Viimeinen viikko ennen upseerioppilaiden saapumista sujui aikalailla samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Nautimme myöhäisistä herätyksistä, kiireettömistä päivistä, pitkistä ruokatauoista ja vielä pidemmästä vapaa-ajasta iltaisin. Lopullinen tieto patterin vahvuudesta nimilistoineen tuli vasta torstaina – kurssin alkua edeltävänä päivänä. Silloin pääsimme laittamaan tuvat kuntoon upseerioppilaita varten. Tarkastimme kaappivarustukset, järjestelimme punkat ja asettelimme jokaista varten valmiiksi odottamaan muistiinpanovälineitä ja kurssin läpiviennin. Enää patteri ei tuntunutkaan niin tyhjältä. Tunnelma oli odottava.

Uusien upseerioppilaiden vastaanotto oli tällä kertaa tulenjohtopatterin vastuulla. Ensimmäiset bussit saapuivat tykistökasarmin kentälle perjantaina 18.4. puoli kuuden aikoihin aamulla. Sen jälkeen busseja ajoi paikalle tasaiseen tahtiin aina annettuun takarajaan asti. Patterimme kokelasvanhimpana minun tehtäväni oli huolehtia, että koko kurssi saatiin ajoissa järjestettyä kahdeksaan riviin kurssin johtajan puhuttelua varten. Niinpä tasan kello 5.45 pääsin huutamaan nuo legendaariset sanat, joilla kurssi toisensa jälkeen on alkanut: ”Kurssi! Kahdeksaan riviin – järjesty!”. Huutoni kantautui kaiken hälinän keskellä epäilemättä vain kaikkein lähimpänä seisoneiden korviin, mutta kun he alkoivat ojentautua, muut seurasivat ketjussa perässä.

Ensimmäinen viikonloppu kului opetettaessa uusia upseerioppilaita talon tavoille. Se osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Patterin säännöt ja toimintatavat olivat meille upseerikokelaille ehkä liiankin itsestään selviä. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, kuinka monella eri tavalla asiat on voitu opettaa eri perusyksiköissä. Kesti hetken tajuta, että monet asiat täytyy oikeasti vääntää rautakangesta, jotta ne sujuisivat heti ensimmäisellä kerralla oikein. En kuitenkaan usko, että upseerioppilaat huomasivat, kuinka hukassa tunsimme välillä olevamme. Olivathan he paljon enemmän hukassa kuin me.

Lisäjännitystä ensimmäiseen viikonloppuun toi Niinisalosta upseerioppilaiden mukana kantautunut vatsatauti. Taistelijoita jouduttiin evakuoimaan varuskuntasairaalaan tasaiseen tahtiin heti kurssin alkuhetkistä lähtien. Useimmat sairastuneet pääsivät onneksi palaamaan riviin jo viikonlopun jälkeen. Ihan täysin vatsatautia ei kuitenkaan ole vieläkään nujerrettu, vaan uusia sairastuneita tuli vielä viime viikollakin. 

Kurssin ensimmäinen viikon upseerioppilaat viettivät pääosin oppitunneilla luokka Vimpelissä ja Maneesissa. Upseerikokelaiden osalta se tarkoitti mukavan kevyttä laskua takaisin armeijan arkeen. Alkuviikosta päivät kuluivat kokelastuvassa rötvätessä – ja tuli siinä muutama koulutuskorttikin laadittua. Torstaina minä pääsin pitämään johtueellemme oppitunnin käsisuuntakehän korjauksien määrittämisestä sekä koko patterille oppitunnin johtamissuorituksen arviointilomakkeiden täyttämisestä. Perjantaina olin johtueemme kouluttajan pitämissä sulkeisissa esimerkkiosastona näyttämässä mallisuorituksen eteen- ja olalleviennistä. Aseotteet eivät koskaan ole olleet vahvuuteni, joten suoritus jännitti etukäteen. Ahkera harjoittelu kuitenkin palkittiin ja suoritus sujui ilman sen suurempia kommelluksia.

Kurssin toisella viikolla me upseerikokelaat pääsimme näkemään jo vähän enemmän elämää kokelastuvan ulkopuolella. Tiistaina pidin oppitunnin tulenjohtotason käyttökuntoon laitosta ja tasoon tehtävistä merkinnöistä. Keskiviikkona, eli vappuaattona, oli ensimmäinen pommaus-harjoitus. Vietimme päivän Suurenahonpeltojen laidalla. Siellä opetimme upseerioppilaille muun muassa vahvennetun jääkärijoukkueen etenemismuotoja ja tulenjohtoryhmän asemaanmenon. Sää oli mitä mainioin. T-paidassakin meinasi tulla kuuma, kun aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Voin vain kuvitella, kuinka hikiset oltavat upseerioppilailla on täytynyt taisteluvarustuksessaan olla. Toinen pommaus-harjoitus oli perjantaina. Silloin kerrattiin edellisen harjoituksen asioita ja harjoiteltiin uutena asiana tulenjohtopaikan ja maalien paikantamista sekä tasolla että sanomalaitteen 9-ohjelman avulla.

Lauantaina pidimme upseerioppilaille suunnistusharjoituksen. Sen tarkoituksena oli ensinäkin opettaa upseerioppilaille nousujohteisesti suunnistuksen perustaitoja ja toiseksi näyttää heille, millaisina alokkaiden ensimmäiset suunnistusharjoitukset kannattaa toteuttaa. Harjoitusta varten virittelin aamupäivän aikana Tarmolan metsiin pari rullaa sinistä kreppinauhaa, jonka varrelle asetin kolme rastia. Upseerioppilaiden tuli kulkea kreppinauhaa pitkin ja paikantaa rastit kartalta. Minun rastini oli kolmesta rastista helpoin. Toisella rastilla upseerioppilaiden piti löytää rastit lähtöpaikalla annetun suunnan ja etäisyyden avulla. Kolmas rasti oli pistesuunnistusrasti, jossa oli kolmella eri tasolla kullakin kolme rastia (eli yhteensä yhdeksän rastia). Lähimpien rastien löytämisestä sai pisteen, toiseksi lähimpien löytämisestä kaksi pistettä ja kauimmaisten löytämisestä kolme pistettä.  

Kurssin toinen viikko oli varmasti henkisesti raskas upseerioppilaille. Uutta asiaa tuli paljon eikä vapaa-aikaa juuri ollut. Tiistai-ilta kului pommaukseen valmistauduttaessa. Torstai-, perjantai- ja lauantai-ilta olivat puolestaan varattu viesti- ja kalustokoulutusta varten. Silloin upseerioppilaat pitivät toisilleen rasteja sanomalaitteesta, partiosanomalaitteesta, LV 217 M ja LV 241 radioista, keskusosakeskuksesta sekä käsisuuntakehämittauksen (ks-mittauksen) tasotyöstä. 

Viime viikolla, eli kurssin kolmannella viikolla, upseerioppilaat pääsivät viimein viettämään ensimmäiset yönsä Haminan metsissä perusharjoitus 1:n (PH1) merkeissä. Matkaan kohti Honkaniemenkankaan soramonttuja lähdettiin tiistai-aamuna. Matkaa polkupyörän selässä kertyi kymmenisen kilometriä. Perillä harjoiteltiin loppupäivä tulenjohtoryhmän puolustukseen ryhmittymistä sekä tulenjohtopaikan ja maalien paikantamista tulenjohtoaliupseerin johdolla. Illalla pidin nopeat koulutukset paukku- ja valohälyttimen asentamisesta sekä lähivartiomiehen ja vartio-au:n toiminnasta. Lisäksi johtueemme toinen upseerikokelas opetti WildBig -valonvahvistimen käytön. Nukkumaan päästiin ensimmäisenä iltana ”vasta” kello 23 aikoihin.

Toinen

päivä maastossa kului edelleen tulenjohtoryhmän puolustukseen ryhmittymiseen liittyviä temppuja harjoitellessa. Uutena asiana tulivat tulenjohtajan I tarkastus- ja käskykierroksen toimenpiteet, puhelinlinjan rakentaminen komppanian komentopaikalle, pitkälanka-antennin rakentaminen, ryhmien pesäkkeiden mittaaminen ja yhteydenotot naapureihin. Illalla upseerioppilailla oli mahdollisuus käydä sotilaskotiautolla.

Torstaina oli jäljellä enää harjoituksen sovellettu vaihe. Minä toimin ”pommipartiona”, eli kuittasin tulenjohtoryhmien lähettämät tulikomennot ja lähetin heille ”ampuu” ja ”ampunut” ilmoituksia. Tulenjohtueemme toinen upseerikokelas hyökkäsi yhdessä ylimääräisten viestimiesten kanssa tulenjohtoryhmiämme vastaan. Tulenjohtoryhmät puolustautuivat paukkupatruunoin ja ampumalla kuvitteellista epäsuoraa tulta.

Sovelletun vaiheen jälkeen oli vuorossa leirin purku. Kouluttajamme teki johtueellemme samanlaisen tarjouksen kuin aikanaan meidän kurssillamme. Mikäli upseerioppilaat saisivat kaiken kaluston laskentavalmiiksi 50 minuutissa tai alle, he saisivat pyöräillä kasarmille pelkässä taisteluvarustuksessa. Jos aikaa menisi yli 50 mutta alle 60 minuuttia, he pyöräilisivät tulenjohtovarustuksessa. Mikäli 60 minuuttia ylittyisi, he pyöräilisivät tulenjohtovarustuksessa reput kiinnitettynä pyörän tarakalle. Upseerioppilaat ottivat tarjouksen vastaan ja sykkivät kiitettävästi 49 minuutin ajan ansaiten parhaan ”palkinnon”.

Kaiken kaikkiaan PH1 sujui oikein hyvin, vaikka edellisen viikon kauniit ilmat olivat enää muisto vain. Minun osaltani tunnelmaa kuitenkin varjosti kylmyyden ja sateiden lisäksi epätietoisuus palvelukseni jäljellä olevasta kestosta. Olin saanut maanantaina, ennen harjoitukseen lähtöä, kuulla patterimme päälliköltä, ettei Santahaminassa allekirjoittamani palvelussitoumus ehkä sittenkään ole ihan lainmukainen. Oikeusupseeri oli selvitellyt asiaa ja näytti siltä, että minut jouduttaisiin kotiuttamaan jo 25.5., kun 362 palvelusvuorokautta tulee minulla täyteen. Lopullinen vahvistus asiaan tuli keskiviikko-iltapäivänä, kun päällikkö vieraili ryhmityksessä kertomassa huonot uutiset. Yhtäkkiä kymppini mahtuivatkin yhden käden sijaan yhteen sormeen. Huonojen uutisten ohessa tuli onneksi myös erittäin hyviä uutisia. Niistä kuitenkin enemmän vasta sitten, kun asiat varmistuvat...