On vaikea uskoa, että palvelukseenastumisesta on kulunut jo melkein viisi viikkoa. Vielä vaikeampaa on sisäistää, että torstaista lähtien olen ollut kaartinjääkäri... vastahan minusta tuli alokas! Pahoittelen, etten lupauksestani huolimatta päivittänyt tätä viime viikonloppuna. Syy on kuitenkin Soneran, ei minun :) Joka tapauksessa, tässä on tiivistelmä ensimmäisten lomien jälkeisistä tapahtumista...

Kolmannella palvelusviikolla vietimme suuren osan ajastamme ampumaradalla. Makuuasennosta ampuminen alkoi sujua minulta jo siedettävästi, eivätkä polviammuntojen tuloksetkaan olleet täysin toivottomia. Samaa ei valitettavasti voi sanoa pystyammuntojen tuloksista. En tiedä onko vika minussa vai RK 62:n perän muotoilussa, jota ei selkeästikään ole suunniteltu pientä naista ajatellen, mutta en onnistunut millään löytämään tukevaa pystyampuma-asentoa. Ampumisen lisäksi harjoittelimme muun muassa maastossa yöpymistä (ja tietenkin siinä ohessa pj-teltan pystyttämistä ja purkamista yhteensä kahdeksan kertaa), yksittäisen taistelijan ja taistelijaparin etenemismuotoja sekä telamiinojen, käsikranaattien ja kevyen kertasingon käyttöä. Viikon "kruunasi" ensimmäinen oikea marssi, joka tosin oli aikamoista säätämistä, koska käsimerkit muuttuivat matkan varrella tai eivät vaan tulleet meidän joukkueellemme asti perille. Välillä jouduimme siis odottamaan pitkiä aikoja ilmasuojassa tietämättä miksi olemme pysähtyneet, välillä taas saimme juosta turhaan.

Virka-avussa vietetyn viikonlopun ja Kaartin Jääkärirykmentin komentajan vaihtumisen kunniaksi järjestetyn paraatin jälkeen matkasimme masin lavalla Hälvälän luonnonkauniisiin maisemiin. Siellä vietetyt neljä päivää eivät olleet läheskään niin rankkoja kuin etukäteen pelkäsin. Säät suosivat meitä, eikä ohjelmakaan ollut paha. Ensimmäinen ilta kului leiriä pystyttäessä sekä asemiin menoa harjoitellessa. Yöllä jouduimme heräämään ainoastaan kipinään. Toinen päivä alkoi valmiiksi kaivettujen poteroidemme linnoittamisella, telttojemme naamioimisella sekä kulkureittiemme ja tulialueidemme rajojen merkitsemisellä. Iltapäivällä oli vuorossa räkäpäillä räiskimistä, jonka tosin jouduin pettymyksekseni jättämään väliin, koska ensimmäisen marssin aikana kipeytynyt jalkani oli mennyt sen verran pahaan kuntoon, etten enää pystynyt juoksemaan kunnolla. Yön aikana meillä oli kipinävuoron lisäksi kaksi 50 minuutin parivartiovuoroa. Hälytyksiä oli tarkoitus olla vain pari, mutta väärien hälytysten takia niitä olikin neljä. Kolmannen päivän ohjelma koostui rastikoulutuksesta (aiheena telamiinat, käsikranaatit ja kevyt kertasinko) sekä noin kymmenen kilometrin marssista. Marssimaan en kuitenkaan päässyt, koska olin aamulla joutunut hakemaan vemppaa entisestään pahentuneen jalkakipuni takia. Niinpä minut jätettiin marssin ajaksi yksin leiriimme pilkkomaan polttopuita. Ei ehkä maailman paras idea, sillä en ollut koskaan ennen hakannut halkoja. En kuitenkaan ehtinyt saamaan vahinkoa aikaiseksi (enkä myöskään juuri muuta kuin pientä puusilppua) ennen kuin eräs kuskeistamme nakitti minut mukaansa toimittamaan erinäisiä asioita. Loppuiltapäivä sujuikin leppoisasti masin hytissä istuskellessa ja illalla pääsin vielä muiden mukana muutamaksi minuutiksi saunaan. Yön saimme nukkua rauhassa ja aamulla olikin jo aika täyttää poteromme, purkaa leirimme ja suunnata linja-autokyydillä takaisin Santahaminaan.

Hälvälästä paluuta seuranneena aamuna lähdin hieman vastahakoisesti näyttämään jalkaani lääkärille. Onneksi menin, sillä se mitä itse luulin vain lihaskivuksi nivustaipeessa ja reiden yläosassa viittasi lääkärin mielestä pikemminkin rasitusmurtumaan lonkassa. Sain viisi päivää VMTL:ää sekä lähetteen Meilahden sairaalaan röntgeniin. Kuvissa ei näkynyt mitään murtumaan viittaavaa, mutta veksin lääkäri ei silti suostunut sulkemaan sitä vaihtoehtoa pois, koska on kuulemma tavallista, että rasitusmurtuma näkyy vasta muutaman viikon kuluttua kivun alkamisesta. Voitte kuvitella kuinka paljon tämä epätietoisuus vituttaa. Toisaalta tietenkin toivon, että vammani (mikä ikinä se onkaan) paranisi nopeasti ja voisin jatkaa palvelustani normaalisti. Toisaalta taas tuntuu, että vemppapäiviä on kertynyt jo niin paljon (ja todennäköisesti kertyy ensi viikolla lisää), että olisi järkevämpi keskeyttää ja yrittää kesällä uudestaan. Noh, vielä kymmenen päivää aikaa selvittää mistä tämä kipu johtuu ja päättää jäänkö vai lähdenkö...