Ensimmäinen palveluspäivä joululoman jälkeen oli yksi inttiaikani hajottavimmista. Aamu alkoi ihan hyvin. Kesken oppitunnin minut ja kahdeksan muuta taistelijaa pyydettiin patterin päällikön luokse. Kyse oli apukouluttajahaastatteluista. Minun lisäkseni joukossa oli vain yksi kaartilainen, eikä hän missään nimessä halunnut jäädä Haminaan. Minun mahdollisuuteni näyttivät siis lähtökohtaisesti varsin hyviltä, sillä tulenjohtopatterilla on etuotto-oikeus yhteen kaartilaiseen kokelaaseen. Tiesin kuitenkin, että tj-lukuni saattaisi mutkistaa asioita, ja niinhän se teki. Patterin päällikkö ei suoraan sanonut, että se estäisi valintani, mutta ei hän kovin paljon toivoakaan antanut. Lupasi kuitenkin selvitellä onko ongelmaan mitään järkevää ja toteuttamiskelpoista ratkaisua. Keskustelun jälkeen olin silti lähes varma, ettei minua valita.

Lounaan jälkeen, juuri kun meillä oli alkamassa sodanajan case -rastit, minua jo viikkokausia piinannut säännöllisen epäsäännöllinen ja selittämätön kuumeilu iski jälleen. JoHa:n (johtamisharjoituksen) oletettuun alkamisajankohtaan oli vain hieman yli 12 tuntia, joten en todellakaan olisi halunnut lähteä veksiin. Tupakaverini kuitenkin saivat minut ympäripuhuttua menemään, kun lämpöni alkoi lähennellä 38 astetta.

Veksissä sairaanhoitaja suhtautui oireiluuni heti vakavasti, kun kerroin kuinka monta viikkoa kuumeilua ja yskää oli jatkunut. Hän lähetti minut lääkärin luokse, joka puolestaan tutki keuhkoni sekä poski- ja otsaonteloni. Lisäksi minulta otettiin kaikennäköisiä verikokeita. Mitään poikkeavaa, joka olisi selittänyt oireeni, ei kuitenkaan löytynyt. Sain yhden päivän VMTL:ää ja lähetteen keuhko- ja poskionteloröntgeniin seuraavana aamuna. JoHa jäisi ilman muuta väliin, mikä harmitti suunnattomasti.

Vitutukseni huipentui kuitenkin vasta päivällisen jälkeen, kun pahaa aavistamaton päivystäjä kertoi minulle, että vemppastatukseni ansiosta päivystäisin koko illan. Se oli viimeinen pisara. Päästyäni tupaamme en enää kerta kaikkiaan pystynyt pidättämään kyyneleitä, vaan ensimmäistä kertaa koko tämänkertaisen palveluksen aikana itkin oikein kunnolla. Naurettavaltahan se näin jälkeenpäin ajateltuna kuulostaa, mutta sillä hetkellä tuntui, että koko maailma on minua vastaan ja joudun kokemaan pettymyksiä pettymysten perään.

Yöllä kello 2.45, kun oli ehtinyt nukkua päivystysvuoroni jälkeen reilut pari tuntia, koko patteri herätettiin. JoHa oli alkanut. Meillä oli 20 minuuttia aikaa siirtyä luokka Vimpeliin tekemään johtamisopin kirjallista koetta. Kokeen jälkeen loppuyö meni terveillä harjoitusvalmisteluihin. Minä lähinnä torkuin punkallani pakkastakki peittona.

Aamupalan jälkeen, kun tupakunnista muodostetut ryhmät lähtivät yksi kerrallaan marssimaan täyspakkaukset selässä Haminan itäisiin maisemiin, minä lähdin veksiin. Reissu oli aikalailla turha – tai siltä se ainakin tuntui. Aivan kuten olin aavistellut, röntgenkuvistakaan ei löytynyt selitystä kuumeilulleni. Sain kuitenkin antibioottikuurin kaiken varalta sekä 2 x VP (vapautus palveluksesta) ja 1 x VMTL (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta).

Seuraavat pari päivää vietin lähes kokonaan punkassa nukkumassa. Etenkin lauantaina vointini oli todella huono. Vaikka toki ymmärsin, ettei minusta olisi siinä kunnossa ollut marssimaan 40km matkaa, minua alkoi harmittaa entistä enemmän, kun ryhmät alkoivat lauantaina aamupäivällä palailla patteriin voipuneina mutta onnellisina.

Sunnuntai-aamupäivänä ohjelmassa oli palauttavaa liikuntaa. Siinä oli naurussa pidättelemistä seurata, kun smurffipukuihin sonnustautuneet taistelijat lähtivät neljässä siistissä kolmijonossa sauvakävelemään ylipitkien hiihtosauvojen kanssa. Iltapäivä kului aselajiopin oppitunneilla, mihin minäkin pääsin onneksi osallistumaan. Jatkuva nukkuminen oli jo alkanut tympiä, vaikka en edelleenkään tuntenut oloani terveeksi.

Maanantaina oli varattu Kirkkojärven marssiharjoittelulle sekä kirkkiskohdistuksille. Minulle oli kuitenkin määrätty kontrollikäynti veksissä, joten en lähtenyt mukaan. Lääkäri kuunteli jälleen keuhkojani ja tarkistutti tulehdusarvoni. Kaikki vaikutti olevan edelleen kunnossa, mutta koska minulla oli edelleen kuumetta, hän kirjoitti minulle 3 x VUP (vapautus ulkopalveluksesta) sekä 2 x VMTL. Kirkkojärven marssille minulla ei hänen mukaansa olisi mitään asiaa – jälleen valtava pettymys. Loppupäivä kuluikin sitten taas tuvassa nukkuessa.

Vuosi 2008 alkoi varsin rauhallisissa merkeissä. Ilmoittauduin maanantai-iltana TV- ja lukuvapaalle, jotta voisin lukea seuraavana päivänä pidettävään taktiikan kokeeseen. Istuin aulassa pänttäämässä lähes puoleenyöhön. Ainoastaan ulkona paukkuvat raketit muistuttivat, että oli uuden vuoden aatto. Vuoden vaihtuessa seisoin tupakaverini kanssa tupamme ikkunan ääressä ja seurasin Haminan kaupungin järjestämää ilotulitusta, joka näkyi kauniisti RUK:n päärakennuksen takaa. Vaikka en juhlimaan päässytkään – tai ehkä juuri siksi – uusi vuosi 2008 jää varmasti ikuisesti mieleen.

Tiistaina saimme pyhän kunniaksi nukkua tavallista myöhempään. Herätys tosin tuli jo seitsemältä, eikä vasta kahdeksalta niin kuin yleensä pyhinä. Syynä tähän oli sulkeiset, jotka oli jostain kumman syystä päätetty järjestää ennen brunssia. Minä en vapautustaistelijana tietenkään voinut osallistua niihin, joten torkuin punkan päällä vielä puoli yhdeksään. Brunssin jälkeen pidettiin taktiikan kolmas ja samalla viimeinen koulutyö. Se meni poikkeuksellisen hyvin ja sain arvosanaksi 9-. Iltapäivä oli varattu kokonaan maastojuoksukokeelle. Minun osaltani se tarkoitti epätoivoista yritystä lukea seuraavan päivän aselajiopin koulutyöhön sekä lopulta lisää nukkumista.

Keskiviikko oli ensimmäinen päivä joululoman jälkeen, kun olin koko päivän mukana palveluksessa. Onneksi ohjelma tarjosi sopivan pehmeän laskun takaisin armeijan arkeen. Aamun käynnisti aselajiopin koe. Sain siitä yllätyksekseni myös 9-, vaikka koepaperini korjannut upseerikokelas myöhemmin kuittailikin, että olin laatinut tulivalmistelun, jossa ammuin tykistöllä murtokohtaan H-hetkellä. Käytännössä lamautin vihollisen lisäksi omat joukkoni. Hups. Mikä lie väsymyksen aiheuttama ajatushäiriö on ollut kyseessä (kyllä viikon nukkumisen jälkeenkin voi väsyttää!). Iltapäivällä olivat vuorossa rauhanajan case -rastit. Ainakin niillä rasteilla, missä minä kävin, näyttelijät eläytyivät koko sydämestään, joten rasteja oli todella hauska suorittaa. Rastien jälkeen meille jäi tuntitolkulla aikaa rötvätä ennen päivällistä.

Torstaina oli Kirkkojärven marssi. Kaikki VMTL-taistelijat oli nakitettu toimitsijatehtäviin. Suurin osa patterimme VMTL-taistelijoista päätti kuitenkin juuri sinä aamuna lähteä veksiin hakemaan ”kovempia” vapautuksia (VUP, VPO, VP), jottei heidän tarvitsisi osallistua. Kertonee jotakin meidän patterin moraalisesta selkärangasta, kun kirkkispäivänä on 31 VMTL-taistelijaa ja neljää lukuun ottamatta kaikki lähtevät veksiin movettamaan.

Minun tehtäväni kirkkisessä oli toimia lähdön valvojan apulaisena. Käytännössä seisoin kolmisen tuntia lähtöalueella jäätymässä ja kirjaamassa ylös joukkueiden vahvuuksia sekä valvomassa tehtäväkartan kopioimista. Kun viimeinen joukkue oli lähetetty matkaan, pääsimme taistelijaparini kanssa Maneesin kisatoimistoon lämmittelemään ja odottamaan uutta tehtävää. Lopulta saimme kuitenkin luvan poistua sieltä yksikköön, sillä lisätyövoimaa ei enää tarvittu.

Torstai-ilta kului pitkälti ompelupuuhissa. Koulutushaaramerkkien ompelu kurssijuhlaa varten m/83 juhlapuvun hihaan tuntui tuottavan suurelle osalle patterimme miespuolisista taistelijoista vaikeuksia ja toiset eivät edes jaksaneet yrittää. Minä ja eräs tupakaverini päätimme käyttää tilaisuutta hyödyksemme. Tarjouduimme ompelemaan merkkejä pientä korvausta vastaan. Tienasin illan aikana noin 30 euroa sekä suklaata ja kahvilippuja. Bisnekseni alkoi kukoistaa erityisesti, kun käytin illan apupäivystysvuoroni hyödyksi perustamalla toimipisteen päivystäjän pöydän ääreen. Onneksi upseerikokelailla oli enää yksi aamu palvelusta jäljellä, joten heitä ei kiinnostanut kielletty puuhasteluni päivystysvuoron aikana. Ainoa kommentti, minkä heiltä sain oli, että minun pitäisi pyytää korkeampaa hintaa.

Perjantaina oli oppilaskuntapäivä. Työosastoihin nakitetut järjestelivät silloin kurssijuhlaa ja muilla oli mahdollisuus osallistua eri liikuntalajeihin, kuten jalkapalloon, ultimateen ja sotilaspainiin. Lisäksi järjestettiin verenluovutus. Minä vältyin järjestelytehtäviltä, sillä minut oli jo aikaisemmin valittu bussi- ja hotelliesimieheksi kurssijuhlan ajaksi. VMTL-statukseni takia kaikki liikuntalajit tikanheittoa ja pingistä lukuun ottamatta olivat poissuljettuja enkä sairasteluni ja antibioottikuurini takia voinut luovuttaa verta. Jotakin oli silti tehtävä, joten päätin olla hyödyksi tarjoutumalla avustamaan verenluovutuksessa. Loppupäivän rötväsin – niin kuin tekivät lähes kaikki nakkihommilta välttyneet.

Perjantai oli erityinen päivä paitsi tavallista vapaamman ohjelman myös upseerikokelaiden kotiutumisen takia. Meidän patterissamme TJ 0 -juhlinta oli varsin hillittyä. Upseerikokelaat tyytyivät kuuntelemaan omassa tuvassaan päivän teemaan sopivaa musiikkia. Kun heidän aikansa lähteä tuli, he liukenivat paikalta lähes huomaamatta. Upseerikokelaiden poissaolon kuitenkin huomasi viimeistään illalla, kun paikalla ei ollut enää kantahenkilökuntaan kuuluvia. Porukka kulki käytävillä missä varustuksessa sattui ja yleinen tunnelma oli varsin levoton. Perseily pysyi kaikesta huolimatta yllättävän hyvin kurissa eikä tilanne missään vaiheessa uhannut karata käsistä.

Lauantaina koitti vihdoin kauan odotettu kurssijuhlapäivä. Juhlan käynnistävä ruusurynnäkkö oli kymmeneltä, mutta siirryimme päärakennukselle jo ennen kahdeksaa harjoittelemaan sitä varten. Ulkona oli kuutisen astetta pakkasta, ilma tuntui kuitenkin paljon kylmemmältä. Vaikka meillä oli m/83:n päällä pakkastakki, olimme kaikki pian aivan jäässä. Varsinkin varpaat jäätyivät puolikengissä, joita ei todellakaan ole tarkoitettu talvikeleille. Harjoitukset menivät kylmyyden aiheuttaman kollektiivisen motivaation puutteen takia aivan päin helvettiä, mutta itse rynnäkkö sujui siihen nähden lopulta ihan hyvin.

Ruusurynnäkön jälkeen siirryimme aveceinemme tykistökasarmin kentälle, mistä hotellibussit lähtivät. Tulenjohtopatteri majoittui yhdessä tuliasemapatterin kanssa Kouvolan Vaakunaan. Sinne ajoi Haminasta noin kolme varttia. Hotellilla oli reilut kolme tuntia aikaa lepäillä ja valmistautua juhlaan, ennen kuin bussit lähtivät takaisin Haminaan juhlapaikalle.

Haminassa meillä oli ensimmäisenä päivällinen muonituskeskuksessa. Ei ehkä kuulosta kovin juhlalliselta, kurssijuhlajaosto oli todella panostanut viihtyvyyteemme. Muonituskeskus oli koristeltu ja pöydät katettu kauniisti. Myös ruoka – paistia ja kermaperunoita – oli hyvää. Ainoa miinus tuli pitkästä odotusajasta ennen kuin pääsimme ruokailemaan. Istuimme bussissa lähes kolme varttia odottamassa, että paikkoja vapautuu ja pöytiä saadaan katetuksi.

Päivällisen jälkeen meille jäi tunti aikaa ennen virallisen juhlaosuuden alkamista maneesissa. Koska avecini oli hieman kipeä, kävimme juomassa kahvit sodessa. Kun pääsimme maneesiin, se oli aivan täynnä. Tiivistämällä sinne kuitenkin saatiin paikkoja lähes kaikille. Puheita pitivät niin koulun johtaja kuin oppilaskunnan kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja kummikurssimme kurssi 131:n oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi tilaisuudessa esiintyi oppilaskunnan kuoro.

Loppuillaksi kurssijuhlajaosto oli järjestänyt monipuolisesti erilaista ohjelmaa. Maneesin aulassa oli perinteiset tanssiaiset, alakerrassa yökerho, pihalle pystytetyssä valtavassa juhlateltassa esiintyivät muun muassa oppilaskunnan bändi sekä Boston Promenade, 2. K:n luokassa oli karaokea ja 1. K:n TV-tuvassa hengellinen kahvila. Ilta huipentui maneesissa järjestettyyn speksiin, johon jokainen yksikkö oli valmistellut omaa yksikköään kuvaavan esityksen. Speksi oli kokonaisuudessaan aivan loistava. Nauroimme tupakaverini kanssa paikoin aivan kippurassa. Speksin jälkeen järjestettiin juhlapuheiden saattelemana komea ilotulitus, jonka jälkeen bussikuljetukset lähtivät kohti hotelleja. Siellä monet painuivat suoraan nukkumaan – mikä oli minulle hotelliesimiehenä suuri helpotus – mutta joillakin juhliminen jatkui hotellihuoneissa, hotellin yökerhossa tai Kouvolan yössä.

Bussit takaisin Haminaan lähtivät aamulla yhdentoista aikoihin. Minä jouduin valitettavasti palaamaan Kouvolasta ilman aveciani, sillä hänen vointinsa oli yön aikana huonontunut ja hän päätti – ihan ymmärrettävästi – palata kotiin suoraan Kouvolasta. Haminassa meillä oli vapaa-aikaa kello 16.30 asti, jolloin avec-kuljetukset lähtivät kohti avecien kotipaikkakuntia. Minä olin varannut minulle ja avecilleni lounaan Hamina Hovista, mutta sain onneksi myytyä liput tupakaverilleni. Olisi tuntunut typerältä maksaa niin suuri summa yksin ruokailusta, joten menin pizzalle.

Kurssijuhlan purku tapahtui sunnuntai-iltana avecien lähdettyä. Siihen osallistui miltei koko kurssi. Suurin työ oli juhlateltan purkamisessa. Vastuu siitä lankesi 1. ja 2. K:lle sekä niille pioneerikomppanian ja ilmatorjuntapatterin taistelijoille, jotka olivat olleet pystyttämässä telttaa. Myöhemmin meidän patteristamme pyydettiin lisätyövoimaa.

Maanantai-aamun herätys taisi olla jokaiselle poikkeuksellisen ikävä. Päivän ohjelma oli kuitenkin onneksi mukavan kevyt. Aamu alkoi kurssin viimeisillä sulkeisilla – suksisulkeisilla aiheesta asento ja lepo sekä ojennus ja ojentautuminen. Niiden jälkeen koko loppuaamupäivä oli varattu kokovarustarkastukselle. Meidän tuvallamme meni siihen alle tunti, joten ehdimme lounaaseen asti nukkua pois viikonlopun aikana kertyneitä univelkoja. Iltapäivällä oli liikuntakoulutusta. Vielä edellisenä iltana olimme naureskelleet, että viikko-ohjelmaan merkittyä hiihtoharjoitusta tuskin voitaisiin toteuttaa, koska maa oli mustana. Luontoäiti oli kuitenkin päättänyt ihastuttaa tai vihastuttaa meitä (miten kukin sen ottaa) kunnon lumisateella. Suurin osa patterista lähti siis hiihtämään. Minä onneksi vältyin esittelemästä hiihtotaidottomuuttani, sillä lähdin 15 muun taistelijan kanssa suorittamaan maastojuoksun rästikoulutyötä. Se ei mennyt kovin vahvasti, mutta reilusti läpi kuitenkin. En edes ollut viimeisenä maalissa.

Tiistai vietettiin miltei kokonaan luokka Vimpelissä erilaisilla oppitunneilla. Niistä ensimmäinen oli patterin päällikön pitämä. Hän aloitti käymällä läpi ajankohtaisia asioita. Yksi uutisista ilahdutti minua suuresti. RUK:n johtajan viimeisimmässä käskyssä minua ja kuutta muuta upseerioppilasta oli esitetty tulenjohtopatterin kouluttajakokelaiksi kurssille 232. Paikkani oli siis varma, kunhan Kaartin Jääkärirykmentti ei enää pistäisi kapuloita rattaisiin ja suostuisi myöntämään minulle 40 vuorokautta HSL:ää (henkilökohtaista syylomaa), jotta saisin kotiutumispäiväni siirrettyä heinäkuun neljänteen.

Aamupäivän oppitunnit käsittelivät työtä Puolustusvoimissa yleisellä tasolla sekä rauhanturvatoimintaa. Iltapäivällä oli vuorossa koulutöiden palautuksia sekä pari oppituntia tulenkäytöstä asutuskeskustaistelussa. Niistä ensimmäinen keskittyi puolustukseen ja jälkimmäinen hyökkäykseen.

 

Keskiviikkona oli koulutustaidon toinen harjoitus. Siihen oli varattu koko päivä. Aiheita oli kolme: asutuskeskustaistelu, jääkärijoukkueen aseet sekä tiedustelutulenjohtotoiminta. Jokaiseen aiheeseen kuului kolme rastia. Minä aloitin asutuskeskustaistelurasteilla. Ne olivat minulle kaupunkijääkärinä kaikkein mieluisimpia. Harjoittelimme symmetristä ampuma-asentoa ja taktista lippaanvaihtoa, seinän vieressä etenemistä ja kulman suoraa haltuunottoa sekä huoneeseen sisään menoa. Rastit olivat muuten hyvin toteutettuja, mutta ”maalaisvaruskunnista” peräisin olevien rastinpitäjien käsitys symmetrisestä ampuma-asennosta ei oikein vakuuttanut minua. Se oli kummallinen sekoitus ampuma-asennosta seisten sekä oikeasta symmetrisestä ampuma-asennosta.

Jääkärijoukkueen aserasteilla käytiin läpi kevyt ja raskas kertasinko sekä kevyt konekivääri. Ensinnä mainittua lukuun ottamatta kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia. Tiedustelutulenjohtorasteilla opetettiin tiedustelujoukkueen kokoonpano ja toiminta, sissirinkan pakkaaminen sekä trangian käyttö.

Torstaina valmistauduimme seuraavana päivänä alkavaan ampumaleiriin. Aamulla meillä oli yksikköupseerin pitämä oppitunti leirijärjestelyistä sekä patterin päällikön varomääräysoppitunti. Niiden jälkeen johtueiden kouluttajat pitivät kukin omalle joukolleen oppitunnin, jossa tarkastettiin johtajakansiot. Iltapäivällä minulla oli JoHa:n aselajiopin rästikoe. Se tuntui menevän aikalailla päin helvettiä, mutta sain kuitenkin arvosanaksi siedettävät 7½. Loppuiltapäivä käytettiin kalustamiseen – tai siis kaapinhoitajat ja heidän nakkiosastonsa kalustivat sillä välin kun me muut pakkailimme reppujamme.

Kaiken kaikkiaan upseerikokelaiden kotiutumisen jälkeinen kasarmiviikko oli mukavan rento. Muutos patterin sisäkurissa oli ilmeinen jo kotiutumispäivän iltana. Kurssijuhlan jälkeen kurin löystyminen näkyi vielä selvemmin. Enää ei jäpitetty minuuteilla eikä uusittu ulos järjestymistä ennen ruokailua. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan tienneet missä hyväksyttävän perseilyn raja kulkee. Maanantai-iltana kurssijuhlan jälkeen yksikön valvojana toiminut oppilaspäällikkö löysi eräästä tuvasta avatun kuohuviinipullon sekä hiprakassa olevia taistelijoita. Sen seurauksena menetimme pidennetyt iltavapaat, jotka patterin päällikkö oli meille luvannut jo kurssin alussa sillä ehdolla, että käyttäydymme hyvin koko kurssin ajan. Minua asia ei niin paljon harmittanut, mutta monet olivat varmasti todella pettyneitä.

Perjantai-aamuna, aamupalan jälkeen, lähdimme pasikyydillä matkaan kohti Pahkajärveä. Ensimmäinen päivä oli varattu kokonaan leirimme pystyttämiseen ja tulevien ammuntojen valmisteluun. Minulle kuitenkin napsahti heti alkuunsa leirityönakki ja vietin koko päivän keittokatoksella aputyövoimana. Se oli oikeastaan ihan mukava tehtävä – vältyinpähän räntäsateessa olemiselta ja telttojen pystyttämiseltä. Päivän aikana pilkoin polttopuita kenttäkeittimiin, pyyhin pari kertaa ruokailukatoksen pöydät, tiskasin pari ruokapönttöä ja autoin ruokakuorman purkamisessa sekä mehun valmistamisessa. Tehtävien välissä ehti hyvin keittää kahvit ja seurata sotilaskeittäjien työtä.

Ammunnat alkoivat lauantaina. Niitä varten patterimme jaettiin useisiin pienempiin osastoihin. Minä toimin lauantaina hyökkäysharjoituksessa viestimies 2:na. Hyökkäsimme kranaatinheitinjoukkueen tukemana ja harjoittelimme lyhytkantamenetelmän käyttöä. Iltapäivällä kokeilimme myös koordinaattimenetelmää. Vaikka kyseessä oli hyökkäysharjoitus, etenimme varsin verkkaiseen tahtiin. Päivän aikana siirryimme kahdesti tietä pitkin kävellen uudelle tulenjohtopaikalle. Minä en viestimiehenä tehnyt koko päivänä oikeastaan yhtään mitään, sillä viestiyhteyksien rakentamisesta ja viestipäivystyksestä oli vastuussa kranaatinheitinjoukkueen viestimies. Välillä sain jopa taistella pysyäkseni hereillä, sen verran tylsää minulla oli. Päivä oli onneksi lyhyt ja palasimme leiriin jo hieman kahden jälkeen.

Sunnuntaina oli minun vuoroni toimia ensimmäistä kertaa tulenjohtajana. Pääsin johtamaan tykistötulta puolustusharjoituksessa. Lähdimme ampumapaikalle pian aamupalan jälkeen. Siellä ensimmäinen tehtäväni oli johtaa tulenjohtopaikan perustaminen ja paikantaminen yhdessä toisen tulenjohtoryhmän tulenjohtajan kanssa. Aikaa siihen oli vajaa tunti. Sen jälkeen siirryimme kehysharjoitteluun eli ”kuivaharjoitteluun”. Ammuntojen oli tarkoitus alkaa kello 11, mutta sankan sumun takia niiden toteutuminen oli pitkään hyvin epävarmaa. Aamupäivällä maalialueesta näkyi sumun läpi parhaimmillaankin vain etureuna. Lounasaikaan alkoi onneksi sataa ja näkyvyys parani vähitellen. Lopulta ammunnat saatiin aloitettua kello 13. Toinen tulenjohtoryhmä ampui ensin. Minun vuoroni tuli, kun ilta alkoi jo hämärtyä. Ammuin tulensiirtona kaksi kertaa, korjasin ja ammuin vaikutuksena kolme kertaa. Kaikki meni niin kuin pitikin. Tuli totteli ja jälkimmäiset kerrat osuivat hyvin maaliin.

Maanantaiksi minut oli määrätty koulutusosastoon. Ihmettelin aamulla meille määrättyä varustusta – m/91 ja ase – mutta pian selvisi, että osasto koostui sellaisista taistelijoista, joilla oli rästissä jokin koulutyö. Suorittaisimme rästit päivän aikana. Päivän käynnisti liikunnan rästikoulutyö, joka toteutettiin maantiejuoksuna. Ne, joilla ei ollut liikuntasuoritusta rästissä, toimivat toimitsijoina eli kellottivat juoksijoiden aikoja. Kenelläkään ei tietenkään ollut leirillä mukana liikuntavarustusta, joten parin kilometrin lenkki juostiin vapaassa mutta sotilaallisessa varustuksessa. Käytännössä se tarkoitti m/91:stä ja pakkassaappaita. Muutamilta löytyi sentään repusta nahkavarsikengät, jotka soveltuivat hieman paremmin juoksujalkineiksi. Maantiejuoksun jälkeen lähdimme tutustumaan sään luotaamiseen sääasemalla. Siellä sääaliupseerit ja -miehet kertoivat meille tehtävistään ja pääsimme seuraamaan, kun he lähettivät sääpallon matkaan. Sitten olikin jo lounaan aika.  

Iltapäivällä minä ja eräs toinen taistelija, jolta JoHa oli jäänyt väliin, suoritimme johtamistaidon käytännön koulutyön. Se oli hieman sovellettu versio alkuperäisestä, sillä meillä ei ollut ketään näyttelemässä case -tehtäviä vaan vastasimme kahteen kysymykseen kirjallisesti ja yhden näyttelimme yksin. Koe meni kohtalaisesti. Sain siitä 7½, mikä on ihan hyvä siihen nähden, etten voinut saada JoHan marssiosuudesta pisteitä. Niitä oli ollut jaossa enintään 10.

Kun koe oli ohi, liityimme muiden koulutusosaston taistelijoiden joukkoon täyttämään halkovajoja. Puuta tuotiin iltapäivän aikana yhteensä seitsemän traktorikauhallista, joten tekemistä riitti. Porukalla työ sujui kuitenkin yllättävän nopeasti ja kun kaikki oli valmista, saimme yksikköupseeriltamme luvan lähteä käymään leirintäalueen sotilaskodissa omakustanteisilla munkkikahveilla.

Tiistaina pääsin jälleen toimimaan tulenjohtajana. Ammunta oli hyvin samankaltainen kuin sunnuntain ammunta. Tällä kertaa ympärillämme oli kuitenkin panssarintorjuntajoukkue ja jääkärijoukkue, joten pauketta riitti. Tulenjohtopaikka ja maalit olivat myös valmiiksi paikannettuja, joten tulenjohtajan täytyi vain osata muodostaa joukkueenjohtajan vaatimusten mukainen tulikomento sekä valvoa tulenjohtoaliupseerin ja -miehen tekemien havaintojen oikeellisuutta. Ammunnat jatkuivat iltaan asti ja jokaisen vaiheen jälkeen vaihdoimme tulenjohtajaa. Päivän viimeinen ammunta, joka toteutettiin pimeän tultua oli varsinainen spektaakkeli. Näytti upealta, kun valaisuraketit ja tykistön ampumat valokranaatit valaisivat taivasta ja etumaastossa viuhuivat rynnäkkökiväärien ja ilmatorjuntakonekiväärin valojuovapatruunat. Kokonaisuuden kruunasi sinkoaseiden pauke ja komeat räjähdykset maalitauluissa sekä takamaastossa jyrissyt epäsuora tuli.

Keskiviikoksi minut määrättiin jälleen koulutusosastoon. Harjoittelimme aamupäivällä ensimmäiset pari tuntia kevyen kranaatinheittimen ampumakuntoon laittoa sekä suuntaamista. Sen jälkeen muodostimme tulenjohtoryhmän ja kranaatinheitinjoukkueen ja lähdimme harjoittelemaan lyhytkantamenetelmän käyttöä. Minä toimin viestiryhmän johtajana, joten en päässyt kovinkaan paljon touhuamaan heittimien kanssa. Osa porukasta kuitenkin tuntui lounaaseen mennessä hallitsevan aseen käytön kohtalaisen hyvin. Iltapäivällä täytimme jälleen halkovajoja. Tällä kertaa puita oli paljon vähemmän, joten olimme valmiina reilussa puolessa tunnissa. Palkkioksi pääsimme jälleen käymään sotilaskodissa. Illalla järjestettiin koko kurssille näytösammunta. Se oli hyvin samankaltainen kuin ammunta, johon olin edellisenä päivänä osallistunut. Hienompaa näytösammunnassa oli ainoastaan torjunta, joka ammuttiin tällä kertaa ”täytenä”. Käytössä oli kuitenkin vain kahdeksan tykkiä (kahdeksantoista sijaan) ja kolme raskasta kranaatinheitintä, joten torjunta jäi edelleen todella vajaaksi.

Torstai-aamuna herätys oli kello 04.30. Meillä oli tunti aikaa purkaa telttamme ja pakata ne kuorma-auton kyytiin ennen aamupalaa. Aamupalan jälkeen leirin purkaminen ja siistiminen jatkui. Yhdeksältä leirinhoitaja kävi tarkastamassa alueen. Sen jälkeen istuimme lounaaseen asti nuotioiden ääressä odottelemassa. Bussit kohti Haminaa lähtivät hieman puolenpäivän jälkeen. Perillä meidän oli tarkoitus huoltaa leirikalusto. Kaapinhoitajat, jotka olivat lähteneet Pahkajärveltä jo aikaisemmin aamulla, olivat kuitenkin saaneet lähes kaiken valmiiksi, joten kalustohuoltoon kului alle puoli tuntia. Loppupäivä oli pyhitetty henkilökohtaiselle huollolle.

Perjantai tuntui kaikin puolin turhalta päivältä. Lomillelähtö oli jo niin lähellä, ettei ketään jaksanut enää kiinnostaa mikään. Kaikki tuntuivat laskevan tunteja ja minuutteja triplagineksen päättymiseen. Aamupäivä oli varattu johtuekaappien valmisteluun luovutusta varten. Kaapinhoitajat olivat kuitenkin ahkeroineet edellisenä iltana ja kaapit olivat heti aamusta valmiita luovutettaviksi. Aamu kului siis asehuollon ja asetarkastusten merkeissä. Iltapäivällä ohjelmassa oli varusteiden pakkaamista. Koska me tulevat kouluttajakokelaat emme palauta varusteitamme, suoritimme pakkaamisen sijaan kokovarustarkastuksen. Lopulta tuli aika siivota patteri ja vaihtaa lomavaatteet päälle. Lomabussit lähtivät tykistökasarmin edestä tuttuun tapaan kello 18.00. Voin kertoa, että en ole pitkään aikaan tuntenut oloani niin vapaaksi, kuin sillä hetkellä, kun bussi ajoi varuskunnan portista ulos.

Nyt kun RU-kurssia on jäljellä enää neljä aamua, olo on hieman haikea. Vaikka aamuja kurssin päättymiseen on alusta asti tullut laskettua ahkerasti, Haminassa vietetty aika on loppujen lopuksi ollut miltei intin parasta aikaa (p-kausi KrhK:ssa vie vielä niukasti voiton). Ensi torstaina meidät ylennetään upseerikokelaiksi ja palaamme kukin omaan perusyksikköömme paimentamaan uusia alokkaita. Tuleva johtajakausi jännittää. Muistan omat p-kauden kokelaani ja sen, kuinka itsevarmoilta he kaikki vaikuttivat. Nyt kuitenkin tajuan kuinka hukassa heidänkin on täytynyt alussa olla. Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu hyvin. Onneksi meillä on Santahaminassa iso joukko alikersantteja auttamassa meidät alkuun. Monia heistä onkin ehtinyt tulla jo ikävä.