Siitä onkin vierähtänyt jo hetki, kun olen viimeksi tätä päivittänyt. Paljon on edellisen kirjoituksen ehtinyt tapahtua, mutta tästä tulee nyt tällainen pikapäivitys, koska minulla on kiire takaisin saarelle. Toivottavasti seuraavilla lomilla ehdin ja jaksan taas kirjoittaa vähän perusteellisemmin.

Viimeinen viikko RUK:ssa kului todella nopeasti. Maanantai- ja tiistai-aamupäivän vietin muiden tulevien kouluttajakokelaiden kanssa varusvarastolla ottamassa vastaan kurssitovereiden varusteita. Iltapäivät kuluivat enemmän tai vähemmän turhilla oppitunneilla niin luokka Vimpelissä kuin maneesissakin. Oppituntien aiheina oli muun muassa johtajuus, reservinupseeri ja media sekä simputuksen ehkäiseminen. Keskiviikkona oli vuorossa oman patterin kurssipalauteoppitunteja sekä loppuarvostelut. Samana päivänä meille tuleville kouluttajakokelaille luovutettiin kokelastupa ja siirsimme tavaramme sinne odottamaan paluutamme.

Torstaina koitti vihdoin suuri päivä, jolloin kurssi päättyi. Aamu alkoi kuitenkin varsin arkisissa merkeissä kello 04.45 varusvarastolla, missä me tulevat kouluttajakokelaat otimme vastaan kurssitovereidemme viimeiset varusteet. Brunssin jälkeen olikin sitten jo vuorossa todistustenjako ja RUK-ristien luovutus patterimme aulassa. Samassa yhteydessä palkittiin patterimme priimus, sekä muita kurssilla hyvin menestyneitä taistelijoita. Minä sain kurssista tasan 200,00 pistettä, mikä oli pari pistettä yli patterimme keskiarvon. Loppuarvosanaksi tuli hyvä. Hieman ennen puoltapäivää siirryimme maneesiin kurssin päätöstilaisuuteen. Siellä meidät ylennettiin juhlapuheiden saattelemana upseerikokelaiksi. Täytyy myöntää, että oli varsin liikuttava hetki, kun saimme viimein luvan kiinnittää upseerikokelaan arvomerkit lomapukuumme. Päätöstilaisuutta seurasi paraati. Siitä tosin oli juhlatunnelma kaukana, kun luontoäiti päätti muistuttaa, millainen Haminan sää on parhaimmillaan. Jäätävä tuuli puhalsi ja taisipa loppuvaiheessa alkaa tuiskuttaa taivaalta vähän räntääkin. Ennen kuin kokelasbussit lähtivät matkaan kohti kotivaruskuntiamme, luovutimme vielä aseemme ja nautimme herkullisen juhlapäivällisen muonituskeskuksessa.

Saavuimme Santahaminaan noin kello 19.15. Bussi jätti meidät tukikomppanian eteen, mistä jatkoimme matkaa kukin omaan yksikköömme. Minut oli sijoitettu AUK1:n ajaksi AUK:n apukouluttajaksi, mikä tarkoitti, että viettäisin p-kauden muiden apukouluttajien tapaan kuljetuskomppaniassa. Siellä ei ikävä kyllä ollut osattu varautua siihen, että olenkin nainen. Yksikköupseerimme reaktio, kun hän näki minut ensimmäisen kerran, oli varsin järkyttynyt. Onneksi minulle kuitenkin saatiin hyvinkin nopeasti järjestettyä oma tupa ja peseytymistilat.

Ensimmäinen viikonloppu takaisin saarella kului kaikilla kokelailla koulutustaidon jatkokurssi 1:llä. Se alkoi perjantai-iltapäivällä heti tulokahvien ja varustamisen jälkeen. Kurssin aikana kävimme läpi rastikoulutusten pitämiseen ja kouluammuntojen johtamiseen liittyvää teoriaa. Lauantaina kävimme seuraamassa tukikomppanian alokkaiden kouluammuntoja ja sunnuntaina osa meistä pääsi johtamaan samalle joukolle kouluammunnat. Lisäksi suunnittelimme viikonlopun aikana aselajin mukaan jaetuissa ryhmissä aselajiimme liittyvän rastin. Rastit pidettiin sunnuntai-iltapäivänä kurssin päätteeksi. Kurssin jälkeen suurin osa kokelaista lähti pidennetylle iltavapaalle. Me kuljetuskomppanian kokelaat olimme onnekkaampia, sillä meille oli myönnetty henkilökohtainen lomapäivä ja sen perään vielä yövapaa.

Tiistai-aamuna, kun palasin kasarmille, otin yksikköupseerimme kanssa puheeksi tarpeeni pitää p-kauden aikana 40 vuorokautta henkilökohtaista syylomaa. Yllätyksekseni hän ehdottikin sen sijaan palvelussitoumuksen tekemistä. Minulle se tietenkin sopi. Sitähän olen alusta asti halunnut, mutta aikaisemmin kaikki kantahenkilökuntaan kuuluvat ovat tyrmänneet ajatuksen suoralta kädeltä mahdottomana. Yksikköupseerimme ei kuitenkaan nähnyt mitään estettä asialle ja lähetti minut komppanian päällikön juttusille. Hänkin suhtautui palvelussitoumukseen myönteisesti ja otti saman tien yhteyttä sotilaslakimieheen varmistaakseen, että sitoumuksen tekeminen todella onnistuu. Sotilaslakimies vastasi myönteisesti ja viikkoa myöhemmin, kun tietoni olivat vihdoin saapuneet Haminasta, sain allekirjoitettavakseni paperit, joilla sitouduin palvelemaan 40 vuorokautta ylimääräistä siihen asti, kunnes II/07 saapumiserä kotiutuu 4.7.2008.

Alun perin minut oli sijoitettu kuljetuskomppaniassa 2. joukkueeseen, eli alokkaiden kokelaaksi. Koska AUK:n kasarmilla, missä alokkaat viettävät p-kautensa, ei ollut yhtään vapaata tupaa, minut jouduttiin majoittamaan kuljetuskomppanian A-kasarmille vanhojen kuljettajien kanssa. Näin ollen päätettiin myös muuttaa alkuperäisiä suunnitelmia sijoitukseni suhteen. Minusta tulikin vanhojen kuljettajien esimies. Se oli ehkä viimeinen asia mitä olin osannut odottaa, mutta suhtauduin asiaan avoimin mielin. Hyvin pian huomasin, että heidän johtaminen ei todellakaan tulisi olemaan helppoa. Kuri oli heille täysin vieras käsite, eivätkä he – ehkä ihan ymmärrettävästi – suhtautuneet kovin hyvin siihen, että heidän kanssaan samaan aikaan palvelukseen astunut yritti sitä heille opettaa. Alku oli aikamoista tappelua ja välillä tuntui, että heidän käskyttämisensä on yhtä tuloksellista kuin pään hakkaaminen seinään – molemmista tulee vain päänsärky. Hommat ovat kuitenkin lähteneet sujumaan hieman paremmin, sen jälkeen kuin henkilökunta puuttui asiaan. Minusta tosin ei taideta enää hirveästi pitää – lievästi sanottuna – mutta se on kai joskus johtajuuden varjopuoli.

Vaikka olenkin varsinaisesti vanhojen kuljettajien esimies, olen päässyt jonkin verran olemaan tekemisissä myös alokkaiden kanssa. Olin muun muassa mukana heidän alokasleirillään, joka pidettiin pari viikkoa sitten Santahaminassa. Siellä toimin apukouluttajana ja suunnittelin kolme rastikokonaisuutta ryhmänjohtajien ja muiden kokelaiden pidettäväksi. Leiri oli mukavan leppoisa. Päivisin kiertelin ryhmitystä ja neuvoin poteroiden kaivamisessa sekä valvoin rasteja, iltaisin kävin kasarmilla pitämässä vanhoille kuskeille iltavahvuuslaskennan (satuin olemaan apuvalvojana leirin aikana) ja peseytymässä ja öisin nukuin mukavasti komentoteltassa, jonka lämmittämisestä alokkaat luonnollisesti huolehtivat. Leirin päätti marssi3. Kiersimme noin 13 kilometrin lenkin Laajasalossa. Marssi ei sujunut ihan niin kuin olisi pitänyt. Jo heti alkuunsa huomasi, että osa alokkaista on todella rapakunnossa. Välit meinasivat jatkuvasti venyä kohtuuttoman suuriksi. Yhdessä vaiheessa, kun oma ryhmäni oli kärjessä, jouduin jopa ilmoittamaan joukkueenjohtajalle, että ensimmäinen ryhmä jää. Takanani marssivan taistelijan väli minuun oli venynyt noin 50 metriin. Lopulta välit venyivät niin paljon, että takaisin saarelle tultaessa ensimmäinen ryhmä oli kadonnut kokonaan loppujoukon näköpiiristä. Kukaan ei kuitenkaan keskeyttänyt marssia, vaan kaikki selvisivät maaliin.

Niin kuin on varmasti jo käynyt ilmi, johtajakauteni alku on ollut täynnä yllättäviä käänteitä. Ehkä yllättävin niistä sattui viime maanantaina, kun sain kuulla, että lähden huomenna kahdeksi viikoksi takaisin Haminaan tiedustelu-upseerikurssille. Vaikka kurssi sinänsä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, minua ei tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa lähteä. Olen juuri ehtinyt sopeutua uudelleen Santahaminaan ja nyt pitääkin yhtäkkiä lähteä taas vieraiden ihmisten keskelle opettelemaan täysin uusia asioita. Kurssin ohjelmakin vaikuttaa tappavalta. Koulutusta on joka päivä kello 08-20 – myös sunnuntaina. Onneksi pääsen sentään kurssin jälkeen lomille, vaikka silloin onkin AUK:n ensimmäinen viikonloppu, joka on perinteisesti ginesviikonloppu niin uusille aliupseerioppilaille kuin apukouluttajillekin.