Aamut sen kuin hupenevat – sitä nopeammin mitä vähemmän niitä on jäljellä. Viime viikolla sain hoidettua ison osan kotiuttamiseen liittyvistä asioista. Keskiviikkona kävin lääkärintarkastuksessa, tein johtajaprofiilin ja täytin varusmiesten loppukyselyn. Perjantaina juoksin cooperin. Vielä pitäisi suorittaa lihaskuntotesti, käydä valokuvauksessa ja palauttaa varusteet. Sitten se onkin siinä. 

Matkaa cooperissa taittui tällä kertaa 2320 metriä. Todella surkea tulos, mutta en voi syyttää siitä kuin itseäni. Vaikka olen jokaisen cooperin-testin jälkeen vannonut alkavani liikkua enemmän, todellisuudessa kaikenlainen liikunta (niin pakollinen kuin vapaaehtoinen) on vain vähentynyt palveluksen edetessä. Ehkä nyt, kun kotiudun, onnistun taas löytämään sen liikuntakipinän, mikä minulla ennen inttiä oli.

Viikko-ohjelman mukaista palvelusta minulla ei viime viikolla juuri ollut. Torstaina upseerioppilailla oli kolmas pommausharjoitus. Upseerikokelaat eivät kuitenkaan osallistuneet siihen, vaan me suuntasimme heti aamusta Valkjärven maastoon pitämään täydennyskurssi 5/232:n johtamisharjoituksen rasteja. Minut oli määrätty 1. rastille yhdessä patterimme kahden tiedustelutulenjohtokokelaan kanssa. Kurssilaisia kävi rastillamme hyvin epäsäännölliseen tahtiin, joten rastisuoritusten välissä ehdimme hyvin grillailla makkaraa nuotiolla ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Nautin tosin rastin pitämisestäkin. Oli hauska näytellä case-tehtäväämme ja seurata kuinka erilaisiin ratkaisuihin kurssilaiset päätyivät ongelmaa ratkoessaan.

Lomat ovat kuluneet tällä kertaa vielä nopeammin kuin yleensä – jos se vaan suinkaan on mahdollista. Kohta on jo aika pakata siviilivaatteet lomakassiin ja suunnata viimeistä kertaa varusmiehenä kohti Haminaa. Edessä on vielä pari yötä metsässä PH2:n merkeissä, ennen kuin perjantaina kotiudun. Virallisesti minusta tosin tulee reservin upseerikokelas vasta sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi. Vähän on haikea mieli, vaikka ei kai sitä ole vieläkään ihan tajunnut, kuinka lähellä loppu oikeasti on.