Viikko kului pääasiassa ampumaleirillä. Se ei ollut läheskään niin rankka harjoitus kuin etukäteen pelkäsin. Koulutustapahtumat oli jaksotettu selkeästi ja niiden väliin jäi yleensä aina reilusti rötväysaikaa. Yöt saimme kipinävuoroja lukuun ottamatta nukkua rauhassa. Hieman lisähaastetta sykkimiseen toivat luotisuojaliivit, jotka otimme käyttöön tetsareiden alle. Aluksi ne tuntuivat todella ikäviltä ja painoivat hartioita, mutta leirin loppua kohden niihin alkoi tottua.

sunnuntai 12.8.

Herätys oli poikkeuksellisesti jo 5.30. Vahvennetun maastoaamupalan jälkeen lähdimme kävelemään kohti ensimmäisen puolustusammunnan ampumapaikkaa. Reput ja ryhmäkohtaiset tavarat saivat jäädä siksi aikaa vielä kasarmille odottamaan. Ammunta ammuttiin kahdesta tuliasemasta. Ensimmäinen oli vartiopaikka, josta suoritettiin hälytys vieressä seisovalle tulitoiminnan valvojalle, toinen oli varsinainen tuliasema. Ensimmäinen yritys meni minulta ja taistelijapariltani kohtalaisesti, mutta joitakin virheitä tuli. Varsinaisessa asemassa me esimerkiksi avasimme tulen ennen kuin vihollinen oli ylittänyt tulenavaustasan. Onneksi emme olleet ainoa pari, joka meni täpinöissään samaan halpaan. Toinen yritys sujui jo huomattavasti paremmin. Ammuntojen välissä meille järjestettiin taukopaikalla oheiskoulutusta kevyen kertasingon (KES) käsittelystä.

Puolustusammunnan jälkeen kävimme kasarmilla pakkaamassa reput ja teltat masin lavalle. Oli suuri helpotus, ettei meidän tällä kertaa tarvinnut kantaa niitä leiripaikalle itse. Lounas syötiin kaikessa rauhassa ampumaradalla. Sen jälkeen siirryimme maalialueen taakse käsikranaatin heittopaikalle, missä meillä oli vuorossa heittokäsikranaatin heittäminen. Alkuun harjoittelimme taistelijapareittain toimintaa heittopoterossa ja sieltä poistumista, jos kranaatti sattuu tippumaan maahan. Sitten menimme jonottamaan omaa heittovuoroamme. Käsikranaatti laitettiin itse heittokuntoon TVÄL-paikalla, jonka jälkeen sen kanssa käveltiin heittopaikalle. Poterossa oli mukana kokelas valvomassa ja antamassa ohjeita. Oma heittoni ei mennyt ihan nappiin. Kranaatti takertui käteeni ja irtosi vasta aivan heiton loppuvaiheessa, minkä seurauksena se lähti sivulle eikä eteen. Posahdus oli todella vaatimaton – vähän kuin olisi heittänyt kiinarin. Toisaalta hyvä niin, sillä sirpalekranaatin räjähdys niin lähellä olisi voinut olla tappava.

Päivän viimeisenä ohjelmana oli ampumataitotestin (ATT) ampuminen. Alkuun ammuimme pari viiden laukauksen kohdistussarjaa makuulta, sitten testin kahdesti. Paras tulokseni oli kahdeksan osumaa, eli hyvä. Olen ihan tyytyväinen siihen. En missään vaiheessa edes haaveillut kiitettävän ampumisesta minun ampumataidollani.   

maanantai 13.8.

Aamulla ammuimme toisen taistelijaparin puolustusammunnan. Se oli hieman edellistä haastavampi. Tuliasemia oli tällä kertaa kolme. Vartiopaikan ja varsinaisen tuliaseman lisäksi ammuttiin vaihtoasemasta. Janttereita oli kauempana kuin ensimmäisessä puolustusammunnassa ja osa maaleista liikkui. Ammunta meni minulta ja taistelijapariltani todella hyvin. Aseenkäsittely oli turvallista, kommunikaatio pelasi ja osumia tuli. Toisella kerralla myös nopeus oli kohdillaan ja saimme pelkkiä kehuja.

Iltapäivä oli varattu suojelukoulutukselle. Se koostui kahdesta osasta. Ensin menimme polttotaisteluradalle. Siellä meille kerrottiin napalmin ominaisuuksista ja opetettiin tulelta suojautuminen. Sen jälkeen saimme juosta kahden erilaisen palavan napalmikujan läpi. Ensimmäisessä liekit paloivat sivuilla, toisessa lattiassa ja katossa. Täytyy myöntää, että ennen omaa vuoroani minua jännitti todella paljon. Olin vieläpä aivan ensimmäisten joukossa, joten napalmi paloi siinä vaiheessa isolla liekillä. Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi. Liekit vain vähän lämmittivät, eivät polttaneet. Lopuksi harjoittelimme vielä palavan henkilön sammuttamista manttelilla.

Polttotaisteluradalta siirryimme pukemaan suojeluvarustuksen päälle suojanaamarin tiiveyskoetta varten. Aikaa varustuksen pukemiseen oli reilusti, joten kenenkään ei tarvinnut pelätä, että naamari tai sadeasu vuotaa, koska ne on puettu huonosti. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, joten voitte arvata kuinka kuuma varustus päällä tuli. En usko, että olen ikinä hikoillut niin paljon kuin silloin hikoilin. Kun kaikki olivat saaneet suojeluvarustuksen päälle, menimme kaasukonttiin istumaan. Siellä harjoituksen pitäjä sytytti neljä kyynelkaasutablettia. Aluksi ilmassa leijaili vähän savua, mutta hetken päästä kaasua ei enää nähnyt. Naamarini piti hyvin ja tuli sellainen tunne, ettei kontissa oikeasti mitään kaasua ole. Varusteiden riisumisen ja puhdistautumisen jälkeen halukkaat saivat vielä käydä kontissa kokeilemassa, miltä kyynelkaasu tuntuu ilman suojavarusteita. Kaasu oli todella laimeaa, eikä se aiheuttanut minulla kuin pientä kirvelyä nenässä ja kurkussa.

Kolmen aikoihin siirryimme takaisin ryhmitykseen. Loppuiltapäiväksi ei ollut varattu minkäänlaista ohjelmaa, joten makoilimme telttojen ulkopuolella ja nautimme kauniista kesäpäivästä. Muutaman tunnin rötvättyämme saimme kouluttajalta luvan lähteä päivällisen jälkeen käymään kasarmilla suihkussa. Se oli ihana yllätys.

P

äivän päätti kymmeneltä järjestetty taistelukentän valo- ja ääni-ilmiöt -näytös. Ennakko-odotukset olivat kaikilla korkealla, joten lähes yksinomaan rynnäkkökivääreillä toteutettu esitys oli kaikille pettymys. Valojuovapatruunat tosin näyttivät hienoilta, kun ne kimpoilivat merestä.

tiistai 14.8.

Aamulla lähdin hirveällä kiireellä 3. joukkueen mukaan ampumaan kovan KES:n (66 KES 75). Ensimmäinen tunti ampumapaikalla kului kuivaharjoitteluun. Kahdeksalta siirryimme vihdoin taukopaikalle odottamaan. Minulle oli varattu ensimmäinen ampumavuoro, koska minun piti ehtiä mukaan oman joukkueeni koulutukseen. Aseen ampumakuntoon laittaminen sujui hyvin, mutta sen laukaiseminen oli hieman vaikeampaa. Laukaisin oli jäykempi kuin harjoitusaseissa ja jouduin siirtämään peukaloni vääräoppisesti putken alle, jotta sain puristettua riittävän kovaa. Aseen laukeaminen ei tuntunut juuri miltään – mitä nyt hiekkaa pöllähti silmiin paljon. Valtavaa jysähdystä, joka KES:stä lähtee, ei kuullut ampumapaikalla. Se kantautui vain kauempana olevien korviin.

KES:n ampumapaikalta siirryin suoraan oman joukkueeni luokse taistelusimulaattorikoulutukseen. Muut olivat jo ehtineet kiinnittää tetsareihinsa TASI-olkaimet, mutta muuten en ollut jäänyt paljosta paitsi. Sillä välin, kun muut viettivät taukoa, kokelas piti minulle pikaisen koulutuksen siitä, mitä TASI:n eri äänimerkit tarkoittavat ja miten toimitaan, kun "loukkaantuu" tai "kuolee". Tauon jälkeen kiinnitimme aseisiimme lähettimet ja kohdistimme ne. Siihen meni yllättävän kauan. Lopuksi pääsimme kokeilemaan TASI:a käytännössä. Joukkueemme jaettiin hyökkäysosastoon ja pienempään puolustusosastoon. Itse kuuluin hyökkääjiin, joiden tavoitteena oli päästä koskettamaan 50 metrin päähän puolustajista asetettuun laatikkoon. Emme saavuttaneet tavoitetta, mutta voitimme kuitenkin, koska puolustajilta loppui paukkupatruunat kesken.

Lounaan jälkeen, kun joukkueemme jäi odottamaan KES-ammunnan alkamista, minä sain luvan lähteä yksikköön valmistautumaan KJTK:n yksikköedustajien kokousta varten. Oli ihana päästä pois kaatosateesta suihkuun ja vielä ihanampi pukea kuiva lomapuku päälle. Kokouksen virallinen osuus kesti noin tunnin. Sen jälkeen jäimme vielä reiluksi puoleksi tunniksi juomaan kahvia, syömään sämpylää ja munkkia ja juttelemaan epävirallisia asioita.

I

llalla joukkueellamme oli vuorossa koko leirin rankin osuus, eli taistelijaparin hyökkäysammunta. Siihen sisältyi neljä rataa. Ensimmäinen rata oli harjoittelurata, joka ammuttiin paukkupatruunoilla. Muilla radoilla oli kovat piipussa. Ampuminen sujui joka radalla paremmin kuin edellisellä ja viimeisellä radalla saimme taistelijaparini kanssa kovasti kehuja. Lopussa olimme aivan poikki. Ratojen välissä ei nimittäin juuri ehtinyt hengähtää tai juoda vettä. Onneksi meidän ei tarvinnut kävellä 2-3 kilometrin matkaa takaisin ryhmitykseen, vaan pääsimme masin kyydillä.

Ennen nukkumaanmenoa komppanian päällikkö kävi ryhmityksessä haastattelemassa minua johtajavalintoihin liittyen. Muut olivat käyneet haastattelussa jo päivällä, kun minä olin kokouksessa. Haastattelun yhteydessä selvisi, että P-kokeideni tulokset riittävät RUK:hon. Sain P1-kokeesta 8 (asteikolla 1-9) ja P2b-kokeesta 3 (asteikolla 1-5).

Yöllä oli kovin ukkosmyrsky, jonka olen koskaan kokenut. Vettä tuli kaatamalla ja taivas oli yhtenään valkoinen salamoista. Meteli oli aivan uskomaton. Heräsin kuitenkin kunnolla vasta siihen, kun vieressäni nukkunut alikersanttimme repi jalkojani pois syvästä vesilätäköstä, joka jalkopäähämme oli ilmestynyt. Loppuyö kului kosteissa tunnelmissa. Minun oli pakko nukkua pieneksi palloksi käpertyneenä, sillä joka puolella ympärilläni oli vettä. Toinen puoli teltasta selvisi sateesta kuivana. Pari taistelijaa onnistui nukkumaan koko myrskyn läpi ja yksi jopa kysyi aamulla satoiko yöllä vettä. Voitte arvata kuinka paljon kysymys sekä huvitti että vitutti meitä muita.

keskiviikko 15.8.

Herätyksen jälkeen pakkasimme varusteemme ja purimme telttamme. Aamupala jäi minulta lähes kokonaan syömättä, sillä lähdin vapaaehtoisena masin kyydillä viemään telttoja takaisin kasarmille. Kun kaikki ryhmäkohtaiset tavarat oli saatu laskettua, erikseen käsketyt lähtivät suorittamaan johtajatehtävärataa. Muut huolsivat sillä välin ryhmäkohtaisia tavaroita. Johtajatehtävärata koostui viidestä rastista, joista ensimmäiset neljä olivat kasarmin sisällä ja viimeinen Saharan laidalla. Rasteilla ei tarvinnut sykkiä, vaan annetut tilanteet ratkaistiin selittämällä. Aikaa tutustua tehtäviin oli minuutti, jonka jälkeen aikaa antaa oma vastaus oli kaksi minuuttia. Rata tuntui menevän minulta hyvin ja seuraavana päivänä selvisikin, että sain siitä parhaat pisteet.

Lounaan jälkeen olimme juuri aloittamassa asehuoltoa, kun meille käskettiin taisteluvarustus päälle ja ilmoitettiin, että meidän täytyy lähteä takaisin ryhmitykseen rastikoulutukseen. Se vitutti, koska olimme kaikki ehtineet asennoitua siihen, ettei päivän ohjelmassa ole enää mitään rankkaa. Rasteja oli kaksi ja niiden tarkoituksena oli valmistaa meitä taistelijan tutkintoa varten. Ensimmäisellä rastilla harjoiteltiin vartiomiehen toimintaa, toisella rastilla kerrattiin epäsuoralta tulelta suojautumista.

Illalla meillä oli iltavapaa, eli mahdollisuus poistua saarelta kolmeksi tunniksi. Minä olin kuitenkin leirin jäljiltä niin poikki, että päätin jäädä kasarmille lepäämään.

torstai 16.8.

Lähes koko päivä kului valaharjoitteluun. Aamu alkoi 45 minuutin joukkuesulkeisilla, joissa kerrattiin valan kannalta tärkeimmät asiat, eli aseotteet, lakin riisuminen ja pukeminen, rukousasento, valantekoasento sekä tahtimarssi. Sulkeisten jälkeen pääsimme käymään pyykinvaihdossa. Aikaa siihen oli kerrankin todella runsaasti. Ennen lounasta harjoittelimme vielä valalauluja alikersanttien johdolla.

Iltapäivä alkoi vertaisarvioinnilla, jossa arvioimme asteikolla 1-9, kuinka mielellämme olisimme sotatilanteessa tupakavereidemme alaisena. Vähintään yhdelle henkilölle oli pakko antaa arvosanaksi yksi ja yhdelle yhdeksän. Kun laput oli täytetty ja palautettu, komppanian päällikkö piti meille valaoppitunnin, jossa käytiin läpi seuraavan päivän kulku. Sitten siirryimme ulos valan kenraaliharjoitukseen, joka pidettiin komppaniakoossa. Kävimme ensin nopeasti läpi koko valan kaavan, jonka jälkeen harjoittelimme loppuajan ohimarssia. Se oli todella puuduttavaa.

Päivällisen jälkeen meillä oli toinen lauluharjoitus – tällä kertaa komppaniakoossa ja sotilaspastorin johdolla. Laulaminen sujui yllättävän hyvin, ainakin verrattuna muiden komppanioiden epämääräiseen mylvimiseen, jota olimme päivän mittaan saaneet moneen otteeseen kuulla.

perjantai 17.8.

Aamu alkoi TKS-tarkastuksilla, joihin saimme tunnin valmistautumisaikaa. Olin särmännyt kaappini suurimmaksi osaksi jo edellisenä iltana, joten tunti riitti hyvin myös aamutoimiin. Tarkastusten jälkeen järjestyimme ulos ja siirryimme yläkentällä, missä pidettiin rykmentin vuosijuhlapäivän kunniaksi juhlallinen lipunnosto. Tilaisuus ei kestänyt kovin kauan, mutta meidänkin komppaniasta pyörtyi muutama taistelija. Ei mikään ihme, sillä vahvennetun maastoaamupalan saimme vasta tilaisuuden jälkeen.

Kun aamupala oli syöty, siirryimme yksikköön odottamaan valaan lähtöä. Aikaa oli pari tuntia, joten ehdimme kaikessa rauhassa rötvätä ja täyttää edellisenä iltana jaettuja sikalistoja. Alikersantit ja kokelaat ravasivat säännöllisin väliajoin tuvissamme tarkastamassa, millaista palautetta olimme heistä listoihin laittaneet. Heidän reaktioitaan oli hauska seurata.

Kello 11.45 valaan lähtevät alokkaat järjestyivät ulos odottamaan bussikuljetusta valapaikalle eli Mustikkamaan kentälle Kulosaaressa. Minun matkani taittui aseenkuljetusauton kyydissä. Sillä välin kun alokkaat vannoivat valan, minä seurasin sivusta. Valan jälkeen minä ja yksikköupseerimme keräsimme uusien kaartinjääkäreiden aseet ja lippaat talteen. Kun muut pääsivät lähtemään suoraan valapaikalta lomille, minä jouduin vielä palaamaan Santahaminaan viemään aselaatikot asevarastolle ja sulkemaan yksikön. Pääsin lopulta lomille noin puolitoista tuntia muita myöhemmin.