pitkälle, ennen kuin meidät määrättiin takaisin paikoillemme. Käsky oli ollut väärä. Vihollinen oli poissa ollessamme edennyt melko lähelle tulenjohtopaikkaamme ja jouduimme käsiasetaisteluun. Oikea irtautumiskäsky tuli hetkeä myöhemmin ja siirryimme joukkueen kokoontumispaikalle odottamaan taistelun päättymistä.

Viivytystaistelun päätyttyä siivosimme tukikohtamme alueen ja söimme maastossa lounaan. Sitten meidät kuljetettiin kahtena osastona varuskunta-alueella sijaitsevalle hylätylle kasarmirakennukselle, mihin perustettiin spol-asema. Siirtymisen yhteydessä tehtävät vaihtuivat jälleen ja minusta tuli viestimies1, eli jouduin juuri siihen tehtävään, missä vähiten halusin olla hyökkäysvaiheessa. Spol-asemalle majoittuminen oli todellista luksusta meille metsässä oloon tottuneille tulenjohtajille. Siellä oli lämpöä, valoa ja mikä parasta sisävessat ja jopa suihkut. Loppupäivä meni lähinnä lepäillessä, sillä välin kun johtotehtävissä olevat suunnittelivat seuraavan päivän hyökkäystä. Illalla kävimme nopeasti omalla kasarmillamme huoltamassa ja palauttamassa majoituskalustomme sekä ne tulenjohtovälineet, joita emme seuraavan päivän hyökkäyksessä tarvinneeti. Illan päätteeksi harjoittelimme hyökkäyssuunnitelman kertaalleen läpi pihalla.

Kello 5.30 perjantai-aamuna lähdimme liikkeelle kohti määränpäätämme. Tehtävämme oli tuhota Lupin ampuma-alueella sijaitseva masto sekä kaksi rakennusta, joita 1. ja 3. spol-joukkue suojasivat. Hyökkäyksemme oli alusta asti tuhoon tuomittu. Jalkauduimme väärällä alueella ja heti jalkauduttuamme joku sankari laukaisi vahingossa aseensa, mikä tuskin jäi viholliselta kuulematta. Lisäksi lähdimme tietenkin kävelemään väärään suuntaan ja ehdimme edetä muutamia satoja metrejä, ennen kuin kukaan huomasi asian. Kiirehän siinä sitten tuli, koska meidän oli ehdittävä lähtöasemaamme ennen tulivalmistelun alkamista klo 7.30. Voitte arvata kuinka kiva minun oli yrittää pysyä viestireppuni kanssa muiden vauhdissa. Jokunen kirosana siinä pääsi. Kuin ihmeen kaupalla olimme kuitenkin lopulta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ongelmamme eivät silti suinkaan loppuneet siihen. Kukaan ei ollut ottanut huomioon, että hyökkäämme suon läpi. Muun muassa minun taisteluni loppui varsin lyhyeen, kun upposin polviani myöten suoraan vihollisen tulen alla. Tehtävä kuitenkin saatiin suoritetuksi ja määrätyt kohteet tuhotuiksi, vaikka taistelusta selvisi hengissä ainoastaan toinen tulenjohtoryhmistä.

Taisteluvaiheen päätyttyä kokoonnuimme palautekeskusteluun, jonka jälkeen saimme aamupalan. Sitten odottelimme reilut puoli tuntia lounaan saapumista. Koska kaikilla oli kiire päästä mahdollisimman nopeasti pois metsästä, kukaan ei kuitenkaan jaksanut syödä sitä, vaan se lastattiin lähes koskemattomana takaisin auton kyytiin. Tulenjohtoryhmät pääsivät lähtemään ensimmäisessä erässä. Päästyämme takaisin spol-asemalle nappasimme reppumme kantoon ja kävelimme takaisin omalle kasarmillemme. Siellä suoritimme pikaisen kalusto- ja asehuollon, jonka jälkeen meille jäikin koko loppupäivä aikaa henkilökohtaiseen huoltoon sekä lomillelähtöön valmistautumiseen.

Kaiken kaikkiaan YTH2 oli yksi inttiaikani rennoimmista ja mukavimmista leireistä. En edes muista, että minua olisi missään vaiheessa hajottanut kunnolla. Hauskoja hetkiä sen sijaan oli vaikka kuinka paljon. Olen todella tyytyväinen, että olin yksi niistä onnekkaista, joka pääsi sotilaspoliisien matkaan. Harjoitus oli varmasti hyvin erilainen kuin niillä, jotka viettivät viikon jääkäreiden kanssa. Harvoinpa sitä saa leirillä nukkua yön sisällä tai käydä kunnon vessassa. Ylihuomenna alkaakin sitten jo YTH3. Saa nähdä tuleeko siitä yhtä ikimuistoinen kokemus kuin viime viikko oli.